Читать онлайн
Runoelmia

Johann Wolfgang von Goethe
Runoelmia

I. LAULUJA, BALLADEJA Y.M

        Onni, minkä elo toi,
        Hyvä, paha, tässä soi.

Kankaan ruusu

    Näki poika ruususen,
    Ruusun kankahalla.
    Ol' niin nuori, kaunoinen,
    Poika luoksens iloiten
    Riensi joutumalla.
    Pikku ruusu punainen,
    Ruusu kankahalla.

    Poika virkkoi: Taitan sun,
    Ruusu kankahalla!
    Ruusu virkkoi: Pistän sun,
    Iäksi ett' muistat mun,
    Enp' oo valtas alla.
    Ruusu, ruusu punainen,
    Ruusu kankahalla!

    Taittoi häijy poika tuo
    Ruusun kankahalla;
    Ruusu pisti eikä suo —
    Eipä auta kaivut nuo,
    Jop' on valtans' alla.
    Pikku ruusu punainen,
    Ruusu kankahalla.

Sokkosilla

    Sa rakas Lotta kulta,
    Miks kääntyy poies multa
    Ain' avosilmäs sun?
    Vaan silmät sitehessa,
    Sa heti, haetessa,
    Jo löysit – miksi? – juuri mun.

    Sa tartuit kauloihini
    Ja pidit minust' kiini,
    Sun sylees kaaduin ma.
    Vaan, side silmist' poissa,
    Jo paljast' pilaa noissa!
    Sa naurain jätit sokkoa.

    Hän riensi tänne, sinne,
    Eik' tiennyt vihdoin minne,
    Hänt' kaikki pilkkasi.
    Jos et suo lempeäs mulle,
    En selville ma tulle,
    Vaan sokkona jään iäksi.

Löydetty

    Ma kerran salossa
    Kävelin,
    Noin suotta vainen
    Siell' kuljeksin.

    Näin varjosessa
    Ma kukkasen,
    Kuin silmä kirkas,
    Kuin tähtinen.

    Ma olin taittaa,
    Vaan kukka: No,
    Mun nääntymähän
    Sa poimitko?

    Siis juurinensa
    Ma nostin sen
    Sek' omaan' huostaan
    Vein aartehen.

    Hänt' turvapaikkaan
    Ma lasin. Siell'
    Hän viihtyy, kukkii
    Ain' yhä viel'.

Yhtäläiset yhteen

    Nous kevätkukka
    Tuolt' alta maan,
    Nous varhain kaikessa
    Sulossaan.
    Tul' mehiläinen,
    Joi imien: —
    Nuot kahdet kuuluu
    Kai yhtehen.

Runottarein poika

    Mait', metsä vieriellen,
    Mun virttäin viserrellen —
    Niin paikast' paikkahan!
    Ja tahdiss' kaikki liikkuu,
    Ja muodossa, näät, kiikkuu
    Kaikk' minuss' ainian.

    Ma tuskin oottaa taidan
    Ens heinää luona aidan,
    Ens kevätkukkaista.
    Net laulelen ma silloin,
    Ja talvi tulee milloin,
    Viel' noita muistan ma,

    Eip' estä lumi, halla,
    Ma laulan kaikkialla —
    Jo kukkii talvi tuo!
    Jo sekin kauno poissa,
    Ja suvi lehdikkoissa
    Mull' uudet riemut suo.

    Sill' tammen alla tuossa
    Kosk' nuoret nään ma koossa,
    Ma yllyttämään heit'!
    Jo jäykkä poika vierii,
    Ja tyly tyttö kierii
    Mun kuullen säveleit'.

    Te jotka siivet luotte
    Mun kantoihin ja suotte
    Mun yhä pyöriä vaan,
    Te runottaret, varmaan
    Myös mäkin luona armaan
    Tok' vihdoin rauhaa saan?

Itsepetos

    Mun naapurilla vastapäät',
    Kas, liikkuu akutin!
    Hän varmaan kuunteleepi, näät,
    Jos jäin ma kotihin.

    Ja luulevaisuus josko, min
    Ma näytin äskettäin,
    Ain' – kun sen nytpä pitääkin
    Viel' piilee syömessäin.

    Vaan, voi, ei noita ollenkaan
    Mun kyyhkyin tuumaile!
    Nyt näen ma: iltatuuli vaan
    Hän verhoiss' leikitsee.

Läsnäolo

    Kaikki ennustaa sua:
    Näyttäikse aurinko armas,
    Seuraat sa, toivon ma, pian.

    Kedolla astutko sa,
    Olet sa ruusujen ruusu.
    Liljain liljakin myös.

    Karkeloiss' liikut sa koska,
    Liikkuvat kaikki myös tähdet
    Kanssas ja ympäris sun.

    Yö! siis olis nyt yö!
    Nytpä sun loistosi voittaa
    Loistoa kultaista kuun.

    Hempeä, armas sa oot,
    Ja kukkaset, kuu sekä tähdet
    Palvelee, päivyt, vaan sua.

    Päivyt! – Siis mullekin oo
    Luojana herttaisten päiväin:
    Elo ja iäisyys siin'!

Joen rannalla

    Te laulut, muinoin rakkaat mulle,
    Pois unohduksen mereen jo!
    Teit' poika ei rakastetulle
    Eik' neiti enään laulelko.

    Teiss' armastain oon lauleskellut,
    Vaan armas petti, näetsen:
    Teit' veteen olin kirjoitellut,
    Siis uppokaat myös vetehen.

Meren tyyni

    Vesissä mi tyyni tuima!
    Meri nukkuu unissaan;
    Huolissa jo tähtää laivur
    Yhä suljaa pintaa vaan.
    Mitään tuulta ei niin mistä
    Kuolon rauha kauhea!
    Valta-aavikolt' ei pistä
    Esiin ei niin lainetta.

Onnellinen matka

    Vaan sumut jo särkyy,
    Jo selvenee taivas,
    Ja Eolo kahleens'
    Jo irralleen saa.
    Jo tohisee tuulet,
    Ja laivuri puuhaa:
    Sa joudu! Sa joudu!
    Jo halkeepi aalto,
    Jo lähestyy kauka;
    Jo näkyvi maa!

Kukkien tervehdys

    Sull' kukat, joit' oon poiminut,
    Tuhat tuokoot terveisii!
    Ma usein oon kumartunut,
    Oi tuhat kertaaki,
    Net vasten syöntäni painellut
    Sata tuhat kertaaki!

Suvella

    Maat, penkeret
    Kuink' kastehiset!
    Kaikk' kukkapäät
    Kuink' helmissä, näät!
    Kesk' puitten sää
    Kuin vireä tää!
    Kuink' valoss' kielin iloisin
    Nuot pikkulinnut semminkin!

    Vaan koskapa
    Näin kultani ma,
    Tuoll' kammioss',
    Noin matalass' tuoss',
    Noin kätkössä
    Juur päivyestä,
    Minn' koko mailma aava se
    Jäi kaikki koristuksine!

Kevätlaulu

    Läp' peltojenko,
    Vai niitulla jo,
    Puitten varjossa,
    Missä kulkevi kultain?
    Sanoppas sa!
        Tavannut armaan'
        En kotona,
        Hän siis varmaan
        On ulkona.
        Kauniisti kukkii
        Kaikk' keväillä;
        Armaani astuu
        Leppeänä.
    Tuolla rannalla ain',
    Missä suudelman sain,
    Ensimmäisen tuon kai,
    Näen ma jotai!
    Onko hän se, vai?

Rauhaton rakkaus

    Miss' sateet sinkuu,
    Miss' vihurit vinkuu,
    Läp' usman rotkoin,
    Läp' sumujen notkoin,
    Ain' e'espäin, sa,
    Ilman levotta!

        Ennen ma orjaksi
        Itseni antaisin,
        Kuin tätä ääretönt'
        Iloa kantaisin.
        Tunne tää, syöntä
        Syömeen mi luopi,
        Oi mitkä huolet,
        Tuskat se tuopi.

    Minne paeta jo?
    Erämaihinko?
    Kaikki turhaan vain:
    Elon kruunu ain',
    Onni rauhatta
    Oot, rakkaus, sa!

Vuorilinna

    Tuolla ylhäällä kalliolla
    Vanha linna kohoopi,
    Jossa porttien, muurein takaa
    Muinoin ritarit väijyili.

    Tuhaks poltetut ompi portit
    Kaikki kuollut ja rauhaisa;
    Noita muureja rauenneita
    Juuri kiipeän halki ma.

    Tässä, kas, oli muinoin kellar
    Täpö täynänsä viiniä vaan;
    Eip' enään pottuinensa
    Sinne piikanen laskeukkaan.

    Eip' etehen vierahitten
    Enään aseta pikaria,
    Eikä pyhäksi atriaks sitten
    Täytä papille pullonsa.

    Ei pojalle haluavalle
    Kulausta suo käytäväss',
    Eikä ota lahjastansa
    Sulot kiitokset vastaan täss'.

    Sillä kaikki, katot ja hirret,
    Paloi ammoin jo poroksi,
    Ja käytävät, kappelit, portaat
    Ovat muuttuneet raunioksi.

    Vaan koska kanteleineen
    Ja pulloine kultani
    Näin vuorelle valossa päivän
    Ma nousevan luokseni,

    Silloin kuolosta elo ja riemu
    Näät äkkiä kohosi,
    Ja kaikki kuin muinoin taasen
    Kävi juhlallisesti.

    Ol' kuin ylpeille vierahille
    Suojat aavat ois valmiina,
    Kuin jos lähestyis pariskunta
    Noilta uhkeilta ajoilta.

    Kuin jos pappi, arvokkaasti
    Jo seisoen kappelissa,
    Kysyis: Haluutteko toisianne?
    Mepä hymyillen vastaan: Jaa!

    Ja ympäri sulot laulut
    Aina syömehen tunkeupi;
    Häävieraitten asemesta
    Kaiku liittomme todisti.

    Ja, illan tultua, koska
    Kaikki vaipuvi unehen,
    Loi kallioon hehkuva päivä
    Vielä säteensä viimeisen:

    Siellä poika piikoinensa,
    Herroinahan hohtaa net,
    Eip' puutu toiselt' lahjat,
    Eikä toiselta kiitokset.

Matkustajan iltalaulu

    Sa, jok' taivahasta oot,
    Tuskille tuot tyvennystä,
    Kaksin vaivaiselle suot
    Kaksin myöskin virkistystä,
    Väsyksiss' jo oon ma näistä
    Murheista ja riemuista,
    Tule, rauha, älä väistä
    Enään rintoani, sa!

Toinen

    Yli maiden, soitten
    Rauha vallitsee;
    Lehdot kukkuloitten
    Nukkuin uinailee.
    Kaikess' levon taikaa!
    Linnut äänettä!
    Maltas hiukan aikaa,
    Lepäät myöskin sä.

Oma

    Ei mitään muut' mun omana;
    Kuin aate vaan, min vapaana
    Mun syömeni ilmi tuopi,
    Sek' joka hetki lempeä,
    Min kohtaloni hempeä
    Mun täysin nauttia suopi.

Sisilialainen laulu

    Sun mustat silmäsi
    Kun leimahtaapi,
    Ne huoneit' kumoon saa
    Sek' kaupunkeja.
    Siis liimaseinä tää,
    Mun syömen raukka,
    No ajatteleppas,
    Se kuinka kestäis!

Sweitsiläinen laulu

    Kävin vuorella
    Katsomassa
    Pikkulintuja —
    Voi!
    Kuin he lensi,
    Kuin he ensi,
    Kuinka pesiäns'
    Loi.

    Kävin puistossa
    Katsomassa
    Mehiläisien
    Ma työt:
    Kuin he suris,
    Kuin he huris,
    Tehden kennoja
    Päivät, yöt.

    Tuolla niitulla
    Olen käynyt —
    Kevät-perhoja
    Mikä vyö!
    Kuin he hyppii,
    Kuin he nyppii,
    Somint' leikkiä
    Lyö!

    Tuli juuri
    Meidän Heikki,
    Hälle näytin
    Ma ne:
    Kuin he teki.
    Naurain meki
    Sitt' teimme
    Kuin he.

Pyyntö

    Oi kaunis tyttönen,
    Sa tummin' tukkines,
    Jok' astut akkunall',
    Jok' pysyt parvellas!
    Tokk' suotta seisot sa?
    Oi jospa tähden mun
    Jos salpaa siirtäisit,
    Kuink' autuas oisin ma!
    Kuink' luokses lentäisin!

Ylpeälleen

    Tuon näetkös pomeransin?
    Viel' riippuilee hän puussa;
    Vaan maaliskuu on mennyt,
    Ja uusii kukkii tulvaa.
    Puun äärehen ma astun
    Ja virkan: Pomeransi,
    Sa kypsä pomeransi,
    Sa makea pomeransi,
    Ma puistan, kas, ma puistan,
    Oi puto'os syliini!

Pikari

    Konstikkaisen pikarin ma täyden
    Pidin pusertaen käsissäni,
    Imin maire-viiniä reunaltansa,
    Upottaakseni surut kaikk' ja tuskat.

    Astui luoksenipa silloin Aamor,
    Muhotteli mulle suopeasti,
    Kuni mieletöntä surkutellen.

    "Kuules sa, ma astian tiedän toisen,
    Johon sulompi on uppoominen;
    Mitäs annat, jos ma suon sen sulle,
    Täytän sull' sen sulo-nektarilla?"

    Kuinka helläst' on hän puhettansa
    Pitänyt, kun, Liida, lempyesi
    Mulle lahjoi ikävöitsevälle.

    Halatessani sun vartalosi,
    Koska imeskelen huuliltasi
    Kauan kätketyn ma lemmen mettä,
    Autuas ma kuiskaan itselleni:

    Moista astiata, paitsi Aamor,
    Jumaloist' ei yks'kään omistelle!
    Moisii muotoja ei tao Vulkaano
    Vasarillaan ikitaitavilla!
    Lehdekkäillä pankoon penkereillä
    Fauneistansa parhaita Lyeeo
    Herkku-rypäleitään pusertamaan,
    Salaist' itse käymist' valvoellen:
    Mikään toim' ei tuo häll' moista juomaa!

Yöajatuksia

    Teitä ma valitan, valitettavat tähdet,
    Jotka niin kauniina tuolla pilkehdätte,
    Merimiehille toivoa loistelette,
    Jumalain, ihmisten palkitsemattomina:
    Sillä te lemmi ett', ett' oo lempineet koskaan!
    Pysähtämättäpä vaan teit' ikuiset tunnit
    Taivahan aloja halki lennättävät.
    Mitä matkaa ootte jo kulkeneetkaan,
    Kunnes, viipyen povella armahaisen,
    Teit' ma ja sydänyötä oon unhotellut!

Laulusirkalle

(Anakreonin mukaan.)

    Autuas oot sa, pienokainen,
    Joka puitten lehvähillä,
    Vienon juoman viehättämä,
    Kuninkaana lauleskelet!
    Sulla kaikki omanasi,
    Minkä kedolla vaan keksit,
    Kaikki, min vaan aika tuopi;
    Elät rauhass' peltomiesten
    Kesken, heidän ystävänään,
    Kuolevaitten kunnioittama
    Sulon kevään sulo enne!
    Sua lempii runottaret,
    Foibo itse lempiä täytyy,
    Antoivat sull' hopeaäänen;
    Sua ei saavuta myös vanhuus,
    Runojain sa viisas sisar,
    Lihatt', verett' syntynyt sa
    Suruton maan tytär – melkein
    Jumaloihin verrattava.

Nektaripisarat

    Kosk' Minerva, auttaaksensa
    Armastaan Promeetteota,
    Täytetyn toi nektarimaljan
    Ales tuolta taivahalta,
    Onneksi näät ihmisilleen,
    Vuodattaakseen povihinsa
    Aistoa kauno-taitehisin,
    Astui näppärin hän jaloin.
    Ettei Jupiter hänt' huomais,
    Kallistuipa silloin malja,
    Sekä tippui tilkallinen
    Nestett' alas turpehesen.

    Jopa joutui mesiläiset
    Maistelemaan makeata;
    Lensi pikaisesti perho
    Myöskin tilkkaa saadaksensa;
    Hirmuinen myös hämähäkki
    Saapui esiin juoden vahvast.

    Onneksensa nauttinehet
    Ovat he ja muutkin pienot,
    Ne kun, kuni ihmisetkin,
    Nythän ovat osallisna
    Suloisimpaan – taitehesen.

Mignon

    Maan tunnetko, miss' kukkii sitronat,
    Kult' omenat miss' lehviss' hohtavat,
    Miss' lauha tuul käy sinitaivaalta,
    Nöyr' seisoo myrtti, laaker uljaana,
    Sen tunnetko?
                  Niin, sinne kanssasi
    Mun tekis mieli mennä, armaani.

    Sa huoneen tunnet kattopylväillä?
    Kas salit hohtaa, suojat väreissä,
    Ja marmorkuvat mua tähtäilee:
    "Mit', lapsi raukka, teki sulle he?"

Конец ознакомительного фрагмента.

Текст предоставлен ООО «ЛитРес».

Прочитайте эту книгу целиком, купив полную легальную версию на ЛитРес.

Безопасно оплатить книгу можно банковской картой Visa, MasterCard, Maestro, со счета мобильного телефона, с платежного терминала, в салоне МТС или Связной, через PayPal, WebMoney, Яндекс.Деньги, QIWI Кошелек, бонусными картами или другим удобным Вам способом.