Читать онлайн
Eräitä kertoelmia
Eräitä kertoelmia
Syvyydessä
Luutnantti seisoi teräspallon ääressä pureksien männynlastua. "Mitä arvelette siitä, Steevens?" kysyi hän. "Onpa siinä ajatus", sanoi Steevens avosydämisesti.
"Minä luulen sen menevän lyttyyn – läts", sanoi luutnantti.
"Hän näyttää jo laskeneen kaikki aivan tarkalleen", sanoi Steevens, tarttumatta vieläkään asiaan.
"Mutta ajatelkaa toki painetta", sanoi luutnantti. "Veden pinnalla on neljätoista naulaa tuumalla, kolmekymmentä jalkaa alempana kaksi kertaa niin paljo; kuusikymmentä, kolme; yhdeksänkymmentä, neljä kertaa; yhdeksänsataa neljäkymmentä kertaa; viisituhatta kolmesataa – peninkulma – on kaksisataa neljäkymmentä kertaa neljätoista naulaa; se on – odottakaas – kolmekymmentä sentneriä – puolitoista tonnia, Steevens; puolitoista tonnia neliötuumalla. Ja valtameri, johon sen tulee sukeltaa, on viisi peninkulmaa syvä. Siis seitsemän ja puoli – "
"Tuntuuhan se", sanoi Steevens, "mutta on tuo teräskin aika paksua."
Luutnantti ei vastannut, alkoi vaan jälleen pureksia männynlastua. Heidän keskustelunsa esine oli suuri teräspallo, jonka halkasija oli ehkä yhdeksän jalkaa. Se näytti jättiläismäiseltä tykinkuulalta. Se oli sijoitettu mukavasti hirveän suurille telineille laivan kokkapuolella ja suunnattomat parrut, joitten piti auttaa sen veteen laskemista tekivät laivan omituisen näköiseksi. Kahdessa kohden oli teräksessä pari tavattoman paksulasista ikkunaa. Yksi niistä, tavattoman paksuine teräskehyksineen, oli ruuvattu puoleksi auki. Molemmat miehet olivat nähneet pallon sisustan tänä aamuna ensi kerran. Se oli mukavasti sisustettu, ilmapatjoja ylt'ympäri ja pullistuneitten tyynyjen välissä pieniä nappeja. Niistä hoidettiin laitoksen koneistoa. Kaikki oli peitetty pehmeällä, yksin Myerin aparaattikin, jonka tuli imeä itseensä hiilihappoa ja korvata laitoksen johtajan käyttämä happi, sitten kun hän kiipeisi sisään tuosta miehenmentävästä ikkunanreiästä ja lasi ruuvattaisiin kiinni.
Koko laitos oli niin huolellisesti tyynytetty, että sitä olisi voinut ampua tykillä eikä sisässä olevalla olisi ollut mitään hätää. Ja niin sen pitikin, sillä jonkun tunnin kuluttua ryömisi sinne tuosta lasinreiästä mies, lasi ruuvattaisiin kiinni, pallo mereen ja sitten alaspäin – alaspäin aina vaan, viisi peninkulmaa, kuten luutnantti sanoi. Se oli kiintynyt kovasti hänen mieleensä; se pani pään ihan pyörälle. Sitten hän tapasi Steevensin, äsken laivalle tulleen, ja piti häntä sopivana keskustelutoverina. Asia alettiin aina alusta.
"Mutta luulen", sanoi luutnantti, "että lasi aivan yksinkertaisesti taipuu sisään, murtuu ja menee mäsäksi sellaisessa paineessa. On sitä saatu kivikin juoksemaan vetenä kovan paineen alla – ja huomatkaa mitä sanoin."
"Jos lasi murtuu", sanoi Steevens, "mitä sitten?"
"Vesi syöksyy sisään kuin rautasuihku. Oletteko koskaan saanut kokea kovapaineisen veden suihkua? Se kerrassaan musertaisi hänet. Se tunkeutuisi hänen kurkkuunsa ja keuhkoihinsa, syöksyisi korviin – "