Читать онлайн
Bragelonnen varakreivi eli Muskettisoturien viimeiset urotyöt I

Alexandre Dumas
Bragelonnen varakreivi eli Muskettisoturien viimeiset urotyöt I Historiallinen romaani Ludvig XIV:n hovista

1.
Kirje

Toukokuun keskivaiheilla v. 1660 – kello yhdeksältä aamulla, kun aurinko jo kuumana kuivaili kastetta Bloisin linnan ruohikoilta – saapui pieni kolmen miehen ja kahden paashin muodostama ratsaskulkue joen takaa kaupungin sillalle, tekemättä laiturilla kävelijöihin muuta vaikutusta kuin että ensiksi käsi kullakin heilahti kohottamaan hattua tervehdykseksi ja toisekseen kieleltä kirposi puhtaimmaksi koko maassa puhutuksi ranskaksi sovitettuna päätelmä:

"Kas, Monsieur tulee metsästämästä."

Ja siinä kaikki.

Ratsujen kavutessa ylös jyrkkää ahdetta, jokivarresta linnaa kohti, lähestyivät kuitenkin muutamat puotipalvelijat takimmaista hevosta, jonka satulanpukaan oli nokasta sidottuina ripustettu joitakuita lintuja.

Kantamusta silmäillessään nämä uteliaat ihan maalaisen suorasukaisesti ilmaisivat halveksimistaan noin laihasta saaliista, ja keskenään vaihdettuaan yksimielisiä huomautuksia linnustuksen kannattamattomuudesta he palasivat toimiinsa. Muuan heistä, vanttera, pulleaposkinen ja iloisen näköinen renkipoika, kysyi sentään vielä, minkätähden Monsieur¹ tyytyi noin vaivaiseen hyvikkeeseen, kun hän suurten tulojensa perusteella kykeni hakemaan jos mitä hauskuutta.

"Etkö tiedä", kuului vastaus, "että Monsieurin päähuvituksena on olla ikävissään?"

Vilkas nuorukainen kohautti hartioitaan, ja hänen kasvoistaan oli selvästi luettavissa:

"Siinä tapauksessa pidän parempana olla tänälläni kuin prinssinä."

Sillaikaa Monsieur pitkitti kulkuansa niin raskasmielisen ja samalla kertaa niin majesteettisen näköisenä, että hän olisi varmasti herättänyt juhlallisia tunteita katselijoissa, jos häntä olisi katseltu. Mutta Bloisin kaupunkilaiset eivät antaneet Monsieurille anteeksi, että hän oli valinnut tämän rattoisan paikkakunnan saadakseen oikein rauhassa vaalia ikäväänsä, ja joka kerta kun he huomasivat ylhäisen haikailijan, livahtivat he haukotellen syrjään tai vetivät päänsä ikkunastaan sisälle, suojellakseen itseänsä noiden pitkien, valjujen kasvojen, kuoppiinsa vajonneiden silmien ja velttojen liikkeiden unettavalta vaikutukselta. Arvoisa prinssi sai niin ollen jokseenkin varmasti nähdä kadut autioina joka kerta kun hän kaupungille uskaltausi.

Tämä Bloisin asukkaiden käyttäytyminen oli kyllä kovin moitittavaa kunnioituksen puutetta, sillä Monsieur oli kuninkaan jälkeen ja kenties ennen kuningastakin valtakunnan korkein herra. Itse asiassa oli Jumala tosin suonut parhaillaan hallitsevalle Ludvig XIV: lle onnen syntyä Ludvig XIII: n poikana, mutta Monsieurille hän oli antanut kunnian sanoa suurta Henrik IV: ttä isäkseen. Ei siis ollut tai ainakaan ei olisi pitänyt olla vähäpätöinen ylpeilyn aihe Bloisin kaupungille, että Gaston d'Orléans oli sen ottanut asuinpaikakseen, pitäen hoviaan ikivanhassa valtion linnassa.