Romeo ja Julia
Уильям Шекспир




William Shakespeare

Romeo ja Julia





ROMEO JA JULIA





Näytelmän henkilöt:


ESCALUS, Veronan prinssi.

PARIS, nuori ylimys, prinssin sukulainen.

MONTAGUE, | kahden keskenänsä riitaisen perhekunnan päämiehet.

CAPULET, |

Capuletin setä.

ROMEO, Montaguen poika.

MERCUTIO, prinssin sukulainen, Romeon ystävä.

BENVOLIO, Moutaguen veljenpoika, Romeon ystävä.

TYBALT, kreivinna Capuletin veljenpoika.

LORENZO, fransiskolainen munkki.

JUHANA, samaa munkistoa.

BALTHASAR, Romeon palvelija.

SIMSON, |

YRJÖ, | Capuletin palvelijoita.

PIETARI, |

AAPRAMI, Montaguen palvelija.

Apteekkari.

Kolme soittoniekkaa.

KUORO.

Muuan poika.

Paris-kreivin palveluspoika.

Muuan upseeri.

KREIVINNA MONTAGUE.

KREIVINNA CAPULET.

JULIA, Capuletin tytär.

Julian imettäjä.

Veronan porvareita; kummankin perhekunnan mies- ja naispuolisia

sukulaisia; vartijoita ja seuralaisia.

Tapahtumapaikkana enimmältään Verona, viidennen näytöksen alussa Mantua.




PROLOGI


		Kaks perhekuntaa, yhtä kuuluisaa,
		Veronassa – on tapaus siellä, näet —
		Vihasta vanhast' uuteen vimmaan saa
		Ja kansan verin tahraa kansan käet.
		Katala kohtu noiden riitaisten
		Kaks lempivää luo kovan onnen lasta,
		Ja kurja loppu näiden poloisten
		Sovittaa kuoloss' isäin vainon vasta.
		Näidenpä kahden surman-suosimain
		Kamalat vaiheet sekä isäin raivon,
		Jonk' asettaa voi lasten kuolo vain,
		Parissa tunniss' esitellä aivon.
		Kuunnelkaa kärsivällisesti vaan,
		Parantaa puutteet voimin koetetaan.




ENSIMÄINEN NÄYTÖS



Ensimmäinen kohtaus



Julkinen paikka.




(Simson ja Yrjö tulevat, miekka ja kilpi kädessä.)



SIMSON

		Toden totta, Yrjö, me emme anna hutikoida kanssamme.


YRJÖ

		Emme suinkaan, silloinhan olisimme hutikoita.


SIMSON

		Näetkös, jos vimmastumme, niin hutikoimme heitä kalloon.


YRJÖ

		Huhdo ensin hutikka omasta kallostasi, ennenkuin sen menetät.


SIMSON

		Minä isken vikkelästi, kun vauhtiin pääsen.


YRJÖ

		Mutta sinua ei saa niin vikkelästi vauhtiin.


SIMSON

		Montaguen koirakin saa minut vauhtiin.

		YRJÖ. Saada vauhtia on sama kuin paeta; mutta uljas mies pitää paikkansa; siis, jos vauhtiin pääset, niin ajat käpälämäkeen.

		SIMSON. Sen talon koiratkin ajaa minut paikkani pitämään. Minä pidän seinää vasten kaikki Montaguen rengit ja piiat.

		YRJÖ. Se osoittaa, että olet heikko raukka, sillä heikoimmat turvauvat seinään.

		SIMSON. Oikein; ja senvuoksi vaimot heikompina astioina aina työnnetäänkin seinään. – Siis, Montaguen rengit tuustaan seinästä pois, ja piiat työnnän seinään.


YRJÖ

		Riita on herraimme ja meidän, heidän palvelijainsa, välillä.

		SIMSON. Yhdentekevä; minä rupean oikein hirmuksi. Kun olen taistellut renkien kanssa, alan julmaksi piioille: otan heiltä piikuuden.


YRJÖ

		Piian-viranko?


SIMSON

		Piian-viran tai piikuuden; käsitä miten tahdot.


YRJÖ

		Ne sen kyllä käsittävät, jotka sitä tuta saavat.

		SIMSON. Minua he kyllä saavat tuta, niin kauan kuin seisoa jaksan; tiedetäänhän että olen kelpo lihamöhkäle.


YRJÖ

		Hyvä, ettet ole kala; jos kala olisit, niin olisit varmaan kapakala.
		Paljasta pamppusi! Tuossa tulee Montaguen väkeä.



(Aaprami ja Balthasar tulevat.)



SIMSON

		Pamppu on paljastettu. Haasta riitaa, minä turvaan selkääsi.


YRJÖ

		Mitä? Turvaatko selkäsi ja karkaat?


SIMSON

		Älä pelkää.


YRJÖ

		Johan nyt! Minäkö sinua pelkäisin?


SIMSON

		Pitäkäämme laki puolellamme; anna heidän alottaa.


YRJÖ

		Minä irmastelen heille ohi-kulkeissani; katsokoot asiaa miten tahtovat.

		SIMSON. Ei, vaan miten uskaltavat. Minä näytän heitä sormella, joka on häpeä heille, jos sitä kärsivät.


AAPRAMI

		Näytättekö sormella meitä, herra?


SIMSON

		Minä näytän sormella, herra.


AAPRAMI

		Näytättekö sormella meitä, herra?


SIMSON

		Onko laki puolellanne, jos myönnän?


YRJÖ

		Ei.


SIMSON

		En, herra, minä en näytä sormella teitä; näytän vain sormella.


YRJÖ

		Pyydättekö riitaa, herra?


AAPRAMI

		Riitaako, herra? En, herra.

		SIMSON. Jos sitä pyydätte, niin olen valmis. Minä palvelen yhtä hyvää herraa kuin tekin.


AAPRAMI

		Ettekä parempaa.


SIMSON

		Olkoon menneeksi.



(Benvolio tulee etäältä)



YRJÖ

		Sano: parempaa; tuossa tulee yksi herrani sukulaisia.


SIMSON

		Parempaa.


AAPRAMI

		Se on valhetta.


SIMSON

		Miekkanne esiin, jos olette miehiä! – Yrjö, muista kerskaus-iskusi.



(Taistelevat.)



BENVOLIO

		Erille hullut! Miekat tuppeen! Ette tiedä, mitä teette.



(Lyö miekat heidän käsistään.)

(Tybalt tulee.)



TYBALT

		Mitä? Miekka maalla keskell' arkain moukkain?
		Benvolio, käänny! Katso surmaas silmiin!


BENVOLIO

		Vain rauhaa rakennan ma; tuppeen miekkasi
		Tai käytä sitä erottaakses noita.


TYBALT

		Kuin? Miekallako rauhaa? Sanaa tuota
		Ma vihaan niin kuin helvettiä, sua
		Ja Montague'ita! Pidä puoltas, akka!



(Taistelevat.)

(Useita henkilöitä kumpaakin huonekuntaa tulee sisään ja yhtyy


		tappeluun; sen jälkeen porvareita, nuijat kädessä.)


1 PORVARI

		Hei, nuijat, kirveet, keihäät tänne! Lyökää!
		Alas Capuletit! Alas Montaguet!



(Capulet, yönuttu yllä, ja kreivinna Capulet tulevat.)



CAPULET

		Mitä melua? Hoi! Tänne miekkani!


KREIVINNA CAPULET

		Ei, sauva, sauva! Miksi miekkaa sinä?


CAPULET

		Miekkani, sanon! – Vanha Montague
		Tuoss' ilkkuin mulle säilää häilyttää.



(Montague ja kreivinna Montague tulevat.)



MONTAGUE

		Capulet konna! – Mennä minun suo!


KREIVINNA MONTAGUE

		Ei askeltakaan vihamiehes luo!



(Prinssi tulee seurueineen.)



PRINSSI

		Kapinoitsijat, te rauhan vihamiehet!
		Aseenne veljesverin ryvettäjät!
		Mut ettekö te kuule? – Miehet, pedot,
		Jotk' omain suonten purppuraiseen virtaan
		Tuhoisen vimman liekit sammutatte!
		Pois verisistä käsist' aseet nurjat,
		Jos piinaa välttää tahdotte, ja kuulkaa
		Vihaisen ruhtinaanne tuomio!
		Sanasta joutavasta syntyneenä
		Jo kolmasti on kolme kansais-sotaa
		Sun tähtes, Capulet ja Montague,
		Pois karkoittanut rauhan kaduiltamme.
		Ja vanhain täytyi porvareimme heittää
		Pois arvopuku, käsin vanhoin käydä
		Keihääseen vanhaan, rauhan ruostuttamaan,
		Vihaanne ruostunutta häätääkseen.
		Jos katurauhan vielä rikotte,
		Niin rauhansakon henkenne saa maksaa.
		Täll' erää poistukaa te kaikki muut;
		Te, Capulet, te käykää kanssani;
		Ja Montague, te iltapuolla tulkaa
		Keräjäpaikkahamme, vanhaan linnaan
		Täst' asiasta lisää kuulemaan.
		Pois kaikki, sanon, kuolon uhalla!



(Prinssi seurueineen, Capulet, kreivinna Capulet,


		Tybalt, porvarit ja palvelijat menevät.)


MONTAGUE

		Ken herätti tuon vanhan riidan taas?
		Benvolio, alustako olit läsnä?


BENVOLIO

		Kun lähestyin, niin kiivaass' ottelussa
		Näin vihollisenne ja teidän miehet.
		Heit' aioin miekall' erottaa, mut silloin
		Tuo hurja Tybalt tuli, miekka maalla,
		Sähisten riidanhimosta, ja sillä
		Pääns' ympäri hän huitoi, piesten tuulta,
		Jok' ilkkui vain ja viuhui vammatonna.
		Kun vuoroin siinä iskimme ja löimme,
		Tul' avuks yhä lisää kummallenkin,
		Siks kunnes prinssi kaikki erotti.


KREIVINNA MONTAGUE

		Oi, Romeoni! Missä lie hän nyt?
		Hyv', ettei taisteluun hän yhtynyt.


BENVOLIO

		Jo aikaa ennen, kuin tuo pyhä päivyt
		Tähysti idän kulta-ikkunoista.
		Levoton mieli maille minut vei;
		Ja silloin sykomori-lehdossa,
		Jok' antaa tuonne länteen kaupungista,
		Näin poikanne jo kulkevan niin varhain.
		Hänt' astuin kohti; vaan hän minut huomas,
		Ja piiloon hiipi metsän tiheikköön.
		Tunteitaan omistani arvaten,
		Jotk' etsi paikkaa, miss' ei ihmist' ollut,
		Kosk' itse olin itselleni liikaa,
		Ma noudin mieltäni, soin saman hälle,
		Näin ehdoin karttain ehdoin karttavaa.


MONTAGUE

		Jo monin aamuin hänen siellä nähtiin
		Lisäävän kyynelillään kastett' aamun
		Ja paisuttavan pilvet huokauksillaan.
		Mut heti kun kaikk'-eläyttävä päivä:
		Tuoll' idän äärill' alkaa koittaren
		Vuoteelta utu-uutimia nostaa,
		Valosta kotiin hiipii synkkä poika,
		Sulkeutuu yksin huoneesensa, salpaa
		Armaalta päivänvalolt' ikkunansa,
		Näin luoden itsellensä tekoyön.
		Kamala mielen-synkkyys hälle koittaa,
		Jos syyt' ei sen voi hyvät neuvot voittaa.


BENVOLIO

		Syyn siihen tiedättekö, setä hyvä.


MONTAGUE

		En tiedä, enkä häneltä saa tietää.


BENVOLIO

		Kovalle oletteko hänet pannut?


MONTAGUE

		Sekä itse että ystäväini kautta;
		Vaan hän, tuo halujensa uskottu,
		On itselleen – kuin vilpitön, en tiedä —
		Mutt' ainakin niin salainen, niin vaiti,
		Niin suoruutta ja julkisuutta vailla,
		Kuin kateen madon syömä kukka-umppu,
		Ennenkuin kauniin teräns' auki luo se
		Ja sulons' auringolle pyhittää,
		Jos tietäis vain, mik' alku on tuon vaivan,
		Kyll' avun hankkisimme mielist' aivan.



(Romeo tulee etäällä.)



BENVOLIO

		Hän tuossa tulee; minut jättäkää;
		Ma kyllä koitan häntä ripittää.


MONTAGUE

		Oi, jospa tunnustuksen vakavan
		Häneltä saisit! – Armas, tulehan!



(Montague ja kreivinna Montague menevät.)



BENVOLIO

		Huomenta, serkku!


ROMEO

		Päivä niinkö nuori?


BENVOLIO

		Vast' yhdeksän.


ROMEO

		Oi, pitkäks käypi huoli!
		Täält' isäkö niin joutuin läksi?


BENVOLIO

		Niin.
		Mi huoli päiväs pitentää?


ROMEO

		Sen puute,
		Jonk' omistaminen ne lyhentäisi.


BENVOLIO

		Sa rakastat?


ROMEO

		Ma puutun —


BENVOLIO

		Rakkautta?


ROMEO

		Sen suosiota, jota rakastan.


BENVOLIO

		Voi, että rakkaus, näöltään niin hellä,
		Noin tyly on ja julma käsitellä!


ROMEO

		Voi, että rakkaus, side silmillänsä,
		Tien näkemättään löytää määränänsä!
		Miss' atrioimme? – Voi! – Mi riita täällä?
		Tok' älä kerro, kaikki olen kuullut.
		Suur' viha on, mut rakkaus suurempi: —
		Vihaava rakkaus! Rakastava viha!
		Sa kaikkisuus, mi tyhjäst' olet luotu!
		Keveys raskas! Vakaa hullutus!
		Kuvaton kaaos muodoist' ihanista!
		Sa siipi lyijyinen, sa savu kirkas.
		Sa tuli jäinen, terveys sa sairas!
		Sa valvas uni, vastakohtas ihan!
		Näin rakastan ja rakkauttain vihaan.
		Et naura sa?!


BENVOLIO

		En, pikemmin ma itken.


ROMEO

		Mit', armas sielu?


BENVOLIO

		Armaan sielus tuskaa.


ROMEO

		Niin, syytä siitä lemmen puuskaa.
		Sydäntäin omat lemmen tuskat kaivaa;
		Niit' enennät sä, jos sen kuorman vaivaa
		Omillas lisäät. Ystävyytes tuo
		Liikoihin tuskiin liikaa taakkaa luo.
		Savua lemp' on, usmaa huokausten;
		Kun kirkastuu se, tulta silmä säihkyy,
		Kun hämmentyy se, kyynelvirta läikkyy.
		Mit' on se muuten? Hulluus älyinen,
		Vihava sappi, mehu metinen.
		Hyvästi, serkku!


BENVOLIO

		Seis! Ma seuraan sua;
		Jos näin sa minut heität, loukkaat mua.


ROMEO

		Voi! Itseni ma hukkasin; ei oo
		Hän täällä, muualla on Romeo.


BENVOLIO

		Ken lemmittys on, sano vakavasti.


ROMEO

		Pitäiskö voihkaten mun kertoa se?


BENVOLIO

		Kuin? Voihkatenko? Ei, vaan vakavasti.


ROMEO

		Ahdista testamentti sairahalta;
		Se kiusatulle tuntuu kiusaavalta!
		Siis, serkku, vakavasti: naista lemmin.


BENVOLIO

		Lik' osasin, kun lempiväks sun luulin.


ROMEO

		Mik' oiva kyttä! – Kultan' onkin kaunis.


BENVOLIO

		Kultaiseen pilkkaan nopeammin sattuu.


ROMEO

		Sivuitse ammuit! Nuol' ei Cupidon
		Käy häneen, mieli Dianan häll' on.
		Siveyden vahvass' asussa ei häntä
		Satuta lapsen nuoli heikonläntä.
		Pois lemmenpyyteen rynnäköt hän työntää
		Ja riettaan silmän hyökkäykset, ja helmaans'
		Ei vaihda kultaan, joka huiskaan hurmaa.
		Oi, sulost' on hän rikas; köyhä vaan,
		Kun aarteensa vie kanssaan kuolemaan.


BENVOLIO

		Siis vannoi kieltäyvänsa naimisista?


ROMEO

		Niin, ja se saituus suurt' on tuhlaamista.
		Näet, kauneus, jäätyin hänen jäänsä alle.
		Ei kauneuttaan suo jälkimaailmalle.
		On liian viisas, liian kaunis vain,
		Autuuden ansaitakseen tuskillain.
		Pois lemmen vannoi hän, ja vala tää
		Kun kaikui, kuollutt' elän elämää.


BENVOLIO

		Mua kuule: unhota hänt' ajatella.


ROMEO

		Sano, kuinka ajattelun unohtaisin.


BENVOLIO

		Vapaus silmillesi suo: ne toisiin
		Luo kaunokaisiin.


ROMEO

		Ah, se keino hänen,
		Tuon valion, vain lisäis viehätystä.
		Nuo onnen naamarit, jotk' ihatarten
		Saa otsaa suudella, ne mustuudellaan
		Tuo mieleen peittämänsä ihanuuden.
		Soaistu mies ei unhottaa voi näön
		Kallista, hukattua lahjaa. Näytä
		Minulle nainen ihanimman kaunis,
		Sen kauneus on vaan näyte, joka näyttää
		Ken tuota ihanint' on ihanampi.
		Hyvästi! Unhotust' et neuvo mulle.


BENVOLIO

		Sen teen, tai kuolen velkapäänä sulle.



(Menevät)



Toinen kohtaus



Katu.

(Capulet, Paris ja palvelija tulee.)



CAPULET

		Ja sama sakko pantu Montaguelle
		Kuin minulle; en luulis sopuisuutta
		Miehille meidän ikäisille työlääks.


PARIS

		Teill' arvoisa on kummallakin maine.
		Ja pitkällistä riitaanne on sääli.
		Vaan mitä sanotte mun kosintaani?


CAPULET

		Ma sanon samaa, mitä sanoin ennen:
		Viel' outo lapseni on maailmassa,
		Hän tuskin neljäätoist' on vuotta nähnyt.
		Kaks kesää kukkinensa kuolkohon,
		Ennenkuin kypsä morsioks hän on.


PARIS

		Moni nuorempi on onnellinen äiti.


CAPULET

		Liiaksi varhain naitu varhain kuihtuu.
		Maa kaikki nieli toivoni, pait hänet,
		Hän ainut maallinen on aartueni.
		Mut kosikaa, ja tyttö voittakaa,
		Mun tahton' hänen mieltään noudattaa.
		Jos myöntyy hän, niin valinnalle naisen
		Ma suostumuksen annan sointuvaisen.
		Illalla meill' on perhejuhla nyt,
		Johonka vieraaks olen pyytänyt
		Mont' ystävääni; joukon lisäks tulkaa
		Te myös, ja kaikkein tervetullein olkaa.
		Maan tähtiä tän' yönä mökissään
		Heloittaa, taivaan tähdet himmentäin.
		Mi reippahan on nuorukaisen huvi,
		Kun ramman talven kantapäille suvi
		Sirokas astuu, ilon samanlaisen
		Tän' yönä monen kukkaposki-naisen
		Seurassa saatte nähdä, kuulla heitä,
		Valita sen, jok' enin lumoo teitä.
		Myös tyttäreni muiden sarjass' on
		Lukuna, vaikka laskuss' arvoton.
		Mua seuratkaa! – Käy, poika, ahkeroiden
		Veronaa pitkin, etsi niitä, joiden
		On nimet tuohon kirjoitettu,



(Antaa hänelle paperin.) Sano


		Talooni heitä, tervetulleiks sano.



(Capulet ja Paris menevät.)


		PALVELIJA. Etsi niitä, joiden on nimet tuohon kirjoitettu! Kirjoitettu on, että suutari pysyköön kyynärässään ja räätäli lestissään, kalastaja sudissaan ja maalari verkossaan. Mutta minun on määrä saada selko niistä henkilöistä, joiden nimet on tuohon kirjoitettu, enkä mitenkään voi selkoa saada, mitä nimiä se kirjoittaja-henkilö siihen on kirjoittanut. Pitänee mennä kirjan-oppineitten tykö. – Kah, parahiksi ihan!



(Benvolio ja Romeo tulevat.)



BENVOLIO

		Tai maarin! Liekin kautta liekki kuolee,
		Ja kipu haihtuu uuden kivun kautta;
		Jos pyöry huimaa, pyörrä vastapuoleen,
		Uus tuska toivottomaan tuskaan auttaa.
		Sa silmäs uuteen tartunnaiseen luo,
		Niin haihtuu vanhan tuima myrkky tuo.


ROMEO

		Ois rautalehti oivallista tuohon.


BENVOLIO

		Mihinkä?


ROMEO

		Taittuneesen sääriluuhus.


BENVOLIO

		Oletko hullu, Romeo?


ROMEO

		En hullu,
		Vaan kahlehdittu pahemmin kuin hullu,
		Vankeuteen suljettu ja ilman ruokaa,



Ruoskittu, kidutettu ja – (Palvelijalle.)


		Hyv'iltaa poika!


PALVELIJA

		Jumal' antakoon!
		Suvaitkaa, osaatteko lukea?


ROMEO

		Kurjuudestani kohtaloni kyllä.

		PALVELIJA. Sen olette kai oppinut ilman kirjaa. Mutt' sanokaa: osaatteko lukea suoraan kirjasta?


ROMEO

		No, jos vain kirjaimet ja kielen tunnen.


PALVELIJA

		Puhutte suoraa kieltä. Herran haltuun!


ROMEO



Seis, poika! Osaan lukea. (Lukee.)


		"Signor Martino rouvineen, tyttärineen; kreivi Anselmo ja hänen ihanat sisarensa; leski-paroonitar Vitruvio, signor Placentio ja hänen herttaiset veljensä-tyttäret; Mercutio ja hänen veljensä Valentino; setäni Capulet rouvineen, tyttärineen; kaunis veljeni-tytär Rosalina; Livia; signor Valentio ja hänen lankonsa Tybalt; Lucio ja hilpeä Helena."
		Ihana seura! Mihin heitä kutsut?


PALVELIJA

		Illalliselle.


ROMEO

		Illalliselle mihin?


PALVELIJA

		Meidän taloon.


ROMEO

		Kenen taloon?


PALVELIJA

		Isäntäni.


ROMEO

		Niin tosin, kun en kysynyt sit' ennen.


PALVELIJA

		Nyt sanon teille asian kysymättänne. Isäntäni on se suuri, rikas
		Capulet, ja, jos ette ole Montaguen sukua, pyydän teitäkin viinimaljaa
		kallistamaan. Jumalan haltuun!



(Menee.)



BENVOLIO

		Samoissa Capuletin juhlapidoiss'
		Illastaa hempus, kaunis Rosalina,
		Ja muut Veronan kaunottaret kuulut.
		Käy sinne, vilpittömin silmin vertaa
		Johonkin toiseen muotoa tuon armaan,
		Niin korpiks joutsenesi luulet varmaan.


ROMEO

		Jos silmän' hurskas usko totuutta
		Noin pilkkaa, liekiks kyyneleeni tulkoot,
		Ja kosk'ei kuolleet itkun virrassa,
		Nuo kirkkaat harhalaiset tuleen kuolkoot!
		Hänt' ihanampi! Mointa eläissään
		Ei nähnyt kaikki-näkevä päiväkään.


BENVOLIO

		Näit suloisena hänet ainoastaan,
		Hänt' yksin silmin vuoroin punniten,
		Vaan tuolle silmäis kidevaa'allen
		Aseta kultas toista neittä vastaan,
		Mi loistoaan luo illan pitohon,
		Niin hyv' on tuskin, ken nyt paras on.


ROMEO

		Ma sua seuraan, muit' en katsomaan,
		Vaan oman kullan loistett' ihaamaan.



(Menevät.)



Kolmas kohtaus



Huone Capuletin talossa.

(Kreivinna Capulet ja imettäjä tulevat.)



KREIVINNA CAPULET

		Miss' on mun tyttäreni! Kutsu häntä.


IMETTÄJÄ

		Kautt' impeyteni kaksitoistiaana,
		Juur' häntä kutsuin. – Tänne, eukkoseni!
		Tupuni! – Jesta! Miss' on tyttö? – Julia!



(Julia tulee)



JULIA

		Mik' on? Ken kutsuu?


IMETTÄJÄ

		Äitinne.


JULIA

		Täss' olen.
		Mit', äiti, tahdotte?


KREIVINNA CAPULET

		On seikka tämä: —
		Mut jätä meidät, imettäjä, hetkeks.
		Salaista meillä on. – Ei, jää vain tänne:
		Kun mietin tarkemmin, saat läsnä olla.
		Jo Juliall' on ikää, niinkuin tiedät.


IMETTÄJÄ

		Sen, totta vie, ma sanon tunnilleen.


KREIVINNA CAPULET

		Hän neljäätoist' ei vuotta ole vielä.


IMETTÄJÄ

		Vetoa neljätoista hammastani, —
		On totisesti niitä neljä vain, —
		Hän neljäätoist' ei ole. Kuinka paljon
		On Pietariin?


KREIVINNA CAPULET

		On päälle kahden viikon.


IMETTÄJÄ

		No, päälle taikka vaille; Pietarina
		Hän täyttää neljätoista. Hän ja Sanna —
		Herrassa levätköön! – ol' yhtä vanhat. —
		Niin, taivaass' on nyt Sanna; liian hyvä
		Hän oli mulle. Mutta, niinkuin sanoin,
		Hän Pietarina täyttää neljätoista.
		Niin maarin, niin; sen vielä hyvin muistan:
		Maanjäräyksest' on yksitoista vuotta;
		Ja sinä vuoden päivänä – en koskaan
		Sit' unhota – ma häntä vieroitin.
		Malia olin rinnoilleni pannut
		Ja päiväss' istuin kyyhkyslakan alla —
		Te silloin Mantuass' olitte ja kreivi —
		Niin, kyllä minä muistan! – Niinkuin sanoin;
		Kun rinnallani malin maistoi hän
		Ja tunsi karvaaks sen, tuo sievä hupsu,
		Ih! kuinka irvisti ja rinnan heitti!
		Rasahti kyyhkyslakka; tarvis, takaan,
		Ei ollut käskeä mua tieheni.
		Ja siitä päiväst' yksitoist' on vuotta.
		Jo yksinään hän seistä voi, niin maarin,
		Osaspa juosta, vaaperrella pitkin;
		Juur' päivää ennen otsansakin särki;
		Ja silloin mieheni – hän Herrass' olkoon! —
		Hän oli hauska mies: – maast' otti lapsen;
		"Hei", sanoi hän, "noin nokillesko kaadut; —
		Kun viisastut, niin kaadut seljälles.
		Niin, Julia, eikö niin?" ja, totta vieköön,
		Laps kulta vaikeni ja vastas: "niin."
		Nyt nähdään, kuinka leikki toteen käy!
		Jos tuhat vuotta eläisin, niin, totta,
		Tuon aina muistan: "Eikö niin?" hän sanoi,
		Ja lapsi vaikeni ja vastas: "niin."


KREIVINNA CAPULET

		Jo riittää tuota; pyydän, ole vait.


IMETTÄJÄ

		Kyll', armo! Mut en muuta voi kuin nauraa,
		Kun noin hän vaikeni ja vastas: "niin."
		Ja sentään hällä otsass' oli kuhmu
		Vähäisen kukonmunan suuruinen;
		Hirmuinen puusti! ja hän saineest' itki.
		"Hei", sanoi miehen', "nokillesko kaadut?
		Kun vanhenet, niin kaadut seljallesi"
		Ja lapsi, vaikeni ja vastas: "niin,"


KREIVINNA CAPULET

		Sinäkin vaikene, ma vielä pyydän.


IMETTÄJÄ

		Koht' olen valmis. Siunatkoon sua Luoja,
		Sa sievin kaikista, joit' imetin!
		En muuta toivois, kuin ett' eläisin
		Siks että näkisin sun naimisissa.


KREIVINNA CAPULET

		Niin aina, naiminen se aine onkin,
		Jonk' aioin puheeks ottaa. – Sano, Julia,
		Sull' olisiko halu naimisiin?..


JULIA

		Uneksimaton kunnia se mulle.


IMETTÄJÄ

		Kunnia! Jos en imettäjäs oisi,
		Sanoisin: maidoss' imit viisautta.


KREIVINNA CAPULET

		Naimista tuumi nyt; sua nuorempana
		On Veronassa moni arvonainen
		Jo äidiks tullut; laskujani myöten
		Ma äitisi jo tuolla ijäll' olin,
		Ja sinä yhä tyttö. Lyhyesti,
		Sinua jalo Paris kreivi kosii.


IMETTÄJÄ

		Se vasta mies on, neiti! Mointa miestä
		Ei maailmassa! Oikein vahakuva!


KREIVINNA CAPULET

		Veronan kesällä ei mointa kukkaa!


IMETTÄJÄ

		Niin, kukka on hän; todellakin kukka!


KREIVINNA CAPULET

		No, sano: voitko häntä rakastaa?
		Illalla hänet pidoissamme näet;
		Lue kasvojensa kirjaa, mitkä sulot
		Kauneuden kynä piirtänyt on niihin;
		Sa tutki joka juonnett' erikseen,
		Kuin hempeään ne lainaa toisilleen.
		Ja kaunokirjassa mi hämärää,
		Se reunustassa silmäin selviää.
		Mut kallis lemmenkirja tuo vaan puuttuu
		Sidettä, kansiss' ihanaks se muuttuu.
		Vedessä kala kiiltää: suloisinta,
		Kun kauniin sisän verhoo kaunis pinta.
		Monesta parhaana se kirja kulkee.
		Jonk' oppikullan kultasoljet sulkee.
		Näin kaikki, mitä häll' on, saat sä vaan,
		Kun hänet saat, ei kuihdu omaskaan.


IMETTÄJÄ

		Ei, se vaan paisuu: miehell' impi varttuu.


KREIVI CAPULET

		No, sano, onko Paris sulle mieleen?


JULIA

		Ma mielin nähdä, onko mieleen näkö;
		Syvemmä silmäin nuolt' en tahdo työntää,
		Kuin suosionne lentovoimaa myöntää.



(Palvelija tulee.)


		PALVELIJA. Rouva, vieraat ovat tulleet, illallinen on valmis, teitä huudetaan, neitiä kysytään, imettäjää kiroillaan ruokahuoneessa, ja kaikki on mullin mallin. Minun täytyy mennä toimiini. Pyydän, joutukaa!


KREIVINNA CAPULET

		Tulemme. – Julia, kreivi odottaa.


IMETTÄJÄ

		Öin hauskoin hauskat päivät jatkakaa!



(Menevät.)



Neljäs kohtaus



Katu.

(Romeo, Mercutio, Benvolio, viisi tai kuusi naamiota, soihdunkantajia ja muita tulee.)



ROMEO

		Tuon puheen lausummeko puolusteeksi,
		Vai astummeko sisään ilman muuta?


BENVOLIO

		Ei enää moiset mutkat tapana.
		Pois koko Amor[1 - Pois koko Amor j.n.e. Tavallista oli että suurempiin pitoihin usein tuli käskemättä naamioittuja vieraita, jotka edelläkävijänään lähettivät Amorin. Tämän tunnusmerkkejä oli side silmillä ja jousi kädessä.] sokkorättineen
		Ja kirjavine ruodejousinensa,
		Mi naiset karkoittaa kuin linnunpelko!
		Ja ulkolukuja me tullessamme
		Kuiskaajan avull' emme kangerra;
		Vaan pyöritelkööt silmiään jos kuinka,
		Me pyöryn pyörimme ja katoamme.


ROMEO

		Minulle soihtu! Mieleni ei juosta;
		Se raskas, synkkä on; ma pidän tulta.


MERCUTIO

		Ei, Romeo hyvä, tanssia sun pitää.


ROMEO

		En, totta. Teillä kevyet on kengät
		Ja kevyt mieli; mun on lyijyn-raskas,
		Se liikkumattomaks mun maahan kiintää.


MERCUTIO

		Sa, lemmen-orja! Lainaa lemmen siivet,
		Yl ahtaan tomun kiidä.


ROMEO

		Syvään kiiti
		Sen nuoli rintaan, ett'en kiitää voi sen
		Keveillä siivillä; niin ahtaass' olen,
		Ett'en voi tuskain ahdett' ylös nousta:
		Ma lemmen raskaan taakan alle vaivun.


MERCUTIO

		Vai siihen vaivut? Raskautat näin lempes;
		Liiaksi painoa niin hellän kestää.


ROMEO

		Lempikö hellä? Liiaksikin tyly,
		Kesytön, hurja; pistelee kuin oka.


MERCUTIO

		Jos lemp' on tyly, ole tyly vastaan,
		Ja pisto pistost' anna, niin sen suistat. —
		Kotelo tänne, kasvojeni peitoksi



(Panee naamarin kasvoilleen.)


		Noin, naama naaman eteen! – Mitä huolin,
		Vaikk' ilkisilmä rumuuttani tarkkaa?
		Hävetköön puolestani naamakoppa,


BENVOLIO

		Nyt kolkutus ja sisään! Sitten tulee
		Jokaisen olla virkku jaloiltaan.


ROMEO

		Minulle soihtu! Huimapäiset houkot
		Kannoillaan kaislaa turtaa kutkutelkoot.[2 - Kannoillaan kaislaa turtaa kutkutelkoot. Ennen oli tapana kaislalla peittää lattiat.]
		Ma iso-isän sananpartta käytän:
		Saan katsella, kun valkeata näytän.
		Se pila sopii nyt; ma muass' olen.


MERCUTIO

		Muassa, mies! yövartijan on käsky.
		Jos muass' olet, autamme sun tuosta,
		Suo anteeks, lemmenmuasta, joss' istut
		Sa korviasi myöten kiinni. – Tulkaa!
		Näin päivää valaisemme.


ROMEO

		Emme suinkaan.


MERCUTIO

		Ma tarkoitan: näin jouten valkeitamme,
		Kuin tulta päivällä me kulutamme.
		Hyvän aikeen tajumus se viisi kertaa
		Viisille älyillesi vetää vertaa.


ROMEO

		Hyv' aikeemme on mennä pitohon,
		Tok' älykkäält' ei näytä se.


MERCUTIO

		Mik' on?


ROMEO

		Näin unta taannoin.


MERCUTIO

		Minä myös.


ROMEO

		Mit' unta?


MERCUTIO

		Ett' uneksijan lepo todetonta.


ROMEO

		Totuutta uneksii hän levätessään.


MERCUTIO

		Oo, kuningatar Mab on luonas käynyt,
		Tuo keijukaisten kätilö. Hän tulee
		Niin piennä muodoltaan kuin kiiltokivi,
		Jok' oltermannin sormuksessa hohtaa,
		Ja päivän-hiuteisella valjakollaan
		Makaajain nokkain ajaa poikitse.
		Hämähäkin sääristä on pyörän puolat
		Ja kuomi heinäsirkkain siivistä,
		Hienointa seittiä on valjashihnat,
		Kuun koste'ista säteistä on päitset;
		On ruoska kettä, varsi sirkanluuta;
		Ajuri – hento, harmaatakki sääski,
		Niin suur' ei puolinkaan kuin mato pieni,
		Mi laiskan immen sormess' asustaa:
		Vaunuina ontto pähkinä, jonk' uursi
		Puuseppä Orava tai vanhus Toukka,
		Ammoiset keijukaisten vaunusepät.
		Tuoss' asuss' öisin lempiväin kun aivot
		Hän kiertää, lemmest' uneksivat oiti;
		Hovikkoin polvet, – kumarruksist' oiti;
		Lainmiesten sormet, – sivutuloist' oiti;
		Neitosten huulet, – oiti suuteloista;
		Ja noihin usein häijy Mab luo rakot,
		Jos hajumakeisilta henki löyhkää.
		Hovikon nenitse hän joskus kiitää,
		Tuo silloin köllin haistaa unissaan;
		Tihuntiporsaan saparolla joskus
		Rovastin nokkaa uness' ärryttää,
		Tuo silloin uutta paikkaa uneksii;
		Soturin niskall' ajelee, ja tämä
		Unissaan vihollisen kaulan-leikkuut,
		Väijykset näkee, rikot, Turkin
		Viis syltä syvät muistomaljat: – silloin
		Hän rummun kuulee, pystyyn karkaa, herää,
		Peloissaan pari rukousta noituu,
		Ja nukkuu taas. Se oikea on Mab,
		Jok yöllä hevosien harjat vatvoo,
		Ja pörrötukan kiertää vanukkeelle,
		Jonk' irtaaminen suurta turmaa tietää.
		Hän on se painajainen, joka ajaa
		Selällään makaavia tyttöjä
		Ja kestäviksi vaimoiksi ne tekee.
		Se hän on, joka —


ROMEO

		Vait, Mercutio, vait!
		Tyhjistä haastat.


MERCUTIO

		Unist', aivan oikein,
		Jotk' ovat tyhjän aivon sikiöitä
		Ja turhan kuvituksen luomia,
		Niin ohukaista ainetta kuin ilma
		Ja häälyvämmät tuulta, joka hetken
		Hyväilee pohjan jäätynyttä rintaa,
		Vaan suuttuneena pois sen luota lietsoo,
		Otsansa kääntäin kastehelmi-suveen.


BENVOLIO

		Se tuuli meidät itsestämme lietsoo;
		Ruokailleet ovat; liian myöhään tullaan.


ROMEO

		Liiaksi varhain, pelkään. Pahaa luulen,
		Jotakin tähtiin vielä peittynyttä,
		Mi tän yön kemuill' alkaa katkerasti
		Tuhoista kulkuaan, ja jonkun julman,
		Verisen äkkisurman kautta päättää
		Eloni kurjan, rintaan kätketyn.
		Vaan Hän, jok' ohjaa retkeni, Hän hoitaa
		Myös purjeitani. – Matkaan, veikot hauskat!


BENVOLIO

		Nyt rummut soimaan!



(Menevät.)



Viides kohtaus



Sali Capuletin talossa.

(Soittajat odottamassa. Palvelijoita tulee.)


		1 PALVELIJA. Missä se Paistinen on, kun ei auta pöytää korjaamaan? Senkin lautaisen-näpistelijä! Senkin lautaisen-nuoleksija!

		2 PALVELIJA. Jos kaikki säädyllisyys jätetään yhden tai kahden ihmisen käsiin, jotka lisäksi ovat pesemättömät, niin on se hyvin siivotonta.

		1 PALVELIJA. Pois nojatuolit! Syrjään viinapöytä! Korjaa hopiat! – Veikkonen, säästä mulle palanen sokurileipää ja, jos minusta pidät, niin laita että portinvartija laskee sisään Myllylän Sannan, ja Leenan. – Antti! Paistinen! hoi!



(Kaksi palvelijaa tulee.)


		PALVELIJAT. Täss' ollaan, pojat; mitä tarvis?

		1 PALVELIJA. Teitä katsotaan ja huudetaan ja kysytään ja haetaan suuressa salissa.


2 PALVELIJA

		Emmehän voi olla siellä ja täällä yhtä haavaa. – Nopsaan, pojat!
		Rivakasti hetkinen vielä! Kenen jalka kapsaa, sen suu napsaa.



(Poistuvat perälle.)

(Capulet y.m. tulee; vieraita: naamioita.)



CAPULET

		Terveeksi, hyvät herrat! Pyörähdystä
		Nyt vartoo naiset, joit' ei känsä vaivaa.
		He, he, te kaunokaiset? Kenpä teistä
		Nyt epää tanssia? Ken kursailee,
		Sen vannon, sill' on känsä. Loukkasinko? —
		Terveeksi, ystävät! Sen päivän muistan,
		Kun naamar' oli mullakin, ja taisin
		Ihanan naisen korvaan kuiskata
		Suloisen sanan; se on mennyt, mennyt!
		Terveeksi, hyvät herrat; – Soitto soimaan!
		Tie auki! Tilaa! Varvastelkaa tytöt!



(Soitto käy ja tanssi alkaa. Palvelijoille.)


		Valkeita lisää, konnat! Pöydät kokoon!
		Sammuksiin tuli! Tääll' on liian lämmin.
		Tuo äkkipila tuli parhaiks ihan!
		Ei, istukaatte, lanko Capulet,
		Meilt' on jo tanssi jäänyt. Paljonko
		Siit' on, kun viimeks naamiaisiss' oltiin?

		2 CAPULET. Jo maarin vuotta kolmekymmentä.


CAPULET

		Kuink', ystävä? Niin paljon ei, ei suinkaan.
		Lucention häistä ensi helluntaiksi,
		Vaikk' oiti ois, viiskolmatta on vuotta.
		Ja silloin oltiin naamioituina.

		2 CAPULET. Enemmän: poikansa on vanhempi, On kolmekymmentä jo.


CAPULET

		Olkaa vaiti!
		Kaks vuotta sitten oli holhottava.


ROMEO

		Ken on tuo viehättävä neiti tuolla
		Ritarin rinnalla?


PALVELIJA

		En tiedä, Herra.


ROMEO

		Oi, soihdut hehkumaan hän opettaa?
		Yön poskella hän välkkyin heloittaa.
		Kuin kiiltokivi maurin ohimolla,
		Liiaksi kallis nautintona olla,
		Maan omaks liian jalo! Neito-sarjassa
		Kuin lumikyyhky varisparvessa.
		Kun tanssi päättyy, kättään kosketan
		Ja autuaaks teen käteni rohkean.
		Lemminkö ennen? Silmäni, se kiellä!
		Tät' ennen kauneutt' en nähnyt vielä.


TYBALT

		Tuo Montague on äänestänsä. – Poika,
		Käy miekkani! – Haa! Uskaltaako tänne
		Tuo konna tulla, silmill' irvinaama,
		Juhlaamme ivaamaan ja pilkkaamaan?
		Sukuni kanta-arvon nimessä,
		Ken hänet tappaa, ei tee syntiä!


CAPULET

		Mit' aiot, lanko? Miks' noin riihaton?


TYBALT

		Kas, setä! Yksi Montague tuoss' on.
		On, konna, tänne tullut kiusallaan
		Vain juhlakemujamme pilkkaamaan.


CAPULET

		Nuor' Romeo on se.


TYBALT

		Niin, se Romeo konna.


CAPULET

		Rauhoitu, lanko; anna hänen olla!
		Hän käyttäytyy kuin täysi ylimys;
		Ja, totta puhuin, kaupunkimme uljuus
		Tuo siivo, kelpo nuorukainen on.
		Veronan rikkauksist' en ma soisi
		Ett' talossani häntä loukataan.
		Siis rauhoitu ja hänest' älä huoli:
		Se tahtoni; jos sitä kunnioitat,
		Iloa näytä, pois tuo karsas katse,
		Se juhlassa ei ole sopiva.


TYBALT

		On, kun on moinen konna vieraana.
		En siedä häntä.


CAPULET

		Häntä täytyy sietää.
		Häh, herraseni? – Täytyy, sanon, – niin!
		Ken täällä käskee, sinäkö vai minä?
		Et häntä siedä! – Herra varjelkoon!
		Sa riitaa tahdot vieraissani; tahdot
		Mies olla, korkein kukko tunkiolla!


TYBALT

		Se häpeää on, setä.


CAPULET

		Katsos vain
		Suupaltti olet poika. – Niinkö, totta? —
		Tuon kaiken vielä muistat, usko pois!
		Mua vastustelet! Niin, niin, hyvään aikaan! —
		Niin, ystäväiset! – Tiehes, nokkaviisas!
		Vait oiti! – Lisää valkeita! – Hyi, sua!
		Ma kyllä kieles salpaan! – Hei vain, lapset!


TYBALT

		Kun ehdon vihaan pakko-malttamus
		Näin yhtyy, ruumiin valtaa vavistus.
		Pois käyn; mut kuje tuo, vaikk' armasta
		Nyt on se, jäljessään tuo karvasta.



(Menee.)

ROMEO (lähestyen Juliaa).


		Jos saastuttanee käsi halpa tää
		Tuon pyhäkön, se hurskas synti on;
		Mun huuleni, kaks pyhäretkijää,
		Sovinnoks tarjoo hellän suutelon.


JULIA

		Kätenne täten liiaks syytä saa,
		Vain hartahan se täytti toiminnon;
		Saa pyhän kättä hurskas koskettaa,
		Ja käden-anto hurskaan muisku on.


ROMEO

		Pyhäll' on huulet, niinkuin hurskaallai?


JULIA

		On, mutta rukous on niiden työ.


ROMEO

		Suo huulilleni, mitä kädet sai,
		Ett' uskoan' ei peitä tuskan yö.


JULIA

		Ei liiku pyhä, vaikka suostuukin.


ROMEO

		Seis siis, ett' otan mitä rukoilin.



(Suutelee häntä.)[3 - Romeo suutelee Juliaa. Sh: n aikana ei pidetty sopimattomana seuran nähden suudella naista. Varsinkin tanssin lopetettua oli tapa semmoinen isoisimpienkin seuroissa.]


		Nyt huules synnin huuliltani vei.


JULIA

		Näin huulilleni palkaks synnin sain.


ROMEO

		Palkaksko synnin? Armas kiusaus,
		Pois synti anna.



(Suutelee toistamiseen.)



JULIA

		Kyllä osaat vain!


IMETTÄJÄ

		Teit' äitinne sois puhutella, neiti.


ROMEO

		Ken hänen äitins' on? —


IMETTÄJÄ

		Niin, nuori herra,
		Sen neiden äiti on tän talon rouva,
		Älykäs, hyvä, kunnollinen rouva.
		Tytärtä imetin, jok' oli tässä.
		Ken hänet saa, sen kelpaa, sen ma takaan.


ROMEO

		Vai Capulet! Oi, hinta summaton!
		Eloni vihamiehen vallass' on.


BENVOLIO

		Pois joutuin! Kohta päättyy huvi tää.


ROMEO

		Niin pelkään; tuskaani se enentää.


CAPULET

		Ei, hyvät herrat, viel' ei lähdön aika;
		Mitätön, halpa atria on valmis. —
		Todellako? No siis, ma teitä kiitän:
		Niin kiitos, arvon herrat! Hyvää yötä!
		Valkeita lisää! – Tulkaa, mennään maata!
		Jo myöhä yö on, toden totta, setä;
		Levolle tahdon.



(Kaikki lähtevät, paitse Julia ja imettäjä.)



JULIA

		Imettäjä, tänne!
		Ken on tuo nuori herra tuolla, sano?


IMETTÄJÄ

		Tiberio-ukon perijä ja poika.


JULIA

		Ja entä tuo, ken nyt käy ovest' ulos?


IMETTÄJÄ

		Se, luulen ma, on nuori Petruchio.


JULIA

		No, entä tuo, tuo, jok' ei tanssinut?


IMETTÄJÄ

		En tiedä.


JULIA

		Käy kysymään. – Jos nainut on hän vaan,
		Niin haudan morsius-vuoteekseni saan.


IMETTÄJÄ

		Hän Romeo nimelt' on ja Montague,
		Tuon suuren vihamiehen ainoo poika.


JULIA

		Lemp' ainoo syntyi vihast' ainoasta!
		Näin liian varhain, myöhään tunsin vasta!
		Tää lemmen alku pahaa ennustaa,
		Kun vihamiestään täytyy rakastaa.


IMETTÄJÄ

		Hah? Mitä se?


JULIA

		Vain riimi, jonka opin
		Eräältä tanssijalta.



(Ulkoa huudetaan Juliaa.)



IMETTÄJÄ

		Heti, heti! —
		Jo vieraat lähti, lähtekäämme meki.



(Menevät.)



KUORO (astuu esiin)

		Nyt vanha rakkaus hautaan hoiperoi,
		Perijäks nuori lempi hapuileepi;
		Ja kauneus tuo, mi kuolon tuskat toi,
		Jo rinnall' armaan Julian himmeneepi.
		Nyt Romeo lemmittynä on ja lempii,
		Katseiden tenho humauksen luo;
		Hän luultua nyt vihollistaan hempii,
		Ja lemmen turma-syöttiin tarttuu tuo.
		Ei vihollisna tilaisuutta hällä
		Valoja lemmitylleen kuiskaamaan;
		Ja keinot vielä huonommat on tällä
		Tavata kaivattua armastaan.
		Mut lempi voiman, aika keinot suo,
		Suurimpaan tuskaan suurint' ihaa tuo.



(Poistuu.)





TOINEN NÄYTÖS



Ensimmäinen kohtaus



Aukea paikka Capuletin puutarhan vieressä.

(Romeo tulee.)



ROMEO

		Pois voinko mennä, kun jää sydän tänne?
		Maa valju, käänny, aurinkoas etsi!



(Kapuaa muurille ja hyppää sen sisäpuolelle.)

(Benvolio ja Mercutio tulevat)



BENVOLIO

		Hoi! Romeo! Romeo serkku!


MERCUTIO

		Pujahti varmaan kotiin nukkumaan.


BENVOLIO

		Hän tänne juoksi, yli muurin tuosta
		Hän kiipes. Huuda, veikko hyvä.


MERCUTIO

		Kyllä,
		Manaankin vielä! – Romeo! sa houru,
		Himojen syötti, houkka, lemmen-narri!
		Huokauksen hahmoss' ilmesty, ja sano
		Vain yksi riimi, niin ma tyydyn; huuda
		Vain: ah! ja voi! ja soinna: lempi, – hempi.
		Suo kaunis sana Venus-kummille,
		Ja hänen heikkosilmää poikaans' soimaa,
		Hän on viisas;
		Nuort' Amor herraa, mi niin sieväst' ampui.
		Kun kerjuutyttöön mieltyi kuningas. – [4 - Kun kerjuutyttöön mieltyi kuningas. Sh. viittaa tässä, niinkuin usein muuallakin, erääseen vanhaan englantilaiseen ballaadiin, nimeltä "Kuningas Cophetua ja kerjäläistyttö".]
		Ei kuule hän, ei järky hän, ei liiku hän!
		Apina kuoli, manata se täytyy. —
		Sua manaan Rosalinan helosilmäin,
		Ylevän otsan, purppuraisen huulen,
		Siron jalan, hoikan säären, pulloreiden;
		Ja näiden rajapiirin nimessä,
		Ett' ilmestyisit hahmossasi meille.


BENVOLIO

		Jos hän sen kuulee, niin hän varmaan suuttuu.


MERCUTIO

		Täst' ei hän suutu. Suuttua hän voisi,
		Jos armaan tenhopiiriin hengen kumman
		Ma jäämään loihtisin, siks kunnes hän
		Sen masentais ja maahan manais sen.
		Se harmittais: mut siivo on ja hieno
		Mun loihtuni, ja nimess' armahansa
		Manaten näin vaan hänet ilmi loihdin.


BENVOLIO

		Hän varmaan hiipi tuonne puiden varjoon,
		Ja pitää neiteen yön kanss' yhteyttä:
		Sokea lempi pyrkii pimeyteen.


MERCUTIO

		Jos lemp' on sokea, se ampuu syteen.
		Nyt varmaan alla heisipuun hän istuu
		Ja toivoo että kultans' ois se marja,
		Jost' immet naurain kahdenkesken kuiskaa,
		Hyv' yötä, Romeo! Rullasänkyyn lähden;
		Tää kenttävuode liian kylm' on mulle.
		No, lähdetäänkö!


BENVOLIO

		Lähdetään! On turhaa
		Sit' etsiä, ken löytyä ei tahdo.



(Menevät.)



Toinen kohtaus



Capuletin puutarha.

(Romeo tulee.)



ROMEO

		Se naarmaa nauraa, jok' ei haavaa tunne.



(Julia ilmestyy ylhäälle ikkunaan.)


		Vait! mikä loisto tuolla ikkunassa?
		Se itä on, ja Julia aurinko! —
		Oi, nouse, kaunis aurinko, ja surmaa
		Tuo kade kuu, mi kalvas kaihost' on,
		Kun sinä, hänen piika-neitsyensä,
		Hänt' olet monta vertaa ihanampi!
		Hänt' älä palvele, hän kade on.
		Vestaali-pukunsa vain kalvetuttaa,
		Vain narrit sitä käyttää; pois se heila!
		Mun tyttöni se on, mun armahani!
		Oi, jospa hän sen tietäisi! – Hän puhuu,
		Vaikk'ei hän sanaa virka. Mitä siitä?
		Nuo silmät puhuu, vastata ma tahdon,
		Oi, liiaks kerskaan, hän ei puhu mulle.
		Kaks taivaan kaunihinta tähteä
		Sai estettä ja loistamaan sill' aikaa
		Pyys Julian silmät heidän kehässään!
		Mitä, jos hänen silmäns' onkin tuolla,
		Ja tähdet hänen päässään? Posken hehku
		Pimentäis tähdet nuo kuin päivä lampun.
		Taivaalla hänen silmäns' säteillen
		Kautt' ilmakerrosten niin välköttäisi,
		Ett' aamuvirttään linnut visertäisi.
		Kah, kuinka poskeaan hän käteen nojaa!
		Oi, jos tuon käden sormikas ma oisin,
		Koskettaa tuohon poskeen saisin!


JULIA

		Voi mua!


ROMEO

		Hän puhuu! – Puhu taasen, kirkas enkeli!




Конец ознакомительного фрагмента.


Текст предоставлен ООО «ЛитРес».

Прочитайте эту книгу целиком, купив полную легальную версию (https://www.litres.ru/uilyam-shekspir/romeo-ja-julia/) на ЛитРес.

Безопасно оплатить книгу можно банковской картой Visa, MasterCard, Maestro, со счета мобильного телефона, с платежного терминала, в салоне МТС или Связной, через PayPal, WebMoney, Яндекс.Деньги, QIWI Кошелек, бонусными картами или другим удобным Вам способом.



notes



1


Pois koko Amor j.n.e. Tavallista oli että suurempiin pitoihin usein tuli käskemättä naamioittuja vieraita, jotka edelläkävijänään lähettivät Amorin. Tämän tunnusmerkkejä oli side silmillä ja jousi kädessä.




2


Kannoillaan kaislaa turtaa kutkutelkoot. Ennen oli tapana kaislalla peittää lattiat.




3


Romeo suutelee Juliaa. Sh: n aikana ei pidetty sopimattomana seuran nähden suudella naista. Varsinkin tanssin lopetettua oli tapa semmoinen isoisimpienkin seuroissa.




4


Kun kerjuutyttöön mieltyi kuningas. Sh. viittaa tässä, niinkuin usein muuallakin, erääseen vanhaan englantilaiseen ballaadiin, nimeltä "Kuningas Cophetua ja kerjäläistyttö".


