Julius Caesar
Уильям Шекспир




William Shakespeare

Julius Caesar




Näytelmän henkilöt:

JULIUS CAESAR.

OCTAVIUS CAESAR, |

MARCUS ANTONIUS, | triumvireja Caesarin kuoltua.

M. AEMIL. LEPIDUS, |

CICERO, |

PUBLIUS, | senaattoreja.

POPILIUS LENA, |

MARCUS BRUTUS, |

CASSIUS. |

CASCA, |

TREBONIUS, | salaliittolaisia Julius Caesaria vastaan.

LIGARIUS, |

DECIUS BRUTUS, |

METELLUS CIMBER, |

CINNA, |

MARULLUS, | tribuuneja.

FLAVIUS, |

ARTEMIDORUS, sophisti Cnidoosta.

Tietäjä.

CINNA, runoilija.

Toinen runoilija.

LUCILIUS, |

TITINIUS, |

MESSALA, | Bruton ja Cassion ystäviä.

CATO nuori, |

VOLUMNIUS, |

VARRO. |

CLITUS, |

CLAUDIUS, | Bruton palvelijoita.

STRATO, |

LUCIUS, |

DARDANIUS, |

PINDARUS, Cassion palvelija.

CALPURNIA, Caesarin puoliso.

PORTIA, Bruton puoliso.

Senaattoreja, kansalaisia, vartijoita, seuralaisia, y.m.

Tapahtumapaikka: alussa Rooma, sitten Sardes ja Philippi.




ENSIMMÄINEN NÄYTÖS



Ensimmäinen kohtaus


Rooma. Katu


(Flavius, Marullus ja joukko porvareita tulee.)


FLAVIUS

		Pois, kotihinne, laiskat juhdat! Pois!
		Pyhäkö nyt on? Ettekö te tiedä.
		Ett' ilman ammattinsa merkkiä
		Käs'työläiset ei ulkon' arkipäivin
		Saa liikkua? Mik' elinkeino sulla?


1 PORVARI

		Ma, hyvä herra, olen salvumies.


MARULLUS

		Miss' etunahkasi ja kulmapuusi?
		Miks sulla pyhävaattehet on ylläs? —
		Te, ystävä, mit' ammattia te?


2 PORVARI

		Totta puhuen, herra hyvä, hienoon taitotekoon verrattuna on minun työni, niin sanoakseni, vaan paikkurin työtä.


MARULLUS

		Mit' olet ammattia? Suoraan vastaa.


2 PORVARI

		Semmoista ammattia, jota, toivoakseni, saatan hyvällä omallatunnolla tehdä; sillä minä, totta puhuen, korjaan huonoa saattoa.


MARULLUS

		Ammattis, konna? Vastaa, kurja konna!


2 PORVARI

		Älkää, hyvä herra, älkää, herran tähden, minun tähteni revetkö!
		Kuitenkin, jos repeäisitte, niin kyllä minä teitä korjata saatan.


MARULLUS

		Mitä sillä tarkoitat? Korjatako minua, sinä röyhkeä lurjus?


2 PORVARI

		Niin, herra, paikata teitä.


FLAVIUS

		Olet siis kengänpaikkuri, niinkö?


2 PORVARI

		Niin, herra, naskali yksin se minua elättää. Minä en kamasaksain asioihin ryhdy, enkä saksattarien liioin, muulla kuin naskalillani. Niin, toden totta, minä olen vanhain kenkien haavalääkäri; kun ne hengenvaarassa ovat, autan minä niitä. Ei ole sitä sievää lehmännahkan polkijata, joka ei olisi liikkunut kätteni töillä.


FLAVIUS

		Mut miks et ole verstaassas, vaan täällä
		Katuja laahaat tämän joukon kanssa?


2 PORVARI

		Niin, herra hyvä, nähkääs, kuluttaakseni heidän kenkiänsä ja saadakseni näin enemmän työtä itselleni. Mutta, totta puhuen, pidämme nyt joutopäivää, nähdäksemme Caesaria ja iloitaksemme hänen voittoretkestänsä.


MARULLUS

		Iloita? Miks? Hän mitä meille voitti?
		Mit' alamaisia hän Roomaan tuopi,
		Koristeiks vaunun pyöriin kahlittuina?
		Te kivet, pölkyt, tunnottomat kurjat!
		Pii-sydämet te, julmat Rooman miehet!
		Pompejon tunsitten. Kuink' useasti
		Muureille kapusitte, ikkunoihin,
		Torneihin, jopa savutorvihinkin,
		Kakarat helmoissa, ja päivän pitkän
		Niin kiltist' odotitte nähdäksenne
		Pompejon suuren käyvän Rooman halki.
		Kun hänen vaunuistaan vaan haameen näitte,
		Yleinen eikö soinut riemuhuuto,
		Niin että Tiber laidoiltansa säikkyi,
		Kun kirkunanne kajahtavan kuuli
		Kaaloisiin rantoihinsa?
		Ja nytkö teillä juhlapuku yllä?
		Ja nytkö vietätten te joutopäivää?
		Nyt senkö tietä kukitatte, joka
		Pompejon verta voittoriemuin sotkee?
		Pois!
		Kotiinne pois, rukoilkaa polvillanne,
		Ett' torjuis meiltä jumalat sen turman,
		Jok' ompi moisen kiittämättömyyden
		Ehdoton palkka!


FLAVIUS

		Menkää, kansalaiset,
		Kokoilkaa rikoksenne sovinnoksi
		Kaikk' ammattinne köyhät, käykää sitten
		Luo Tiberin, sen juottiin kyyneleenne
		Vuodattakaatte, siks ett' alin virta
		Ylintä äyrään reunaa suutelee.


(Porvarit lähtevät.)

		Kas, kuinka taipuu melto mieli! Pois he
		Nyt hiipivät, syyn salpa kielillänsä.
		Käy sinä Capitoliin tuota tietä,
		Min' astun tätä. Paljaiks riisu patsaat,
		Jos peitetyt ne juhlakoristeill' on.


MARULLUS

		Tuo käykö päinsä?
		Nyt, tiedäthän, on Lupercali-juhla.


FLAVIUS

		Viis siitä! Patsait' älä peittää salli
		Caesarin voittomerkeillä. Nyt lähden
		Ja kaduilt' ajan roistokansan pois;
		Tee samoin sinä, missä parven huomaat.
		Siivistä Caesarin nuo höyhenekset
		Kun pois vaan noukitaan, hält' estyy lento.
		Hän muuten yli silmänkannon kiitää
		Ja saattaa orjanpelkoon meidät kaikki.


(Lähtevät.)

		Toinen kohtaus.
		Rooma. Julkinen paikka.


(Juhlasaatossa ja soitannolla tulevat Caesar, Antonius, kilpajuoksuun varustettuna, Calpurnia, Portia, Decius, Cicero, Brutus, Cassius ja Casca; heidän jäljissänsä suuri ihmisjoukko, muun muassa eräs tietäjä.)


CAESAR

		Calpurnia!


CASCA

		Caesar puhuu! vait!


(Soitanto lakkaa.)


CAESAR

		Calpurnia!


CALPURNIA

		Täss' olen, puolisoni.


CAESAR

		Asetu suoraan Antonion tielle,
		Kun kilpaan ryntää hän. – Antonius!


ANTONIUS

		Ylevä Caesar, mitä?


CAESAR

		Äl' unhota, Antonius, vauhdissas
		Calpurniaa koskettaa; näet, luullaan että,
		Pyhässä kilvassa kun mahoon koskee,
		Hän kirouksestaan pääsee.


ANTONIUS

		Kyllä muistan.
		Kun Caesar sanoo: "tee se", on se tehty.


CAESAR

		Siis toimeen! Menot kaikki muistakaatte.


(Soitantoa.)


TIETÄJÄ

		Caesar!


CAESAR

		Ken siellä huutaa?


CASCA

		Vait, kaikki vaiti! Hiljaa vielä kerran!


(Soitanto lakkaa.)


CAESAR

		Ken siellä tungoksessa mua huutaa?
		Lävitse soiton räikkä ääni kaikuu
		Ja huutaa: "Caesar!" Puhu! Caesar kuulee.


TIETÄJÄ

		Viidettätoista Mars-kuun päivää varo!


CAESAR

		Ken on hän?


BRUTUS

		Tietäjä; hän pyytää ettäs
		Viidettätoista Mars-kuun päivää varot.


CAESAR

		Hän tuokaa tänne: tahdon nähdä kasvot.


CASCA

		Mies, esiin sieltä! Caesarihin katso!


CAESAR

		No, mitä sanot nyt? Se kerro vielä.


TIETÄJÄ

		Viidettätoista Mars-kuun päivää varo!


CAESAR

		Uneksija! Pois tiekseen! – Tulkaa nyt.


(Torvimarssi. Kaikki lähtevät, paitsi Brutus ja Cassius.)


CASSIUS

		No, etkö tule kilpaa katsomaan?


BRUTUS

		Minäkö? En.


CASSIUS

		Ma pyydän, tule pois.


BRUTUS

		Ei mulle sovi leikit: mull' ei ole
		Tuot' Antonion hilpeätä mieltä.
		Mut huvias en estää tahdo, Cassius;
		Sun jätän nyt.


CASSIUS

		Jo aikoj' olen tarkannut sua, Brutus:
		Ma silmissäs en näe sit' ystävyyttä
		Ja suoruutta, jot' ennen niissä näin.
		Sa liian kylmäks olet, vieraaks tullut
		Rakastavalle ystävälles.


BRUTUS

		Cassius,
		Sin' älä pety. Muotoni jos peitän,
		Niin katseheni sekasorron käännän
		Vaan omaan itseeni. Mua jonkun aikaa
		Riitaiset intohimot vaivanneet on,
		Aatokset, jotka mulle yksin sopii;
		Ne ehkä käytökseeni varjon luovat.
		Mut tuota älkööt surko ystäväni,


(Joit' olet sinä Cassius yks), ja älkööt

		Sanoko kylmyyttäni muuks, kuin että,
		Sielussaan sotaa käyden, Brutus parka
		Unohtaa muille ystävyyttä näyttää.


CASSIUS

		Siis ymmärsin sun, Brutus, aivan väärin,
		Poveeni tuohon sen vuoks peitin monta
		Suur'arvoist' aatetta ja oivaa tuumaa.
		Sano, Brutus hyvä, voitko nähdä kasvos?


BRUTUS

		En, Cassius; itseään ei näe silmä,
		Jos muist' ei esineistä heijastu se.


CASSIUS

		Niin kyllä!
		Ja paljon surkutellaan sitä, Brutus,
		Ett'ei sull' ole kuvastinta, joka
		Salatun arvos silmiis tois, niin että
		Näkisit kuvajaises. Tiedän kuinka
		Monikin kelpo Rooman mies, – pait Caesar,
		Tuo jumala, – puhuissaan Brutosta
		Ja huokaillessaan ajan ikeen alla,
		Sois että Brutoll' olis heidän silmät.


BRUTUS

		Mua mihin vaaraan vietteletkään, Cassius,
		Kun tahdot saada minun etsimään
		Sit' itsestäni, mit' ei minuss' ole?


CASSIUS

		Siis, Brutus hyvä, kuule mitä lausun:
		Ja koska tiedät, että parhain itses
		Kuvastimessa näet, niin minä, peilis,
		Sinulle kainost' ilmaisen sen puolen
		Sinusta, jot'et itse vielä tunne.
		Mua, Brutus, älä epäile. Jos oisin
		Ma ilmi narri, taikka tapa mulla
		Tarita julkivalall' ystävyyttä
		Kaikille vastatulleille; jos tiedät
		Ett' ihmist' imartelen, syleilen
		Ja sitten häntä parjaan; tai jos tiedät
		Ett' ilmi-tunnustuksen juomingeissa
		Teen koko seuralle, mua silloin varo.


(Torventoitauksia ja ilohuutoa kuuluu.)


BRUTUS

		Mik' ilo tuo? Mä pelkään että kansa
		Kuninkaaks valikoipi Caesarin.


CASSIUS

		Vai pelkäät sitä? Siis mun täytyy luulla,
		Ett'et sa sitä sois.


BRUTUS

		En soiskaan, Cassius;
		Rakastan häntä paljon kuitenkin. —
		Vaan miks mua täällä viivytät niin kauan?
		Mit' aiot mulle ilmoittaa? Jos koskee
		Se yhteishyvää, toisen silmän eteen
		Aseta kunnia ja toisen surma,
		Ma tyynnä katson kumpaakin. Niin totta
		Kuin jumal' auttakoon, ma kunniaa
		Rakastan enemmän kuin vaaraa pelkään.


CASSIUS

		Sen kunnon sinussa ma tunnen, Brutus,
		Niin totta kuin ma ulkomuotos tunnen.
		No niin, nyt onkin kunniasta puhe. —
		En tietää voi mit' arvelette sinä
		Ja muut täst' elämästä, mutta minust'
		Olematonna paremp' ois kuin elää
		Ja kaltaistani peljätä. Kuin Caesar
		Vapaana minä synnyin, samoin sinä;
		Sam' oli meillä ravinto kuin hällä,
		Ja kestämme kuin hänkin talven kylmät.
		Kerranpa – oli kolkko, raju ilma,
		Ärjyillen Tiber rantojansa pieksi —
		Huus mulle Caesar: "tuohon raivoon virtaan
		Hypätä kanssan' uskallatko, Cassius,
		Ja niemeen tuonne uida?" Virtaan oiti
		Ma, vaatteet yllä, syöksin, pyytäin häntä
		Mua seuraamaan; ja sen hän, totta, teki.
		Rajuna tyrsky kuohui, suonin vahvoin
		Sysimme sitä, työntäen sen syrjään
		Tai rinnoill' uljailla sen salvaten.
		Mut ennen kuin me määrän saavutimme,
		Huus Caesar: "Cassius, auta, minä hukun!"
		Kuin suuri kanta-isämme Aeneas
		Harteillaan kantoi Trojan liekeistä
		Anchises-ukon, Caesarin ma samoin
		Tiberin laineist' uupuneena kannoin.
		Ja se mies on nyt jumala, ja Cassius
		Saa, kurja raukka, selkä köyryss' olla,
		Kun Caesar penseästi päätään nyökkää.
		Espanjass' oli horkka hällä; silloin
		Kun kohtas tauti, värisi hän, näin sen;
		Värisi tottakin se jumala!
		Huulilta pelkureilta katos puna,
		Ja silmä tuo, jonk' uhkaa mailma säikkyy,
		Kadotti loistonsa; ja voi! hän voihki;
		Tuo ääni, joka käskee roomalaisten
		Puheitaan kuulla ja ne kirjaan panna,
		Kuin sairas impi huusi: "juomist' anna,
		Titinius!" Taivaan vallat! Ihme että
		Mies, luonnoltaan niin heikko, kaiken suuren
		Edelle pääsee näin ja voitonpalmun
		Saa yksinään.


(Ilohuutoja ja torventoitauksia kuuluu.)


BRUTUS

		Taas yleist' ihastusta!
		Nuo riemuhuudot tarkoittavat, luulen,
		Uutt' arvon kertymistä Caesarille.


CASSIUS

		Tän ahtaan mailman ylitse hän astuu
		Kuin jätti, ja me kääpiöt me käymme
		Kolossin jalkain väliss' urkkien
		Ja tirkistellen inhaa hautapaikkaa.
		On ihmisellä onnens' ohjat joskus.
		Syy, rakas Brutus, kurjaan pienuuteemme
		On itsessämme eikä tähdissämme.
		Brutus ja Caesar! Mit' on siis se Caesar?
		Miks on se nimi kuulumpi kuin sun?
		Ne piirrä rinnan: sun on yhtä kaunis;
		Niit' äännä: yhtä soipa sun; ne vaakaa,
		Ja sun on yhtä raskas; loihdi niillä,
		Ja Brutus nostaa henkiä kuin Caesar.
		No, kaikkien jumalien nimessä!
		Hän mitä syö, tuo Caesar, kun hän kasvaa
		Noin suureksi? Häväisty olet, aika!
		Sun jalot sukuveres kuivui, Rooma!
		Isonko tulvan jälkeen aikakautta,
		Jonk' yksi mies vaan olis kuuluks tehnyt?
		Ken väittänyt on Roomast' ennen koskaan,
		Ett' yks mies vaan sen laajaan piiriin mahtuu?
		Se totta Rooma on, ja kyllin ruumaa,
		Jos siinä vaan on ainoakin mies.
		Oi, kuulimmehan kuinka isät lausui:
		Tääll' oli muinoin Brutus, joka ennen
		Suvainnut Roomass' olis pirun hovin
		Kuin kuninkaan.


BRUTUS

		En lainkaan epäile ma ystävyyttäs,
		Ja arvaan mihin työntää mua tahdot;
		Mietteeni siitä sekä ajastamme
		Ma lausun vasta; tällä haavaa soisin —
		Sydämest' anon sitä – vapaaks päästä
		Kehoituksistas. Lausunut mit' olet,
		Ma sitä tuumin; lausua mit' aiot,
		Ma tyynnä kuulen, kun vaan aikaan sopii
		Niin suurist' asioista neuvotella.
		Siks, jalo ystäväni, harki tuota:
		Maamoukka tahtois Brutus ennen olla,
		Kuin Rooman pojaks itseänsä kiittää
		Oloissa näissä vaikeissa, joilla
		Rasittaa meitä tämä aika uhkaa.


CASSIUS

		Iloitsen että heikot sanani
		Saa Brutost' irti senkin verran tulta.


BRUTUS

		Jo loppui ilve; Caesar palajaa.


CASSIUS

		Kun ohi käyvät, tartu Cascan hihaan;
		Tylyllä tavallaan hän sulle kertoo
		Mit' ompi tähdellistä tapahtunna.


(Caesar seuralaisineen palajaa.)


BRUTUS

		Sen kyllä teen. – Mut, huomaitsetko, Cassius,
		Caesarin otsaa punaa vihan hehka,
		Ja seura on, kuin nuhteit' olis saanut.
		Calpurnian poski kalvas on, ja silmät
		Niin punaiset ja tuimat Cicerolla,
		Kuin Capitolin neuvostossa joskus,
		Kun senaattorit häntä vastaan väittää.


CASSIUS

		Asian laidan kyllä Casca kertoo.


CAESAR

		Antonius!


ANTONIUS

		Caesar!


CAESAR

		Ma seurahani lihavia tahdon,
		Sileäpäitä, jotka yönsä nukkuu.
		Nälkäinen, ontto Cassion on katse:
		Hän liiaks miettii: moiset ovat vaaraks.


ANTONIUS

		Hänest' ei vaaraa, älkää peljätkö:
		Sävyisä hän on, jalo roomalainen.


CAESAR

		Lihavamp' olla sais! Vaan hänt' en pelkää.
		Mut jos mun nimelleni pelko sopis,
		En tiedä ketä niin ma karttaisin
		Kuin tuota laihaa Cassiota. Hän lukee
		Ja huomaa paljon; ihmisien toimet
		Hän halki katsoo; leikist' ei hän huoli,
		Kuin sä, Antonius; soitannost' ei piittaa;
		Hymyilee harvoin, silloinkin on niinkuin
		Hän soimais itseään ja mieltään ilkkuis
		Siit' että nauruun heltyä se saattaa.
		Semmoiset henget ei saa koskaan rauhaa,
		Niin kauan kuin heit' etevämp' on ykskin.
		Ja sen vuoks ovat he niin vaaralliset.
		Ma sanon, mik' on peljättävää, enkä
		Mit' itse pelkään; Caesar olen aina!
		Käy oikealle, korva tää on kuuro,
		Ja suoraan hänest' ajatukses lausu.


(Caesar seuralaisineen lähtee. Casca jääpi.)


CASCA

		Takista mua ny'it: mitä tahdot?


BRUTUS

		Niin, Casca, kerro mit' on tapahtunna,
		Kosk' on niin synkkä muodoltansa Caesar.


CASCA

		Kuin? Etkö muass' ollut? Etkö? Mitä?


BRUTUS

		En kysyis silloin mit' on tapahtunna.


CASCA

		No niin, hänelle tarjottiin kruunu; ja kun se hänelle tarjottiin, työnsi hän sen luotaan kätensä selkäpuolella, näin; ja silloin kansa nosti riemuhuudon.


BRUTUS

		Mik' oli syynä toiseen riekkunaan?


CASCA

		He, sama asia.


CASSIUS

		Meluttiin kolmasti; mit' oli kolmas?


CASCA

		He, aina sama asia.


BRUTUS

		Kolmasti tarjottiinko kruunu hälle?


CASCA

		No, kuinkas muuten; ja kolmasti hän sen luotaan työnsi, mutta joka kerta aina hiljemmin; ja joka työntämiseltä kunnon naapurini kajahuttivat riemuhuudon.


CASSIUS

		Ken hälle tarjos kruunun?


CASCA

		He, Antonius.


BRUTUS

		Miten se kävi? Kerro, hyvä Casca.


CASCA

		Yhtä hyvin voisin mennä hirteen kuin kertoa miten se kävi; pelkkää hullutusta kaikki, en pannut sitä merkille. Marcus Antonius, sen näin, tarjosi hänelle kruunun; – ei se oikeastaan kruunukaan ollut, se oli tuollainen virve vaan; – ja, niinkuin sanoin, työnsi hän sen luotaan kerran; mutta, kaikesta huolimatta, olisi hän, luullakseni, mielellään ottanut sen. Sitten hän sen tarjosi hänelle toistamiseen; sitten hän sen toistamiseen luotaan työnsi; mutta, luullakseni, hän sangen vastenmielisesti siitä sormensa hellitti. Ja sitten hän sen tarjosi kolmannesti; hän sen kolmannesti työnsi luotaan; ja aina kun hän sen hylkäsi, kiljui roistoväki ja paukutti yhteen karkeita käsiänsä ja nakkasi hikisiä yömyssyjänsä ilmaan ja purki semmoisen määrän haisevata henkeä, kun Caesar kruunun hylkäsi, että se oli Caesarin tukehuttaa; hän, näet, pyörtyi ja kaatui maahan. Ja mitä minuun tulee, en uskaltanut nauraa; pelkäsin, näet sen, suutani avata ja hengittää itseeni tuota pahaa ilmaa.


CASSIUS

		Vait! minä pyydän. Mitä? Caesar pyörtyi?


CASCA

		Niin, kaatui torille, valutti vaahtoa suustaan ja oli äänetön.


BRUTUS

		Se luultavaa on: häll' on kaatuvainen.


CASSIUS

		Ei, Caesarilla ei; vaan sulla, mulla
		Ja kelpo Cascalla on kaatuvainen.


CASCA

		En tiedä mitä sillä tarkoitat; mutta Caesar kaatui, se on varma. Jos ei roskakansa hänelle käsiään taputtanut tai viheltänyt hänelle aina sitä myöden miten hän heitä miellytti tai ei, niinkuin näyttelijöille teatterissa tekevät, niin en ole minä kunniallinen mies.


BRUTUS

		Mitä hän sanoi, kun hän siitä tointui?


CASCA

		Niin, nähkääs, ennen kaatumistaan, kun hän huomasi roskaväen ihastuvan siitä, että hän kruunun hylkäsi, niin riisti hän auki nuttunsa ja tarjosi heille kurkkunsa poikki leikattavaksi. – Jos minä en olisi miestä sanasta ottanut, jos vaan olisin ammattimies ollut, niin menisin vaikka elävään helvettiin noiden konnain kanssa. – Ja sitten hän kaatui. Kun hän siitä tointui, sanoi hän toivovansa, että kunnioitettava seura lukisi sen hänen tautinsa syyksi, jos hän muka oli tehnyt tai sanonut jotakin sopimatonta. Kolme tai neljä luuskaa, jotka vieressäni seisoivat, huusivat: "voi, hyvä ihminen!" – ja antoivat hänelle anteeksi sydämensä pohjasta. Vaan se ei paljoa maksa; vaikka Caesar olisi heidän äitinsä kuoliaaksi pistänyt, eivät he olisi toisin tehneet.


BRUTUS

		Ja sittenkö noin synkkänä hän läksi?


CASCA

		Niin.


CASSIUS

		Sanoiko Cicero mitään?


CASCA

		Kyllä; hän puhui kreikankieltä.


CASSIUS

		Missä tarkoituksessa?


CASCA

		Niin, jospa minä sen voisin sanoa, niin en enää koskaan kehtaisi silmiisi katsoa. Mutta ne, jotka häntä ymmärsivät, hymyilivät toisillensa ja pudistivat päätään. Mitä minuun tulee, oli se mulle kreikankieltä. Saattaisin teille kertoa vielä muita uutisia: Marullon ja Flavion on suu tukittu, kun riistivät pois virveet Caesarin kuvapatsailta. Hyvästi nyt! Oli siellä vielä muutakin hullutusta, jos sitä vaan jaksaisin muistaa.


CASSIUS

		Tuletko luokseni illalliselle, Casca?


CASCA

		En, olen luvannut muualle mennä.


CASSIUS

		Tuletko huomenna päivälliselle luokseni?


CASCA

		Tulen, jos elän ja sanassasi pysyt ja ruokasi kelpaa syötäväksi.


CASSIUS

		Hyvä, odotan sua siis.


CASCA

		Tee se. Hyvästi jääkää kumpikin.


(Lähtee.)


BRUTUS

		Voi, mikä jörö hänestä on tullut!
		Hän koulupoikan' oli tulta täynnä.


CASSIUS

		Niin on hän vieläkin, kun joku jalo
		Ja uljas yritys on hankkehessa,
		Vaikk' innottomaks teeskelee hän. Höystett'
		On vaan tuo raakuus hänen älyllensä,
		Se mielihalua vaan kiihoittaapi
		Sulattamahan hänen lauseitaan.


BRUTUS

		Niin onkin. Nyt sun jätän täksi kertaa.
		Huomenna jos mua puhutella tahdot,
		Käyn luonasi, tai, jos sua haluttaa
		Mun kotihini tulla, niin sua varron.


CASSIUS

		Sen teen. – Siks ajattele maailmaa. —


(Brutus lähtee.)

		Niin, jalo olet, Brutus; mutta huomaan
		Ett' oiva luontos vieraantua saattaa
		Pois tarkoituksestaan. On senvuoks tarpeen
		Ett' etsii jalo henki vertaistansa.
		Niin luja ken, jot' ei vois vietellä?
		Mua Caesar kammoo, Brutoa hän lempii;
		Jos hän ois Cassius nyt, ja minä Brutus,
		Mun mielt' ei hän muuttaa vois. Tän' yönä
		Sisähän Bruton ikkunasta viskaan
		Ma kirjeit', eri käsi-alaa kaikki,
		Kuin eri kansalaisilt' ois ne tulleet,
		Jotk' osoittavat kuinka suuri Roomall'
		On luulo hänen nimestään, ja joiss' on
		Caesarin vallanhimoon hieno viittaus.
		Ja sitten, Caesar, varo sitten vaan:
		Sun survomme, tai meidät survotaan.


(Lähtee.)

		Kolmas kohtaus.
		Katu.


(Ukkosta ja leimausta. Casca, paljastettu miekka kädessä,


ja Cicero tulevat eri haaroilta.)


CICERO

		Hyv' iltaa. Caesarinko kotiin saatoit?
		Miks huohotat ja tuijottelet noin?


CASCA

		Sua eikö hirvitä, kun vankka maakin
		Kuin heikko ruoko horjuu? Cicero!
		Säit' olen nähnyt, joissa pahkatammen
		Toraiset tuulet silponeet on; nähnyt
		Kuink' ylväs meri paisuu, vaahtoo
		Halusta nousta uhkaavihin pilviin.
		Mut tätä ennen, ennen tätä yötä
		En ole liekkisateen halki käynyt.
		Sisäinen joko sota taivahass' on
		Tai mailma, ynseänä jumalille,
		Heit' yllyttännä turmaa tuomaan meille.


CICERO

		No, näitkö vielä muuta ihmeellistä?


CASCA


Näin: orja (miehen tunnet) ilmaan nosti

		Vasenta kättään: liekiten se leimus,
		Kuin kymmenittäin soihtuja, ja sentään
		Tulelle tunnotonna ehjäks jäi.


Lisäks, (siit' asti miekkani on maalla,)

		Näin Capitolin luona jalopeuran,
		Mua mulkoili se, ärjyin ohi kulki,
		Vaan vahingoittamatta. Ryhmäss' aivan
		Siin' oli satakunta jylhää naista,
		Pelosta muuttunutta, jotka vannoi
		Nähneensä tuli-ihmisiä aivan
		Katuja pitkin liikkuvan. Yön lintu
		Torilla eilen keskipäivän' istui
		Huhuillen, huutaen. Kun nämä ihmeet
		Näin yhteen sattuvat, on turhaa väittää:
		"Se ja se syyn' on: kaikk' on luonnollista."
		Min' uskon, että turmaa ennustaa ne
		Juur niille maille, missä ilmestyvät.


CICERO

		Niin, kumma kyll' on aika; oinaan tapaans'
		Selittää ihminen tok' esineitä
		Päin vastoin esineiden omaa mieltä.
		Huomenna Capitoliin käykö Caesar?


CASCA

		Käy: Antonion hän käski laittaa sanan
		Sinulle, että huomenn' on hän siellä.


CICERO

		Hyv' yötä, Casca, siis! Täss' ilmain melskees'
		Ei ole hauska olla.


CASCA

		Hyvästi!


(Cicero lähtee)


(Cassius tulee.)


CASSIUS

		Ken siellä?


CASCA

		Rooman mies.


CASSIUS

		Haa! Cascan ääni.


CASCA

		On tarkka korvas. Cassius, mikä yö!


CASSIUS

		Yö sangen hauska kunnon ihmisille.


CASCA

		Ken taivast' on näin uhkaavana nähnyt?


CASSIUS

		Se, jok' on maan näin syyllisenä nähnyt.
		Katuja pitkin minä olen käynyt,
		Yön hirmuloille itsen' alttiiks pannen.
		Näin vyöttämättä, kuin mun näet, Casca,
		Poveni ukon vaajalle ma riisuin!
		Kun käärmeilevä sinileimaus näytti
		Avaavan taivaan rinnan, asetuin ma
		Sen tielle ja sen nuolen pilkaks aivan.


CASCA

		Mut noin miks taivasta sa kiusasit?
		Vavista tulee ihmisen ja peljätä,
		Kun suuret jumalat noin jylhät airuut
		Lähettää varoituksen merkiks meille.


CASSIUS

		Sin' olet tylsä, Casca; hengen hehku,
		Tuo roomalainen ele, sulta puuttuu,
		Tai sit' et käytä. Kalvas olet, pelkäät,
		Ja tuijottelet, ihmetyksiin vaivut,
		Kun näät näin oudon kiihkeänä taivaan.
		Vaan tosisyytä mietipäs, mit' ovat
		Nuo tulet, harhaavat nuo haamut kaikki,
		Miks poikkee pedot, linnut luonnostaan,
		Miks ennustaapi vanhus, laps ja narri;
		Nuo kaikki miksi tavastaan ne muuttuu,
		Päämäärästään ja alku-olennostaan
		Noin luonnottomiks, – mieti vaan, niin huomaa!
		Ett' on tuon hengen heihin taivas pannut
		Varoitukseks ja pelvoks heitä käyttäin,
		Kun luonnoton on jokin olokanta.
		Nimittää sulle miehen voisin, Casca,
		Kuin tämä yö niin jylhän, miehen, joka
		Tult' iskee, pauhaa, hautoj' aukoo, karjuu
		Kuin Capitolin jalopeura; miehen,
		Ei ruumiilt' etevämmän meitä kumpaa,
		Mut kauhistavaan määrään paisuneen
		Ja hirmuisen kuin nämä kummat ilmeet.


CASCA

		Tarkoitat Caesaria? Niinkö, Cassius?


CASSIUS

		Niin, ketä hyvänänsä: roomalaisill'
		On suonet niinkuin isillään ja raajat;
		Mut kuollut on, voi meitä! isäin henki,
		Ja äitiemme mieli meitä johtaa;
		Ikeemme sietämys on akkamaista.


CASCA

		Senaatti huomenn' aikoo, niin maar kuuluu.
		Julistaa kuninkaaks Caesarin;
		Merillä, mailla, kaikkialla saa hän,
		Pait Italiassa, kruunuansa käyttää.


CASSIUS

		Ma tiedän miss' on silloin puukon paikka:
		Cassion päästää orjuudesta Cassius.
		Jumalat, näin te heikon vahvaks teette!
		Jumalat, näin tyrannit kukistatte!
		Ei kivilinnat, takovaski-tornit,
		Ei tunkat tyrmät, vahvat rautakahleet
		Voi hengen valtaa estää; elämällä,
		Kun tähän mailman ikeesen se suuttuu,
		On aina voima päästä valloillensa.
		Kun tiedän sen, niin tietköön kaikki mailma,
		Ett' itse, milloin tahdon, pois voin heittää
		Sen sorron, jota kärsin.


(Ukkosen jylinätä kestää.)


CASCA

		Samoin minä.
		Omassa kädessänsä joka orjall'
		On voima murtaa rikki kahlehensa.


CASSIUS

		Miks Caesar siis on tyranni? Mies-parka!
		Ei hukka ois hän, jos ei Rooman miestä
		Hän lampaaks huomais, eikä jalopeura,
		Jos peuroj' eivät olis roomalaiset.
		Ken äkist' aikoo suuren liekin saada,
		Hän heikost' oljest' alkaa. Mitä roskaa
		Ja romua on Rooma, että sitä
		Voi halvaks viriks käyttää, joka loiston
		Lois tuohon Caesar-riepuun. Mutta voi!
		Mihinkä minut saatoit? Kenties puhun
		Nyt nöyrän orjan kuullen; silloin varmaan
		Tilille käydä saan. Vaan, mull' on miekka,
		Ja vaarat ne on joutavia mulle.


CASCA

		Nyt puhut Cascalle: se miesi suotta
		Ei suutaan soita. Tuossa käteni!
		Käy toimeen vaan ja näistä tuskist' auta,
		Niin tämä mies se rohkeimmankin rinnall'
		Esillen astuu.


CASSIUS

		Kauppa siis on tehty.
		Nyt tiedäs, Casca: taivuttanut olen
		Jo jotkut Rooman jalomielisimmät
		Mun kanssan' uskallettuun yritykseen,
		Joss' ompi maine tarjona ja vaara.
		Pompejon pylvästössä nyt he varmaan
		Mua vartovat; näät, tässä hirmu-yössä
		Ei kadull' ykskään ihmissielu liiku;
		Ja luonnonkin on katsanto ja muoto
		Sen työn näköinen, jota toimitamme,
		Verinen, tulinen ja julman julma.


CASCA

		Vait hetki! Tänne joku kiireell' astuu.


CASSIUS

		Niin, Cinna; hänen tunnen käynnistään.
		Hän ystäv' on.


(Cinna tulee.)

		No, Cinna, minne kiire?


CINNA

		Sua etsin. Kuka tuo? Metellus Cimber?


CASSIUS

		Ei, se on Casca, yrityksessämme
		Yks osakas. Mua varrotaanko, Cinna?


CINNA

		No, sepä hauskaa! Mikä julma yö!
		On pari kolme meistä nähnyt kummaa.


CASSIUS

		Mua varrotaanko? sano.


CINNA

		Varrotaan.
		Oi, Cassius, jos jalon Bruton voisit
		Vaan voittaa puolellemme!


CASSIUS

		Huolett' ollos!
		Tuoss' ota, Cinna, kirje tuo, se kätke
		Praetorin istuimeen, niin että Brutus
		Sen yksin löytää; hänen ikkunastaan
		Sisähän viskaa tuo; tuo vanhan Bruton
		Kuvahan kiinnitä; ja riennä sitten
		Pompejon pylvästöön, niin meidät kohtaat.
		Siell' onko Decius Brutus ja Trebonius?


CINNA

		On kaikki, pait Metellus Cimber, joka
		On mennyt sua etsimään. Nyt riennän
		Ja käytän nämä kirjeet niin kuin käskit.


CASSIUS

		Pompejon pylvästöhön tule sitten.


(Cinna lähtee.)

		Nyt, Casca, ennen päivää tavattav' on
		Kodissaan Brutus. Kolme osaa miehest'
		On meidän jo; ja ensi hyökkäyksessä
		Hän kokonansa meille antautuu.


CASCA

		Niin, kansan silmiss' arvo häll' on suuri,
		Ja mikä meissä näyttäis rikokselta,
		Kuin kullantekijä sen maineellaan hän
		Hyveeksi kääntävi ja ansioksi.


CASSIUS

		Hänt' oikein kuvaat, hänen arvoansa
		Ja hyötyänsä meille. Lähtekäämme,
		Jo puoliyö on mennyt; ennen päivää
		Hän herätettäv' on ja meidän oma.


(Lähtevät.)




TOINEN NÄYTÖS


		Ensimmäinen kohtaus.
		Rooma. Bruton puutarha.


(Brutus tulee.)


BRUTUS

		Hoi, Lucius, hoi! —
		Kulusta tähtien en päättää saata
		Kuin pitkält' on. – Hoi, Lucius, kuule! —
		Jos mull' ois vika nukkua noin hyvin! —
		Hoi, Lucius! Heräjä jo! Lucius, hoi!


(Lucius tulee.)


LUCIUS

		Mua kutsuittenko, herra?


BRUTUS

		Vie tuohus lukuhuoneeseni, Lucius,
		Ja kun se palaa, anna tieto mulle.


LUCIUS

		Kyll', oiti, hyvä herra.


(Lähtee.)


BRUTUS

		Sen miehen kuolla täytyy. Syyt' ei mulla
		Omasta puolest' ole häntä sortaa,
		Vaan yhteishyvän vuoks. Hän tahtoo kruunun. —
		Ei tiedä, miks tuo miehen luonteen muuttaa.
		Heleä päivä kyyn tuo piilost' ilmi,
		Ja silloin varull' ole. Kruunun! – niin!
		Ja silloin varmaan hälle suomme okaan,
		Joll' ehdon tahdon voi hän turmaa tehdä.
		Suuruuden väärinkäytöst' on, jos tunto
		Eroittuu vallasta; ja Caesarista
		En, totta puhuin, juuri tiedä että
		Hänessä himo suuremp' ois kuin järki.
		Mut kokemus se näyttää, että nöyryys
		On nuoren vallanhimon tikapuina:
		Päin niitä kapuajan kasvot kääntyy,
		Mut korkeimman kun huipun saavuttaa hän,
		Hän selän niille kääntää, pilviin tähtää,
		Ja halvaks aliportaat katsoo, jotka
		Hänt' ylös johti. Niin myös Caesar saattaa —
		Ei, estää täytyy tuo! Ja kosk' ei riita
		Saa siitä tarpeeks muotoa, mit' on hän,
		Niin sano näin: mit' on hän, saavuttaa voi,
		Eneten, vaikka minkä ylimäärän.
		Siis kyyksi kuoress' ajattele häntä,
		Jok' ilmi hautuneena sukuun tulee
		Ja pureksii; ja kuoressaan se surmaa.


(Lucius palajaa.)


LUCIUS

		Jo palaa tuohus huoneessanne, herra.
		Kun ikkunalta piitä etsin, löysin
		Näin sinetöityn kirjeen siinä. Varmaan
		Se siin' ei ollut, kun ma maata läksin.


BRUTUS

		Käy maata jälleen, viel' ei ole päivä,
		Huomennako se Mars-kuun viidestoist' on?


LUCIUS

		En tiedä, herra.


BRUTUS

		Kalenterist' etsi
		Ja anna mulle tieto.


LUCIUS

		Kyllä, herra.


(Lähtee.)


BRUTUS

		Nuo ilman virvat viuhuvat ne loistaa
		Juur siksi että näen lukea.


(Avaa kirjeen ja lukee.)

		"Brutus, sa nukut: herää! Tunne itses!
		Pitääkö Rooman – ? – Puhu, isku anna,
		Pelasta! Brutus, sinä makaat; herää!" —
		Kehoituksia moisia mun tiellen'
		On usein viskelty. "Pitääkö Rooman – ?"
		Näin ehk on ajatus: Pitääkö Rooman
		Pelätä yhtä miestä? Mitä? Rooman?
		Es'isänipä Rooman kaduilt' ajoi
		Tarqvinion, tuo kun kuninkaaksi pyrki.
		"Puhu, isku anna, pelasta!" – Minunko
		Puhua pitäisi ja isku antaa?
		Oi, Rooma! jos siit' apua on, vannon,
		Ett' toivees täyttyy Bruton käden kautta.


(Lucius palajaa.)


LUCIUS

		Mars-kuuta viidestoist' on kulumassa.


(Ovea kolkutetaan.)


BRUTUS

		Vai niin. Ovea kolkutetaan; katso.


(Lucius lähtee.)

		Siit' asti kuin mua Caesaria vastaan
		Cassius yllytti, en ole maannut.
		Hirmuisen teon ensi aiheest' alkain
		Sen täytäntöön on koko väliaika
		Kuin hourimista taikka julmaa unta.
		Jäsenten kuolevaisten kanssa neuvoiss'
		On silloin hengetär, ja ihmissielu,
		Kuin pieni valtakunta, tuntee silloin
		Kapinan oireita.


(Lucius palajaa.)


LUCIUS

		Veljenne Cassius[1 - Veljenne Cassius. Cassius oli nainut Bruton sisaren.] ovell' on, hän teitä
		Haluais nähdä.


BRUTUS

		Yksinkö hän on?


LUCIUS

		Ei, paljon muita.


BRUTUS

		Tunnetko sa heitä?


LUCIUS

		En; hatut heill' on päähän painettuina,
		Ja silmät puoliks vaippaan peittyneet,
		Ett' tuiki mahdoton on tuta heitä.


BRUTUS

		Tuo heidät sisään.


(Lucius lähtee.)

		Ne ovat liittolaiset.
		Oi, salaliitto! Häpeätkö näyttää
		Sa turmiollist' otsaas yölle, jolloin
		On pahuus rohkeimmallaan? Missä sitten
		Sa päivin löydät tarpeeks synkän luolan
		Koteloks hirmumuodolles? Äl' etsi!
		Hymyhyn peitä se ja ystävyyteen;
		Jos tuot, näet, luonnollisen muotos ilmi,
		Ei ole itse horna kyllin musta
		Sua peittämähän epäluulosta.


(Cassius, Casca, Decius, Cinna, Metellus Cimber


ja Trebonius tulevat.)


CASSIUS

		Huomenta, Brutus! Liian rohkeit' ollaan;
		Yörauhaas kenties häiritsemme?


BRUTUS

		Tunnin
		Jo ylhääll' olen ollut, valveill' yön.
		Nuo miehet tunnenko, jotk' ovat kanssas?


CASSIUS

		Kyll', ihan kaikki; heiss' ei ole yhtä,
		Jok' ei sua kunnioittais; kaikki toivoo
		Ett' itsestäsi sull' ois sama luulo,
		Mi joka kunnon roomalaisell' on.
		Täss' on Trebonius.


BRUTUS

		Tervetullut tänne.


CASSIUS

		Ja Decius Brutus.


BRUTUS

		Hänkin tervetullut.


CASSIUS

		Ja Casca, Cinna ja Metellus Cimber.


BRUTUS

		Olette kaikki tervetullehet.
		No, mitkä valvottavat huolet nyt on
		Karanneet yön ja silmienne väliin?


CASSIUS

		Sananen, kuulehan.


(Kuiskuttelevat.)


DECIUS

		Tuoss' itä on;
		Tuoll' eikö päivä koita?


CASCA

		Ei.


CINNA

		Suo anteeks,
		Koittaapa: harmaat juovat, jotka tuolla
		Jakavat pilvet, päivän airuit' ovat.


CASCA

		Petytten kumpikin, se myöntäkää.
		Tuolt' alkaa päivä, mihin miekkan' näyttää;
		Se hyvän matkan etelämpän' on,
		Jos aattelette nuorta vuoden aikaa.
		Kuukauden parin päästä pohjemmassa
		Sen liekki leimuaa; ja selvä itä
		On tuolla, Capitolin yli suoraan.


BRUTUS

		Kätenne mulle, yksi kerrassaan.


CASSIUS

		Ja vala päätöksemme vahvikkeeksi.


BRUTUS

		Ei valaa laisin! Jos ei miehen muoto,
		Sielumme tuska, ajan väärinkäytös —
		Ne syyt jos heikot on, niin matkaan silloin
		Ja inhaan vuoteeseensa joka mies.
		Vallitkoon sitten pöyhkä hirmuvalta,




Конец ознакомительного фрагмента.


Текст предоставлен ООО «ЛитРес».

Прочитайте эту книгу целиком, купив полную легальную версию (https://www.litres.ru/uilyam-shekspir/julius-caesar-25476143/) на ЛитРес.

Безопасно оплатить книгу можно банковской картой Visa, MasterCard, Maestro, со счета мобильного телефона, с платежного терминала, в салоне МТС или Связной, через PayPal, WebMoney, Яндекс.Деньги, QIWI Кошелек, бонусными картами или другим удобным Вам способом.



notes



1


Veljenne Cassius. Cassius oli nainut Bruton sisaren.


