Coriolanus
Уильям Шекспир




William Shakespeare

Coriolanus




Näytelmän henkilöt:

CAJUS MARCIUS, myöhemmin Cajus Marcius Coriolanus, roomalainen ylimys.

TITUS LARTIUS, | päälliköitä sodassa volskilaisia vastaan.

COMINIUS, |

MENENIUS AGRIPPA, Coriolanon ystävä.

SICINIUS VELUTUS, | kansantribuuneja.

JUNIUS BRUTUS, |

Nuori MARCIUS, Coriolanon poika.

Roomalainen airut.

TULLUS AUFIDIUS. volskilaisten sotapäällikkö.

Aufidion alapäällikkö.

Aufidion salaliittolaisia.

Antiumin kansalainen.

Kaksi volskilaista vahtimiestä.

VOLUMNIA, Coriolanon äiti.

VIRGILIA, Coriolanon puoliso.

VALERIA, Virgilian ystävä.

Virgilian kamarirouva.

Roomalaisia ja volskilaisia senaattoreja, patriiseja, aediileja. liktoreita, sotamiehiä, kansalaisia, sanansaattajia, Aufidion palvelijoita ja muita seuralaisia.

Tapahtuu osaksi Roomassa, osaksi volskilaisten ja antiaattein alueilla.




ENSIMMÄINEN NÄYTÖS


Ensimmäinen kohtaus.

Katu Roomassa.



(Joukko kapinoivin kansalaisia tulee sisään, sauvoilla, kangilla ja muilla aseilla varustettuina.)


1 KANSALAINEN. Kuulkaa mitä sanon, ennenkuin eteenpäin mennään.


KAIKKI

Puhukaa, puhukaa!


1 KANSALAINEN

Oletteko kaikki päättäneet ennemmin kuolla kuin nälkään nääntyä.


KAIKKI

Olemme, olemme.


1 KANSALAINEN

Ensinnäkin, niinkuin tiedätte, on Cajus Marcius kansan päävihollinen.


KAIKKI

Tiedämme, tiedämme.


1 KANSALAINEN

Tappakaamme hänet, niin saamme itse määrätä viljan hinnan. Onko se päätös?


KAIKKI

On kuin onkin. Sen teemme. Pois matkaan.


2 KANSALAINEN

Vielä sananen, hyvät kansalaiset!


1 KANSALAINEN

Huonojahan kansalaisia me olemme, mutta patriisit muka hyviä. Meille voisi pelastukseksi olla se, minkä isoiset ylellisyyteensä tuhlaavat. Jos he vaan tähteensä meille antaisivat, niiden vielä kelvatessa, niin saattaisimme pitää heidän apuansa ihmismäisenä. Mutta me olemme heille, heidän mielestään, liian kalleita; kiduttava kälpeytemme, kurjuutemme näky on ikäänkuin erityisluettelo, jossa näkevät oman ylellisyytensä. Meidän kärsimyksemme on heille voitoksi. – Kostakaamme seipäillämme, ennenkuin he meidät seivästävät, sillä jumalat sen tietäkööt, että tässä puhun enemmän leivän nälästä kuin koston janosta.


2 KANSALAINEN

Cajus Marciotako etenkin kostonne tarkoittaa?


KAIKKI

Häntä etupäässä; hän kohtelee rahvasta kuin ilmeinen koira.


2 KANSALAINEN

Ettekö muista, mitä hyvää hän on isänmaallensa tehnyt?


1 KANSALAINEN

Kyllä, ja olisimme valmiit hänelle siitä kiitostakin antamaan, jos ei hän itse hankkisi itselleen korvausta ylpeydellään.


2 KANSALAINEN

No, mutta älkää noin herjaten puhuko.


1 KANSALAINEN

Minä sanon teille, että mitä hän on erinomaista tehnyt, sen hän on siinä mielessä tehnyt. Herkkätuntoiset ihmiset sanokoot sen tapahtuneen isänmaan hyväksi, mutta sen hän on tehnyt vaan äitinsä mieliksi ja osaksi tyydyttääkseen ylpeyttänsä; sillä hän on ihan yhtä ylpeä kuin urhoollinenkin.


2 KANSALAINEN

Te panette viaksi hänelle mitä hän ei voi luonteessaan muuttaa. Ettehän ainakaan sanone häntä ahneeksi.


1 KANSALAINEN

Vaikka sitä en sanoisikaan, en kuitenkaan ole syytöksien puutteessa; hänessä on vikoja niin runsaasti, että väsyy niitä luetellessaan. (Ilohuutoja ulkoa.) Mitä ilohuutoja siellä? Toinen puoli kaupunkia on liikkeellä. Miksi tässä jaarittelemme? Pois Capitoliin!


KAIKKI

Tulkaa, tulkaa!


1 KANSALAINEN

Vait! Ken tuossa tulee?

(Menenius Agrippa tulee.)


2 KANSALAINEN

Menenius Agrippa, se kunnon mies, joka aina on kansaa rakastanut.


1 KANSALAINEN

Hän se on jotenkin kelpo mies; kunhan vaan kaikki muut olisivat samanlaisia.


MENENIUS

		Mik' ompi, kansalaiset? Minne matka.
		Kädessä seipäät, kanget? Mikä nyt on?


1 KANSALAINEN

Asiamme ei ole senaatille tuntematon, he ovat jo kahden viikon ajan kuulleet hoettavan mitä aiomme tehdä ja minkä nyt tahdomme heille työssä näyttää. Sanotaan köyhillä armon-anojilla olevan vahvat keuhkot, mutta nyt saavat tuta, että meillä on vahvat kouratkin.


MENENIUS

		Mut, hyvät ystävät ja naapurukset,
		Näin hukka teidät perii.


1 KANSALAINEN

Mahdotonta; Hukassa tässä ilmankin jo ollaan.


MENENIUS

		Mut, ystäväni, tietkääs, patriiseilla
		On hellin huoli teistä. Tänä puutteen
		Ja hädän aikana te yhtä hyvin
		Taivasta sauvoillanne piestä voitte
		Kuin Rooman valtaa, joka tietään kulkee.
		Tuhannet suitsivitjat katkaisten,
		Vahvempirenkaiset, kuin millä häntä
		Sitoa voitte te. Tää kallis aik' on
		Jumalten työt', ei patriisein. Täss' auttaa
		Vain polven notkistus, ei käsivarret.
		Ah! kurjuutenne ajaa teitä sinne,
		Miss' isompi on kurjuus tarjona.
		Ja vallanpitäjiä soimaatten te,
		Joill' isällinen teist' on huoli, vaikka
		Kirootte heitä niinkuin vihamiestä.


1 KANSALAINEN

Huoliko meistä? – Vieläkö mitä! – He eivät milloinkaan ole meistä huolineet. Antaneet meidän nälkään nääntyä, ja omat aittansa viljaa täyteen ahtaneet; säätäneet kiellon koron kiskomiselle, auttaakseen koronkiskureita; päivittäin peruuttaneet terveellisiä lakeja, rikkaita vastaan säädettyjä, ja päivittäin keksineet yhä ankarampia asetuksia, kahlehtiakseen ja sortaakseen köyhää, jos ei sota meitä niele, niin he meidät nielevät, ja siinä se on heidän rakkautensa meitä kohtaan.


MENENIUS

		Nyt teidän myöntää täytyy, että joko
		Olette merkillisen ilkeät
		Tai tyhmäpäiset pöllöt. Sievän sadun
		Nyt kerron teille; tunnette sen ehkä,
		Mut koska tarkoitukseeni se sopii,
		Niin ehkä juttelen sen vielä kerran.


1 KANSALAINEN

Antakaa kuulla; vaan älkää luulkokaan, että voitte herjamme suittaa tuolla tarinallanne. Antakaa kuulla, olkaa niin hyvä!


MENENIUS

		Kerranpa kaikki ruumiin-osat nousit
		Kapinaan vatsaa vastaan, tehden kanteen,
		Ett' tämä yksin keskiruumiin valtas.
		Kuin kuilu laiskana ja toimetonna,
		Ja, toisten haltuun jättäin työt ja vaivat.
		Vaan ruuan ahmi; muut kun sitä vastoin
		Näit, kuulit, kävit, aattelit ja tunsit.
		Jakaen keskenään kaikk' askareet,
		Joist' oli koko ruumihille ilo
		Ja yhteishyöty. Siihen vatsa vastas, —


1 KANSALAINEN

		No niin, mitä vatsa siihen vastasi?


MENENIUS

		Sen heti sanon. – Naurun tapaisella —
		Ei keuhkoista se tullut, mut näin ihan —
		(Voin antaa vatsan yhtähyvin nauraa
		Kuin puhua,) se ilkkuin vastas noille
		Kapinannostajille nurkujille,
		Jotk' eivät sille mitään sois, juur' niinkuin
		Te senaattia morkkaatten, siit' ett'ei
		Se ole teidänmoinen.


1 KANSALAINEN

		Vatsan vastaus?
		Pää kuninkaamme, vartijamme silmä.
		Sydän neuvojamme, käsi soturimme,
		Hepomme sääri, kieli räikkämme.
		Ja muutkin tämän pajastomme tuet
		Ja pienet pönkät, nuo jos —


MENENIUS

		Mitä, mitä? —
		No tuolla vasta suu on! – Mitä, mitä?


1 KANSALAINEN

Tuon ahman vatsan sorron alle joutuis, Tuon ruumiin likaviemärin, —


MENENIUS

		No entä?


1 KANSALAINEN

Sanotut jäsenet jos kanteen nostais. Mitäpä vatsa vastais?


MENENIUS

		Sen mä sanon;
		Vaan vähän malttia (ei paljon teillä
		Sit' ole juur'), niin kerron vatsan vastuun.


1 KANSALAINEN

		No tuota kestää!


MENENIUS

		Ystäväni, huomaa:
		Tuo kunnon vatsa oli miettiväinen,
		Ei kärkäs niinkuin syyttäjä, ja vastas:
		»Mun helmaystäväni, tosin kyllä
		Ma ensin nautin kaiken ravinnon,
		Jost' elantonne saatte te; ja syystä,
		Kosk' olen, nähkääs, koko ruumiin aitta
		Ja varahuone; minä, muistakaahan,
		Verenne virtaa myöten lähetän sen
		Sydämmen hoviin, aivon istuimelle;
		Ja ruumiin solien ja soppein kautta
		Väkevin hermo saa ja pienin suoni
		Minulta luonnolliset tarpehensa,
		Joist' elää se. Ja vaikka ette kaikki,
		Mun ystäväin,» – näin, nähkääs, puhuu vatsa, —
		1 KANSALAINEN. No niin, ja sitten?


MENENIUS

		»Vaikka ette kaikki
		Voi nähdä, mitä kullenkin ma annan,
		Niin saatan toteen näyttää, miten multa
		Te saatte mehun kaikesta, mut mulle
		Jätätte perkeet vaan.» Mit' arvelette?


1 KANSALAINEN

		Sep' oli vastaus. Entä sovitelma?


MENENIUS

		Senaatti Rooman on tuo hyvä vatsa.
		Ja kapinoivat raajat te; sen huolta
		Nyt aatelkaa ja miettikäätte tarkoin,
		Mit' yhteis-etu vaatii, niin te näätte,
		Ett'ei se, mitä saatte, yhteist' ole,
		Vaan heistä lähtee se ja teille tulee,
		Eik' itsestänne suinkaan. – Mitä sanot,
		Sä, tämän kokouksen isovarvas?


1 KANSALAINEN

		Minäkö isovarvas? Miksikä isovarvas?


MENENIUS

		Kun, vaikka halvin, matalin ja kurjin,
		Tät' älykästä kapinata johdat.
		Sa raukka, vaikka ajoon olet kehnoin,
		Edellä käyt, kun hyötyä sä vainut. —
		Esille kanget, seipäät vaan! Nyt Rooma
		Rottainsa kanssa ottelee, ja myrkyn
		Syö heistä toinen. – Terve, jalo Marcius!
		(Cajus Marcius tulee.)


MARCIUS

		Kiitos! —
		Mik' on sun, sinä jäyhä roskajoukko,
		Jok' älyparkaas syyhyvätä kynsit,
		Kunnes se rohtuu?


1 KANSALAINEN

		Kohtelias aina!


MARCIUS

		Ken kohtelias teille on, se häijyst'
		Imartelee. Mitä tahdotte te, koirat?
		Ei sota hyvä, eikä rauha; toinen
		Peloittaa teitä, toinen röykkeiks saattaa.
		Ken teihin luottaa, jalopeuran sijaan
		Jäniksen saa, ja ketun sijaan hanhen.
		Olette yhtä taattavat kuin jäällä
		Tulihiili on tai rae päiväsessä.
		Rikollist' ylistämään teiss' on miestä
		Ja rankaisijaa parjaamaan. Ken mainett'
		On ansainnut, teilt' ansainnut on vihaa.
		Halunne on kuin sairaan ruokahalu,
		Sit' enin himoo se, mist' enin haittaa.
		Ken suosioonne luottaa, lyijy-evin
		Se ui ja ruovolla se tammen kaataa.
		Te hirtehiset! Hiis teit' uskokoon!
		Te mieltä joka hetki muuttelette:
		Nyt halpa äskeinen on suosikkinne,
		Ja jalo se, jot' äsken vihasitte.
		Mi hätänä, kun kautta kaupungin te
		Rääkytte reimaa senaattia vastaan,
		Mi jumalia likinn' ohjaa teitä
		Ja toisianne syömäst' estää? – Mikä
		On tarkoitus?


MENENIUS

		Asettaa viljan hinta.
		Sanovat: viljaa kaupungiss' on kyllin.


MARCIUS

		Ne hirtehiset! Niin vain? Takan luona
		He istuvat ja Capitolin toimet
		He tietävänsä luulevat, ken nousee
		Ja kuka sortuu; puolueita luovat
		Ja avioita; puoltaan vahvistavat.
		Ja kenkärajains' alle sortavat
		He vastenmielisensä. Kyllin viljaa!
		Jos aateli vaan hiiteen heittäis säälin
		Ja mun sois miekkaa käyttää, tuhansittain
		Noit' orjia ma löisin, luoden röykyn
		Niin korkean kuin keihääni on pitkä.


MENENIUS

		Ei, nää jo ovat tyynni malttuneet.
		He, nähkääs, julmia on pelkureita,
		Vaikk' älyn puute heiss' on suuri. Entä
		Tuo toinen joukko?


MARCIUS

		Hajan. Hirteen kaikki!
		He nälkää huusivat ja sananlaskuj'
		Ynisivät, sen kaltaisia kuin:
		»Suu särjelläkin», »nälkä kova vieras»,
		»Ei vatsa nuollen täyty», »herrain kanssa
		Ei marjaan menemistä», moisin pätkin
		He nurkuns' ilmi toivat, ja kun pyyntö,
		Tuo kumma, myönnettiin, – jok' aatelilta
		Masensi mielen, kalvaaks tehden vallan.
		Niin vimman ilosta he kiljuivat
		Ja lakkins' ilmaan heittivät, ikäänkuin
		Kuun sarviin tahtoen ne kiinnittää.


MENENIUS

		No, mitä sitten heille myönnettiin?


MARCIUS

		Viis kansan valitsemaa tribuunia,
		Sen roskaviisautt' edustamaan; – Brutus,
		Sicinius, ja – hitto heitä muisti!
		Hajoittaa sais nuo roistot Rooman ennen
		Kuin moiseen minä taipuisin; näin valtaa
		He yhä saavat, lisää vaatien
		Kapinan uhalla.


MENENIUS

		Se kummallist' on.


MARCIUS

		Pois, kuotukset, pois kotihinne!
		(Sanansaattaja tulee kiireesti.)


SANANSAATTAJA

		Miss' on
		Se Cajus Marcius?


MARCIUS

		Tässä. Mitä tahdot?


SANANSAATTAJA

		Ilmoittaa: aseissa on volskilaiset.


MARCIUS

		Sep' oivaa! Näinpä suoriks päästään noista
		Mädistä perkeistä. – Kas, tuossa isät!
		(Cominius, Titus Lartius ja muita senaattoreja,
		Junius Brutus ja Sicinius Velutus tulevat.)


1 SENAATTORI

		Mit' äsken, Marcius, kerroitte, on totta:
		Aseiss' on volskilaiset.


MARCIUS

		Kuuman teille
		Aufidius, heidän johtajansa, antaa.
		En kadehdi ma hänen suuruuttaan,
		Mut jos en ois mik' olen, tahtoisin ma
		Hänenä olla.


COMINIUS

		Yhdess' ottelitte.


MARCIUS

		Jos sotis mailma, puoli puolta vastaan,
		Ja hän mun puoltan' oisi, luopuisin ma.
		Otellakseni hänen kanssaan. Hauska
		Usuttaa leijonaa!


1 SENAATTORI

		Te, jalo Marcius, Cominiota seuraatten kai sotaan?


COMINIUS

		Sen taannoin lupasitte.


MARCIUS

		Sen ma tein.
		Ja siinä pysyn. – Saatpa nähdä, Lartius,
		Kuink' isken vielä kerran Tullust' otsaan.
		Kuin? Rampako? Ja jäätkö pois?


LARTIUS

		En, Marcius;
		Ma toiseen sauvaan nojaan, toisell' isken;
		Ma myötä tulen.


MARCIUS

		Aito-aateluutta!


1 SENAATTORI

		Nyt Capitoliin tulkaa, siellä parhaat Odottaa ystävät.


LARTIUS (Marciolle)

		Te etupäässä;
		Cominius sitten; jäljessä me muut;
		Syyst' etusija teill' on.


COMINIUS

		Jalo Marcius!


1 SENAATTORI (kansalaisille)

		Pois, kotiin!


MARCIUS

		Mukaan tulkoot: volskilaisill'
		On paljon viljaa; aittain kaivajiksi
		Mukahan rotat! – Kunnon mässääjät,
		Nyt hehkeimmäll' on uljuutenne; tulkaa!
		(Senaattorit, Cominius. Marcius, Titus Lartius
		ja Menenius poistuvat. Kansa hiipii pois.)


SICINIUS

		Niin pöyhkää onko toista kuin tuo Marcius?


BRUTUS

		Ei mokomaa.


SICINIUS

		Kun kansantribuuneiksi
		Valittiin meidät, —


BRUTUS

		Näitkö sitä suuta
		Ja silmäystä?


SICINIUS

		Niin ja ivaa sitten.


BRUTUS

		Vihoissaan jumaliakin hän pilkkaa.


SICINIUS

		Ja ilkkuu kuuta kainoa.


BRUTUS

		Tää sota hänet nielköön! Miehuudestaan
		Hän liiaks ylpeilee.


SICINIUS

		Sellainen luonne.
		Kun onni sitä kuihkoo, päivän kalvett'
		Ivaten tallaa. Mutta ihme, että
		Hän röyhkeydessään palvelemaan taipuu
		Cominiota.


BRUTUS

		Mainetta hän lempii
		Ja onkin jo sen suosikki; mut maine
		Ei säily eikä kasva muuten paitsi
		Likinnä ensimmäistä; kommellukset
		Päämiehen syyksi jäävät, vaikka tekis
		Hän kaikki mitä voi, ja löyhä moite
		Se Marciosta huutaa: »Oi, jos johto
		Häll' olis ollut!»


SICINIUS

		Taas jos hyvin käypi,
		Niin kansan mieli, Marcioon kiintyneenä,
		Cominiolta ansion vie.


BRUTUS

		Niin kyllä;
		Cominion maineest' on jo puolet Marcion,
		Vaikk' ilman hänen vaivattaan; ja hälle
		Cominion virheet lisää mainett' antaa,
		Vaikk' ilman hänen ansiottaan.


SICINIUS

		Pois nyt,
		Ja valmistuksist' urkkikaamme tieto
		Ja mihin toimiin retkeänsä varten
		Tuo juonikko nyt ryhtyy.


BRUTUS

		Lähtekäämme!
		(Menevät.)
		Toinen kohtaus.
		Corioli. Senaatintalo.
		(Tullus Aufidius ja senaattoreja tulee.)


1 SENAATTORI

		Vai luulette te siis, Aufidius, ett' on
		Vihiä Rooma tuumistamme saanut
		Ja tuntee hankkeemme.


AUFIDIUS

		Ken muuta luulis?
		Mit' ompi meillä koskaan ajateltu,
		Jot' olis toimeen saatu, ennen kuin
		Sen Rooma haistoi? Neljä päivää sitten
		Sain tietoja; näin sanat kuuluu – kirje
		On, luulen, muassani; niin, täss' on se:
		(Lukee.) »Pestattun' ovat joukot; epätietoist'.
		Itäänkö vaiko länteen. Suur' on hätä,
		Ja kansa kapinoi. Cominius
		Ja vanha vihamiehenne, tuo Marcius
		(Mi vihatumpi Roomass' on kuin teillä).
		Ja Lartius, uljas Rooman mies, ne kolme
		Yrityst' ohjaavat, niin kerrotaan,
		Mut minne? Luultavasti teitä vastaan.
		Siis, varokaa!»


1 SENAATTORI

		Väkemme jalkeill' ompi,
		Eik' ole epäiltykään, ettei Rooma
		Sotahan olis valmis.


AUFIDIUS

		Viisast' oli
		Salassa pitää hankkehenne, kunnes
		Näkyä niiden täytyisi; mut Rooma
		Ne hautumasta keksi. Näin se tyhjäks
		On tehnyt aikomuksemme, jok' oli:
		Mont' ottaa kaupunkia, ennen kuin
		Ties Rooma meidän jalkeill' olevankaan.


2 SENAATTORI

		Nyt, jalo Aufidius, toimihinne!
		Väkenne luoksi rientäkää; me yksin
		Coriolia vartioimaan jäämme.
		Jos meitä saartavat he, sotajoukoll'
		Avuksi tulkaa. Epäilen tok', että
		Tuo meitä tarkoittaa.


AUFIDIUS

		Ei epäilystä;
		Mun tieton' ovat varmat. Niin – ja lisäks:
		Jo matkall' osa heidän joukkojaan on
		Ja tänne päin. Hyvästi, isät, jääkää!
		Jos Marcion kanssa tanterella yhdyn,
		Niin valan tehneet olemme, ett' ennen
		Ei tauota, kuin meistä toinen kaatuu.


KAIKKI

		Jumalat auttakoot!


AUFIDIUS

		Ja teitä kaitkoot!


1 SENAATTORI

		Hyvästi vaan!


2 SENAATTORI

		Hyvästi!


AUFIDIUS

		Hyvästi!
		(Menevät.)

Kolmas kohtaus.

Rooma. Huone Marcion talossa.



(Volumnia ja Virgilia tulevat. He istuutuvat kahdelle matalalle tuolille ja alkavat neuloa.)


VOLUMNIA. Laula, hyvä lapseni, tai ainakin puhu vähän hauskempaa. Jos poikani olisi minun mieheni, niin totta maar enemmän iloitsisin hänen poissa-olostaan, kun hän sillä mainetta saavuttaa, kuin hänen syleilyksistään kotona vuoteessa, olkootpa ne kuinka hellät ja rakkahat hyvänsä. Kun hän vielä oli hento lapsi ja kohtuni ainoa hedelmä, kun hän nuoruudellaan ja kauneudellaan käänsi puoleensa kaikkien silmät, kun hänen äitinsä ei olisi ainoaksi hetkeksikään luopunut häntä katselemasta, vaikkapa sitä itse kuninkaat olisivat päiväkaudet rukoilleet, jo silloin – kun ajattelin miten sellaista olentoa kunnia kaunistaisi ja että hän, jos maine ei häntä elähyttäisi, ei olisi parempi kuvaa, joka seinässä riippuu, – jo silloin mielelläni annoin hänen etsiä vaaroja, joissa kunniata oli tarjona. Veriseen sotaan hänet lähetin, ja sieltä hän palasi, tammiseppele päässä. Kuules lapseni, en enemmän ilosta sävähtänyt, ensi kerran kuullessani, että poikani oli miespuolta, kuin nyt ensi kerran nähdessäni, että hän on osottanut olevansa mies.


VIRGILIA

Mutta entä jos hän olisi sodassa kaatunut, mitä silloin?


VOLUMNIA

Silloin hänen mainehikas nimensä olisi poikani ollut; se olisi silloin minun perilliseni ollut. Kuule vakava tunnustukseni: jos olisi tusina lapsia mulla, kaikki yhtä rakkaita, eikä yksikään vähemmän kallis, kuin sinun ja minun hyvä Marcioni, niin mieluisemmin näkisin yhdentoista kunnialla kuolevan isänmaansa edestä, kuin yhden työttömänä hekkumassa elävän.

(Kamarirouva tulee.)


KAMARIROUVA

		Valeria rouva tääll' on, hyvä rouva.


VIRGILIA

		Suvaitkaa minun poistua.


VOLUMNIA

		Et, sit' et saa.
		On niinkuin kuulisin ma miehes rummun
		Ja näkisin, kuin tukasta hän laahaa
		Aufidiota; volskilaiset säikkyy
		Kuin lapset karhua. Hän jalkaa polkee
		Ja huutaa: »Tulkaa tänne, arkalaiset,
		Te pelvon sikiöt, te, vaikka Roomass'
		Olette syntyneet!» Hän rautakintaall'
		Otsastaan veren pyyhkivi ja kulkee
		Kuin leikkuumies, jonk' ompi määrä kaataa
		Kaikk' elo, taikka palkattomaks jäädä.


VIRGILIA

		Otsastaan verenkö! Oi, Zeus, ei verta!


VOLUMNIA

		Suas, houkka! Kultaisetkaan voitonmerkit
		Niin miest' ei kaunista. Hecuban rinta,
		Jot' imi Hector, ihanamp' ei ollut
		Hectorin otsaa, kun se kreikkalaisten
		Miekoille halveksien vertaan sylki. —
		Valeria sa tervetulleeks sano!
		(Kamarirouva menee.)


VIRGILIA

		Aufidion julmuudesta taivaan vallat
		Varjelkoon miestän'!


VOLUMNIA

		Polvens alle painaa
		Hän Tullon pään ja niskaan häntä polkee.
		(Kamarirouva palajaa Valerian ja palvelijan kanssa.)


VALERIA

		Hyvää päivää, hyvät rouvat!


VOLUMNIA

		Terve tultuanne!


VIRGILIA

		Hupaista teitä nähdä, hyvä rouva!


VALERIA

Kuinka voitte te molemmat? Tehän nyt vasta kodikkaita olette! Mitä te neuloskelette? Kaunis kuosi, todellakin! – Kuinka pikku poikanne voipi?


VIRGILIA

Kiitoksia kysymästänne; hyvin rouvaseni.


VALERIA

Hän mieluisemmin katselee miekkoja ja kuuntelee rumpua, kuin tarkkaa opettajaansa.


VOLUMNIA

Isänsä poika, totta tosiaan! Oikein herttainen lapsi, sen takaan. Niin, kuulkaapas, katselin häntä viime keskiviikkona puolen tuntia yhtä mittaa; hänellä on niin miehekäs ryhti. Näin hänen tavoittavan kultaperhosta, ja kun hän sen oli kiinni saanut, päästi hän sen taasen irti; ja taas takaa ajamaan, ja sitten nenällensä maahan, ja jälleen pystyyn, ja saikin sen taasen kiinni. Lankeeminenko hänet raivoon sai vai mikä, sitä en tiedä, mutta hampaitaan hän kiristeli ja rouhi perhosen, oi, ette usko, kuinka hän sen palasiksi rouhi.


VOLUMNIA

Isän tapoja.


VALERIA

Toden totta, oikein jalo lapsi.


VIRGILIA

Vallaton koko poika.


VALERIA

Kas niin, pois nyt ompelunne! Voittehan joutilaiksi ruveta täksi iltapuoleksi.


VIRGILIA

En, rouvaseni, en lähde ulos ovesta.


VALERIA

Ettekö ulos ovesta?


VOLUMNIA

Hänen täytyy kuin täytyykin.


VIRGILIA

En, oikein totta, suokaa anteeksi. En astu kynnyksestä yli, ennenkuin mieheni sodasta palajaa.


VALERIA

Hyi! Järjetöntähän noin on huoneeseensa salpautua. Tulkaa nyt hyvän tuttavan luoksi varpajaisille.


VIRGILIA

Toivon, että hän pian parantuisi, ja tahdon rukoilla hänen puolestaan, mutta tulla sinne en saata.


VOLUMNIA

Ja miksikä et, saako kysyä?


VIRGILIA

En mukavuudesta, enkä ystävyydenkään puutteesta.


VALERIA

Tahdotte matkia Penelopea; mutta sanotaan, että kaikki se lanka, minkä hän Ulysseen poissa ollessa kehräsi, vaan täytti Ithakan koilla. Tulkaa pois! Jos olisi palttinanne yhtä tunnokas kuin sormenne, niin jättäisitte pelkästä säälistä tuon ompelunne. Tulkaa nyt vaan kanssamme!


VIRGILIA

En, hyvä rouva, suokaa anteeksi. Toden totta, en tahdo lähteä ulos.


VALERIA

Kas niin, lähtekää nyt vaan, niin kerron teille suloisia uutisia miehestänne.


VIRGILIA

Ei, niitä ei ole vielä saattanut saapua.


VALERIA

On todellakin; en tässä nyt turhia puhu: viime yönä tuli häneltä tietoja.


VIRGILIA

Tottako, rouva?


VALERIA

Toden totta; kuulin sen eräältä senaattorilta. Tämmöinen on asian laita: volskilaiset olivat lähettäneet sotajoukon liikkeelle, jota vastaan ylipäällikkö Cominius vei osan roomalaista sotavoimaa. Puolisonne ja Titus Lartius piirittivät heidän kaupunkiansa Coriolia. He eivät epäile voittavansa ja tekevänsä pikaista loppua sodasta. Kunniani kautta, tämä on totta. Ja nyt, lähtekää kanssamme!


VIRGILIA

Anteeksi, hyvä rouva; vast'edes noudatan kaikessa teidän mieltänne.


VOLUMNIA

Antakaamme hänen jäädä; tuommoisena hän vaan pilaisi ilomme.


VALERIA

Niin kyllä, samaa minäkin. – Hyvästi siis! – Tulkaa, rouva hyvä! —

Virgilia, kuules, viskaa nyt nurkkaan tuo juhlallisuutesi ja lähde kanssamme.


VIRGILIA

En, en todellakaan saata. Toivotan teille paljon hauskuutta.


VALERIA

		No, hyvästi sitte!
		(Menevät,)

Neljäs kohtaus.

Coriolin edustalla.



(Liehuvin lipuin ja helisevin soitoin astuvat sisään Marcius, Titus Lartius, sotaherroja ja sotamiehiä.

Sanansaattaja rientää heitä vastaan.)



MARCIUS

		Tuoss' uutta kuullaan; – vetoa, ett' ovat
		He otelleet!


LARTIUS

		Eip' ole; orhist' orhi!


MARCIUS

		No, menköön!


LARTIUS

		Hyvä!


MARCIUS

		Sano, onko päämies
		Jo vihollisen kohdannut?


SANANSAATTAJA

		He toistaan
		Katselleet ovat, mut ei haastelleet.


LARTIUS

		Heposi mun on.


MARCIUS

		Takaisin sen ostan.


LARTIUS

		En myy sit' enkä lahjoita, mut lainaan
		Sen viideksikymmeneksi vuodeks sulle. —
		No, kaupunkia antaumaan vaadi!


MARCIUS

		Miss' ovat joukot?


SANANSAATTAJA

		Tunnin matkan päässä.


MARCIUS

		Toistemme sotahuudon kuulemme siis. —
		Nyt, Mars, sua pyydän, pane vauhtiin, työmme.
		Niin että, miekat suitsevina, täältä
		Kedolle avuks ystäväimme päästään!
		Hoi, torvet soimaan!



(Soitetaan sovinnon hierojaisille. Muutamia senaattoreja ilmestyy muurille.)


		Onko Aufidius
		Muurien sisällä?


1 SENAATTORI

		Ei, eikä yhtä.
		Ken teitä säikkyis vähemmän kuin hän,
		Ja se on vähän kyllä. Kuulkaas rummut
		Kokoovat nuorisomme; ennen muurit
		Me murramme kuin tänne salpaan jäämme.
		Ei lukoss' ole porttimme, ne korsill'
		On salvatut vaan, itsestään ne aukee.
		(Sotahuutoa kuuluu kaukaa.)
		Haa, kuulkaatten! Aufidius on se. Kuulkaas,
		Kuin rehkii hän ja armeijaanne pirstaa!


MARCIUS

		Oo, niiks' on tullut!


LARTIUS

		Melu tuo se olkoon
		Nyt oppaamme. – Hoi, tikapuita tänne!

(Volskilaiset tulevat ja marssivat näyttämön poikki.)


MARCIUS

		Meit' eivät pelkää, ulos ryntäävät he.
		Sydänten eteen kilvet nyt, ja, sydän
		Lujempana kuin kilpi, taistelkaa! —
		Käy päälle. Titus! Enemmän, kuin luulin,
		Meit' ilkkuvat he; vihast' oikein hiestyn.
		Eteenpäin, veikot! Volskilaiseks sanon
		Sen, joka väistää; miekkaa saa se maistaa.



(Sotamelua. Roomalaiset ja Volskilaiset poistuvat taistellen.

Roomalaiset peräytyvät varustustensa taakse. Marcius palajaa.)



MARCIUS

		Etelän rutto teidät nielköön, roistot,
		Te, Rooman saasta! Rohtumat ja paiseet
		Niin syökööt teit', ett', ennen jo kuin nähdään,
		Teit' inhotaan, ja, vastatuulta käyden,
		Levitköön virstain päästä teihin rutto!
		Te, hanhen sielut ihmishahmossa,
		Te pakenette orjaa, jonka voittaa
		Vois apinakin! Helvetti ja Pluto!
		Kaikilla teill' on haavat takapuolla;
		Punainen selkä, mutta pelvon horkast'
		On naama kalvas. Käännös! Päälle käykää!
		Tai, kautta taivaan tulten, volskit jätän
		Ja teihin isken. Päättäkää, ja menkää!
		Jos lujina te pysytte, niin heidät
		Ajamme heidän vaimojensa luoksi,
		Niinkuin he meidät saartovallillemme.



(Sotamelua. Volskilaiset ja roomalaiset palajavat ja ryhtyvät uudelleen taisteluun. Volskilaiset peräytyvät Corioliin ja Marcius ajaa heitä takaa portille saakka.)


		Nyt auk' on portti. Miehiä nyt olkaa!
		Ei pakolaisille, vaan vainoojille
		Sen avaa onni. Seuratkaa mua, tulkaa!

(Syöksyy sisään portista, joka suljetaan hänen jälkeensä.)

		1 SOTAMIES. Mik' uskaljas! En minä.


2 SOTAMIES

		Enkä minä.
		3 SOTAMIES. Nyt lukon takan on hän.


KAIKKI

		Selkääns' saa hän.
		(Titus Lartius tulee.)


LARTIUS

		Miss' ompi Marcius?


KAIKKI

		Surman suussa varmaan.


2 SOTAMIES

		Pakoojia hän kantapäillä seuras
		Portista sisään; kiirein suljettiin se;
		Siell' yksinään hän koko kaupunkia
		Nyt vastaa.


LARTIUS

		Jalo veikko! Tunteellisna
		Hän tunnotonta miekkaans' uljaamp' on;
		Hän seisoo, se kun taipuu. Mennyt mies!
		Rubiini täysi ja sun painoisesi
		Ei kalliimp' olis kalleus. Sotur' olit
		Sa Caton henkeä, et hurjan julma
		Vain iskeissäs, ei, jyrisevä äänes
		Ja katsees tulinen sun vihamiehes
		Niin vapisemaan sai, kuin koko mailma
		Värissyt olis kuumeissaan.

(Marcius palajaa verissään ja viholliset ajavat häntä takaa.)


1 SOTAMIES

		Kah!


LARTIUS

		Marcius!
		Pelastus hälle taikka surma meille!
		(Taistelevat, ja kaikki ryntäävät kaupunkiin.)
		Viides kohtaus.
		Katu Coriolissa.
		(Muutamia roomalaisia tulee saalistaan kantaen.)
		1 ROOMALAINEN. Tän minä Roomaan vien.


2 ROOMALAINEN

		Ja tämän minä.
		3 ROOMALAINEN. No hiis, kun luulin tuota hopeaksi.



(Tappelun hälinätä kuuluu yhä kaukaa. Marcius ja Titus Lartius tulevat, torventoitottaja jäljessä.)



MARCIUS

		Nuo hylyt, kurjan äyrikulun vuoksi
		Tuhlaavat aikaa! Patjat, lyijykauhat,
		Ja romut, rääsyt, joita pyövelikään
		Ei hirtetyltä riisuis, kaikki vievät
		Nuo heittiöt, ja kesken tappelua. —
		Periköön heidät hiis! – Haa, päällikkömme
		Sotahuuto kuuluu! – Joutuun sinne! Siellä
		Vereni vihamies, tuo Tullus, murhaa
		Nyt roomalaistamme. Uljas Titus,
		Kaupungin turvaks riittävä ota joukko;
		Kaikk' uskaljaat Cominiolle avuks
		Mun kanssan' tulkoot.


LARTIUS

		Verissäshän olet!
		Sa liiaks olit kiivas, ryhtyäkses
		Taas uuteen taisteluun.


MARCIUS

		Mua älä kiitä;
		Työst olen tuskin lämminnyt. Hyvästi!
		Ei haitaks verenvuoto tää, vaan lääkkeeks,
		Näin Aufidiota otteluun ma vaadin.


LARTIUS

		Oi, onnen sulo jumalatar sinuun
		Ihastukoon ja vastustajas miekat
		Tenhotkoon hurmallansa! Sankar' uljas,
		Menestys huovis olkoon!


MARCIUS

		Yhtä paljon
		Kuin suosituimpiaan, sua suosikoon se!
		Hyvästi vaan!


LARTIUS

		Sa, kunniakas Marcius!
		(Marcius menet.)
		Käy, torvees soita turulla, ja kutsu
		Kaupungin kaikki virkakunnat kokoon
		Tajuamahan tahtoamme. Matkaan!
		(Menee.)
		Kuudes kohtaus.
		Cominion leirin läheisyydessä.
		(Cominius sotajoukkoineen peräytymässä.)


COMINIUS

		Hengäiskää, ystävät! Kuin roomalaiset
		Nyt oteltiin: ei tyhmää vastustusta,
		Eik' arkamaista pakoa. Koht' alkaa
		Uus leikki taas, sen takaan. Taistelussa
		Ajoittain tuuli ystäväimme häikän
		Toi korvihini. – Rooman jumalat,
		Nyt voitto heille suokaa sekä meille,
		Ett', otsat kirkkahina, yhtyis joukot
		Ja kiitos-uhrin teille tois!
		(Sanansaattaja tulee.)
		Mit' uutta?


SANANSAATTAJA

		Coriolista hyökkäys Marcion
		Ja Lartion päälle tehtiin; meidän väen
		Varustuksiinsa väistyvän kun näin,
		Niin tänne riensin.


COMINIUS

		Tottakin jos puhut,
		Et hyvää puhu. Kauanko on siitä?


SANANSAATTAJA

		On päälle tunnin.


COMINIUS

		Peninkulmaa tuskin
		On täältä sinne; äsken rummun kuulin.
		Sa tarvitsetko tunnin peninkulmaan?
		Sa tulet myöhään.


SANANSAATTAJA

		Volskilaisten lukit
		Mua vainos; pari, kolme peninkulmaa
		Mun täytyi väärää tehdä; muuten oisin
		Jo aikaa ollut täällä.
		(Marcius tulee.)


COMINIUS

		Kuka tuo on?
		Hän on kuin nyljetty! Oi, taivaan vallat!
		On Marcion leima hällä, moisna olen
		Ennenkin hänet nähnyt.


MARCIUS

		Myöhästyinkö?


COMINIUS

		Ei paimen pauanteesta luikun ääntä
		Niin erota kuin minä Marcion äänen
		Erotan halvemmista.


MARCIUS

		Myöhästyinkö?


COMINIUS

		Sen teit, jos ei sua muiden veri punaa.
		Vaan omasi.


MARCIUS

		Oi, annas kun sua halaan
		Niin tuliseen kuin ennen ylkämiesnä,
		Niin riemullisna kuin hääiltana,
		Vahaisten vuodettani valaistessa.


COMINIUS

		Urosten uros! Kuinka Lartius voipi?


MARCIUS

		Kuin mies, mi tuomarina tuomitseepi
		Maanpakoon yhden, toisen kuolemaan,
		Vapauttaa tuon, tuot' uhkaa, tuota sääli
		Coriolin kuin luihun susikoiran
		Hän pitää kahleissa, joit' ehdon tahdon
		Hän höllittää.


COMINIUS

		Miss' orja, joka sanoi
		Varustuksiinne teidän paenneen?
		Miss' on hän? Tuo hän tänne!


MARCIUS

		Älä huoli!
		Hän puhui totta. Meidän ylimykset,
		Tuo rahvas – (hiis! tribuunejako heille!) —
		Niin kissaa hiir' ei säiky, kuin nuo kurjat
		Pahempiansa pakenivat.


COMINIUS

		Mutta
		Mitenkä voiton saitte?


MARCIUS

		Onko aikaa
		Nyt kertomisiin? Sit' en luule. Missä
		On vihollinen? Onko voitto teillä?
		Jos ei, miks ette riennä sitä saamaan?


COMINIUS

		Tulimme tappelussa tappiolle
		Ja peräydyimme hyväss' aikehessa.


MARCIUS

		Mik' asema on heillä? Millä siivell'
		On ydinväki?


COMINIUS

		Eturiviss', arvaan,
		On antiaatit, heidän valionsa;
		Aufidius, heidän toiveidensa ylpeys,
		Heit' ohjaa.


MARCIUS

		Kautta kaikkein taistelujen,
		Joiss' yhdess' oteltihin, kautta veren,
		Yhdessä vuodatetun, valain kautta,
		Joill' ikiveljyys solmittiin, ma pyydän
		Ett' Aufidion ja antiaattein kanssa
		Tapella saan ma; älkää viivytelkö!
		Ylötyin keihäin vaan ja miekoin ilma
		Nyt täyttäkää, mut joutuun!


COMINIUS

		Paras oisi
		Nyt sulle voitehet ja lämmin kylpy;
		Mut vaateitas en koskaan tohdi kieltää.
		Valitse urhotyöhös parhaat miehet!


MARCIUS

		No, halukkaimmat siis. – Teiss' onko ketään
		(Epäillä sitä olis synti), jolle
		On mieleen ruse tää, mi mua punaa;
		Ken itseänsä varoo vähemmän
		Kuin halpaa mainetta; ken uljaan kuolon
		Paremmaks kurjaa elämätä katsoo,
		Ja kelle kalliimp' isänmaa kuin henki,
		Hän, yksin, tai jos muit' on samaa mieltä,
		Heiluttakohon myöntymyksen merkiks
		Nyt miekkaansa ja Marcion kanssa tulkoon. —



(Kaikki huomaavat ja häilyttävät miekkojansa, nostavat Marcion käsivarsilleen ja viskelevät lakkejansa ilmaan.)


		Mua yksin! Miekaksiko minut teette?
		Jos vilpitönt' on tää, ken teist' ei neljää
		Vastaisi volskilaista? Yhtä lujan,
		Kuin Tullon kilpi, häntä vastaan nostais
		Jokainen teistä. Kiitän teitä kaikin,
		Mut parhaat mun teist' erotella täytyy;
		Muut toisess' ottelussa työtään tehkööt,
		Kun tarve käskee. Etehenpäin, mars!
		Ja neljä teistä parhaat miehet mulle
		Nyt heti valitkoon.


COMINIUS

		Eteenpäin pojat!
		Ja kuntonne nyt näyttäkää, niin tasan
		Panemme voitot kaikki.
		(Menevät.)
		Seitsemäs kohtaus.
		Coriolin porteissa.



(Titus Lartius, joka on jättänyt varusväkeä Corioliin, menee rumpujen ja torvien soidessa Marciota ja Cominiota vastaan. Häntä seuraa päällysmies, sotamiehiä ja tien-opas.)



LARTIUS

		Porteille vahdit! Tehkää tehtävänne,
		Niin kuin ma käskin. Pyydettäissä meille
		Nuo centuriot tuokaa; jäännöksistä
		On hetken apu. Tappioon jos jäämme,
		On kaupunkikin mennyt.


PÄÄLLYSMIES

		Huolet' olkaa!


LARTIUS

		Siis, portit jälkeemme nyt sulkekaa! —
		Mies, näytä tietä roomalaisten leiriin!
		(Menevät.)
		Kahdeksas kohtaus.
		Tappelutanner roomalaisten ja volskilaisten leirien keskivälillä.
		(Sotahuutoja. Marcius ja Aufidius tulevat.)


MARCIUS

		Sun kanssas vaan ma taistelen; sua vihaan
		Ma enemmän kuin valhetta.


AUFIDIUS

		Ja minä
		Sua samoin; kyyt' en Afrikan niin kammo.
		Kuin mainettasi vihaan. Pidä paikkas!


MARCIUS

		Ken väistää, toisen orjana se kuolkoon,
		Ja jumalat sen kirotkoot!


AUFIDIUS

		Jos karkaan,
		Mua niinkuin jänist' aja, Marcius!


MARCIUS

		Tullus,
		Kaks tiimaa sitten Corioliss' yksin
		Ma telmin mielin määrin; mun ei vertan'
		Tää, joka näin mun verhoo: kostoon kaikki
		Siis voimas jännitä!


AUFIDIUS

		Vaikk' itse Hector
		Sa olisit, tuon pöyhkän heimos kerska,
		Et pakoon multa pääsis!
		(Taistelevat, ja muutamia volskilaisia tulee Aufidiolle avuksi.)
		Avuliasta,
		Mut urhokasta ei. – Mua häpäisette
		Te tuolla kirotulla avullanne.
		(Poistuvat taistellen, ja Marcius ajaa heitä edellänsä.)
		Yhdeksäs kohtaus.
		Roomalaisten leiri.



(Sotahuutoja. Soitetaan paluumatkalle. Torventoitauksia.

Toiselta puolelta tulee Cominius roomalaisinensa; toiselta Marcius, käsi kääreessä, ja hänen kanssaan toisia roomalaisia.)



COMINIUS

		Tänpäiväiset jos työsi kerron, niit' et
		Omikses uskois. Vaan kun ilmi tuon ne,
		Senaattorit hymyyvät kyyneleissä,
		Patriisit olkapäitään nostelevat,
		Mut vihdoin ihastuvat, vaimot säikkyin
		Ja sulotuskiss' enempätä kuulla
		Vain halaavat, tribuunit tyhmät sekä
		Likainen rahvas, joita mainees vaivaa,
		Sanovat vasten mieltään: »Kiitos taivaan,
		Ku Roomalle soi moisen sotamiehen!» —
		Ja tää se vaan on juhlan jälkiruokaa,
		Jo ennalt' olit kylläinen.
		(Titus Lartius tulee sotajoukkoineen vainoretkeltä.)


LARTIUS

		Cominius,
		Tuoss' sotaorhi, ja me vaan sen valjaat;
		Jos oisit nähnyt —


MARCIUS

		Vaiti! Äitinikin,
		Joll' oikeus ylistää on omaa vertaan,
		Mua loukkais kehullaan. Ma saman tein
		Kuin tekin, se on: minkä voin, ja samoin
		Kuin tekin, rakkaudesta isänmaahan.
		Ken parhaan halunsa on täyttänyt.
		On saman verran tehnyt.


COMINIUS

		Ansiotas
		Et noin saa peittää. Omaisuutens' arvo
		Tuleepi Rooman tietää. Petos oisi,
		Pahempi varkautta ja kavaluutta,
		Salata työs, ja vaiti miehest' olla,
		Jok' ylistyksen kukkuloille yltää
		Ja nöyrä vaan on. Siis nyt – näytteeks siitä,
		Mit' olet, enkä töittes palkinnoksi —
		Puhua suo mun, sotajoukon kuullen.


MARCIUS

		Mull' ompi haavoja, jotk' äilehtivät.
		Kun niitä mainitaan.


COMINIUS

		Jos sit' ei tehdä,
		Niin kiittämättömyydest' ärtyvät ne
		Ja voivat surmaks olla. Hevosista —
		Joit' otettihin hyviä ja paljon, —
		Ja kenttien ja kaupunkien aarteist'
		On kymmenekset sun, ne valikoida
		Saat ennen saaliin jakoa sa itse.


MARCIUS

		Ma kiitän; mutta tuntoni ei salli
		Mun ottaa lahjaa miekan palkinnoksi;
		Pois kiellän sen ja enempää en pyydä
		Kuin työni näkijätkään.



(Kestävää toitotusta. Kaikki huutavat: »Marcius! Marcius!» ja viskelevät lakkejansa ja keihäitänsä ilmaan. Cominius ja Lartius seisovat avopäin.)


		Soitto tuo.
		Näin häväistynä, vaietkohon ijäks!
		Jos rumpu kentäll' imartaa ja torvi,
		Niin sula mainitus ja valhe nielköön
		Hovit ja kaupungit! Jos teräs nuortuu
		Kuin loisen silkki, silloin silkkinuttu
		On paras sotisopa! Vait, ma sanon!
		Siks ett'en nenästäni verta pessyt
		Tai kurjan raukan voitin, jonka teistä
		On, huutoon joutumatta, moni tehnyt.
		Nyt riemuhuudoill' ylenmääräisillä
		Mua tervehditte,
		Kun tahtoisin ma höystää halvan työni
		Valeiden maustamilla kiitoksilla.


COMINIUS

		Tuo liikaa kainoutt' ompi. Julmemp' olet
		Maineellesi, kuin kiitollinen meille,
		Parastas aikoville. Vaan suo anteeksi
		Jos itsees hurjistut, niin käsiis silloin,
		Kuin sen, jok' itsens' aikoo vioittaa,
		Sidomme raudat; sitten haastaa saamme. —
		Siis, tulkoon maailmalle, niinkuin meille.
		Nyt tiedoks, että tämän sodan seppel'
		On Cajus Marcion oma; merkiks siitä
		Ratsuni saa hän, tutun kautta leirin,
		Valjaineen kaikkineen. Täst' alkain hällä —
		Ilohuudoillaan sen sotajoukko myöntää —
		Nimenä, töistään Coriolin luona,
		On Cajus Marcius Coriolanus. —
		Se arvonimes kunnialla kanna!


KAIKKI

		Cajus Marcius Coriolanus!
		(Toitotusta. Torvet ja rummut soivat.)


CORIOLANUS

		Ma pestä tahdon kasvoni;
		Kun puhdas olen, näette punastunko
		Vai enkö. Kiitoksia kuitenkin! —
		Ma otan ratsunne, ja voimain takaa
		Alati koitan tulla ansainneeksi
		Tuon liikanimen arvokkaan.


COMINIUS

		Nyt telttaan;
		Sielt', ennen maatapanoamme, Roomaan
		Voittomme ilmoitamme. – Sinä, Lartius,
		Palaja Corioliin; Roomaan laita
		Sen parhaat miehet neuvottelemaan,
		Mik' etuisint' ois kummallenkin.


LARTIUS

		Kyllä.


CORIOLANUS

		Jumalat ilkkua mua alkaa. Minun,
		Jok' äsken ruhtinaiset lahjat kielsin,
		Päämieheltän' on kerjätä nyt pakko.


COMINIUS

		Kaikk' ompi teidän. Sanokaa, mit' on se?


CORIOLANUS

		Coriolissa köyhän miehen luona
		Majailin kerran; kohtelun sain hyvän.
		Hän mulle huusi, vangiks kun hän tehtiin;
		Mut edessän' Aufidion silloin näin,
		Ja raivo säälin voitti. Vapautt' anon
		Isäntä-raukalleni.


COMINIUS

		Jalo pyyntö!
		Hän on kuin tuuli vapaa, vaikka poikan'
		Ois surmannut hän. – Päästä hänet, Titus!


LARTIUS

		Mut nimi?


CORIOLANUS

		Unhottanut, kautta Zeun! —
		Väsynyt olen; muistinikin uupuu. —
		Tääll' onko viiniä?


COMINIUS

		Pois telttahamme!
		Sun kasvoissasi kuivunut on veri;
		On aika pitää siitä huolta. Tule!
		(Menevät.)
		Kymmenes kohtaus.
		Volskilaisien leiri.



(Torventoitotusta. Tullus Aufidius tulee verissään, pari, kolme soturia hänen seurassaan.)



AUFIDIUS

		Corioli on valloitettu!


1 SOTAMIES

		Takaisin hyvill' ehdoilla sen saamme.


AUFIDIUS

		Ehdoilla! – Oi, jos oisin roomalainen!
		En volskilaisna olla voi, mik' olen. —
		Ehdoilla! Mitä ehtoja on sillä,
		Jok' antaunut on toisen armoihin?
		Viis kertaa ottelin ma kanssas, Marcius,
		Viis kertaa voitit mun, ja voitat vielä,
		Vaikk' yhtyisimme joka ruokahetki. —
		Kautt' elementtien! Jos vielä kerran
		Ma häneen yhdyn, parta vasten partaa,
		Niin hän on mun, tai minä hänen. Kiihkon'
		Ei ole enää vilpitön kuin ennen:
		Jos hänt' en ruhjo tasatappelussa
		Ja miekka vasten miekkaa, silloin kiukku
		Tai juoni, mikä sattuu, hänet kaataa.


1 SOTAMIES

		Hän itse perkele on.


AUFIDIUS

		Uljahampi,
		Vaikk' ei niin kavala. Mun koko voiman'
		On myrkytetty; lamannut hän on sen
		Ja tahrannut, ett' itseään se kaikoo.
		Ei uni, pyhyys, sairaus, turvattomuus.
		Ei Capitolit, eikä pyhät paikat,
		Ei uhrit, eikä pappein rukoukset,
		Nuo raivon hillitsijät, poistaa saata
		Mädillä, kuluneilla etuuksillaan
		Vihaani Marciota kohtahan.
		Jos hänet tapaan, kotonakin vaikka
		Ja veljenikin turvista, niin rikon
		Ma majaystävyyden lait ja pesen
		Käteni julmat hänen sydämmessään. —
		Käy kaupunkiin, ja kysy, kuink' on laita,
		Ja ken on panttivangiks Roomaan viety.


1 SOTAMIES

		Mukaanko ette käy?


AUFIDIUS

		Mua varrotaan
		Sypressilehdon luona (etelähän
		Se myllyist' on); tuo sinne tieto, kuinka
		On maailmassa laita, että osaan
		Sen mukaan tieni suunnata.


1 SOTAMIES

		Sen teen.

(Menevät.)




TOINEN NÄYTÖS


Ensimmäinen kohtaus.

Rooma. Julkinen paikka.

(Menenius, Sicinius ja Brutus tulevat.)


MENENIUS

Auguri sanoi minulle, että tänä iltana saamme kuulla uutisia.


BRUTUS

Hyviäkö, vai pahoja?


MENENIUS

Ei ainakaan kansan toivon mukaisia, sillä se ei rakasta Marciota.


SICINIUS

Luonto pedotkin opettaa ystävänsä tuntemaan.


MENENIUS

Sano siis, ketä susi rakastaa?


SICINIUS

Lammasta.


MENENIUS

Niin kyllä, syödäksensä sen: niinkuin nuo nälkäiset plebejitkin tekisivät tuon jalon Marcion.


BRUTUS

Niin, kyllä hän on lammas, hän, vaikka ynisee kuin karhu!


MENENIUS

Niin kyllä hän on karhu, hän, vaikka elää niinkuin lammas. Te olette ikämiehiä kumpikin, vastatkaatte kysymykseeni.


MOLEMMAT TRIBUUNIT

Kyllä; puhukaa.


MENENIUS

Mikä pahe Marciolta puuttuu, jota ei teissä kummassakin ole ylenmäärin?


BRUTUS

Häneltä ei puutu ainoakaan pahe, hänessä on niitä kosolta kaikkia.


SICINIUS

Erittäinkin ylpeyttä.


BRUTUS

Ja kerskaavaisuudessa hän voittaa kaikki muut.


MENENIUS

Sepä kummallista. Tiedättekö itse, miten teitä kumpaakin kaupungissa, nimittäin meissä, säätyläisissä, arvostellaan? Tiedättekö sitä?


MOLEMMAT TRIBUUNIT

Mitenkä siis meitä arvostellaan?


MENENIUS

No, koska nyt ylpeyden mainitsitte, ettehän minuun suutu?


MOLEMMAT TRIBUUNIT

Asiaan, asiaan!


MENENIUS

No, se ei ole mikään suuri asia; sillä mitä pieninkin tilapää-varkaus olisi omiansa sieppaamaan teiltä koko joukon malttamusta. Päästäkää luontonne valloilleen, ja suuttukaa mielinmäärin, vallankin jos se on mieleen teille. Syytätte Marciota ylpeydestä, niinkö?


BRUTUS

Me yksin emme sitä tee.


MENENIUS

Sen hyvin tiedän; yksin te voitte sangen vähän tehdä. Teillä on apureita monenmoisia, muuten näyttäisivät toimenne ihmeellisen yksinkertaisilta; kykynne on liian alaikäinen, saadakseen yksin suurta aikaan. Mainitsitte ylpeyden. Oi, jos voisitte nähdä oman niskanne nikamiin ja luoda pienen katseen omaan rakkaaseen itsehenne! Oi, jos sen voisitte!


BRUTUS

No, mitä sitten?


MENENIUS

Silloin näkisitte kaksi niin kelvotonta, ylpeätä, väkivaltaista, itsepäistä virkamiestä (toisin sanoin: narria), ettei Roomassa mokomia.


SICINIUS

Tekin, Menenius, olette vallan hyvin tunnettu.


MENENIUS

Niin kyllä, iloiseksi patriisiksi, joka mielelläni juon pikarillisen tuimaa viiniä, sekoittamatta siihen pisaraakaan Tiberin vettä. Sanotaan, että olen liian heikko mielitekojani noudattamaan; tulinen ja kiihkoinen tyhjästä joutavasta; että enemmän seurustelen yön takapuolen kuin aamun otsapuolen kanssa. Mitä ajattelen, sen ma lausun, ja kaiken vihani puran ilmi hengätessäni. Kun tapaan kaksi semmoista valtiomiestä, kuin te olette (Lykurgon kaltaisia ette sentään ole), ja jos tarjoomanne juoma ei ole makuisaa kidalleni, niin irmastelen sille. En saata sanoa, että te viisaudessanne olette hyvin asianne esittäneet, jos joka sanasta näen aasin korvien törröttävän; ja vaikka minun täytyykin kärsivällisesti kuulla, kun sanovat teitä kunnollisiksi ja vakaiksi miehiksi, niin verinen valhe on sanoa naamojanne siivoiksi. Jos kaiken tämän näette minun pikkumaailmani kartasta, seuraako siitä, että olen vallan hyvin tunnettu? Mitä vikoja saattaakaan teidän korkeasti valistunut sokeutenne tästä minun luonteestani noukkia, jos olen vallan hyvin tunnettu?


BRUTUS

Hyvä, hyvä! Me tunnemme teidät vallan hyvin.


MENENIUS

Te ette tunne minua, ettekä itseänne, ettekä mitään. Teidän kunnianhimonne haluaa vaan köyhäin raukkojen kumarruksia ja kursailua; te voitte koko pitkän pituisen aamupäivän istua kuulemassa viininmyyjän ja pomeranssimuijan riita-asiaa, ja kuitenkin lykätä tuon kolmen pennin jutun toiseen istuntopäivään. Jos kahta riitapuolta kuulustellessanne sattumalta saatte mahapakon, niin irmastelette kuin irviöt, nostatte verisen lipun ja julistatte sodan kaikkea mielenmalttia vastaan, ärjytte yöastiaa ja jätätte riita-asian kesken ja yhä enemmän vaan sotkettuna käyttelystänne. Koko sovinto, minkä asiassa aikaansaatte, on siinä, että kumpaakin riitapuolta sanotte konnaksi. Kylläpä olette kaunis pari!


BRUTUS

No niin, tiettyähän on, että olette sopivampi pöytäilviöksi kuin kelvollinen jäseneksi Capitolin neuvostoon.


MENENIUS

Itse papinkin on pakko ruveta koiransilmäksi, jos kohtaa noin naurettavia olennoita. Järkevinkään puheenne ei maksa partanne liikkumista; ja partanne saa liian kunniallisen haudan, jos joutuu paikkaräätälin päänaluksen täytteeksi, tai välivilloiksi aasin kuormasatulaan. Ja kuitenkin sanotte Marciota ylpeäksi, häntä, joka halvimman arvion mukaan on yhtä ansiollinen kuin kaikki teidän esi-isänne Deucalionista alkaen, vaikka, ken tiesi, jotkut ja parhaat niistä ovat olleet perimöisiä teloittajia. Hyvää yötä, te, kunnian-arvoiset herrat! Pitempi keskusteleminen teidän kanssanne saastuttaisi aivoni, sillä olettehan tuon plebeji-karjan paimenia. Rohkenen sulkeutua suosioonne.




Конец ознакомительного фрагмента.


Текст предоставлен ООО «ЛитРес».

Прочитайте эту книгу целиком, купив полную легальную версию (https://www.litres.ru/uilyam-shekspir/coriolanus-25476415/) на ЛитРес.

Безопасно оплатить книгу можно банковской картой Visa, MasterCard, Maestro, со счета мобильного телефона, с платежного терминала, в салоне МТС или Связной, через PayPal, WebMoney, Яндекс.Деньги, QIWI Кошелек, бонусными картами или другим удобным Вам способом.


