Titus Andronicus
Уильям Шекспир




William Shakespeare

Titus Andronicus




Näytelmän henkilöt:

SATURNINUS, viimeisen Rooman keisarin poika, sittemmin keisari.

BASSIANUS, hänen veljensä, Lavinian kanssa kihloissa.

TITUS ANDRONICUS, roomalainen ylimys, päällikkö sodassa

gootteja vastaan.

MARCUS ANDRONICUS, kansantribuuni, Tituksen veli.

LUCIUS, |

QVINTUS, | Titus Andronicuksen poikia.

MARTIUS, |

MUCIUS, |

Nuori LUCIUS, Luciuksen poika.

PUBLIUS, Marcus Andronicuksen poika.

AEMILIUS, roomalainen ylimys.

ALARBUS, |

DEMETRIUS, | Tamoran pojat

CHIRON, |

AARON, maurilainen, Tamoran rakastaja.

Sotapäällikkö.

Tribuuni.

Sanansaattaja.

Talonpoika.

Goottilaisia ja roomalaisia.

TAMORA, goottein kuningatar.

LAVINIA, Titus Andronicuksen tytär.

Lapsenhoitaja, ja musta lapsi.

Senaattoreja, tribuuneja, oikeudenpalvelijoita, sotureita ja seuralaisia.

Tapahtumapaikkana Rooma ja sen lähiseudut.




ENSIMMÄINEN NÄYTÖS



Ensimmäinen kohtaus


Rooma. Kapitolin edusta


(Andronicus-suvun hauta näkyvissä. Ylempänä esiintyvät


tribuunit ja senaattorit, alempana toisella sivulla


Saturninus seuralaisineen, toisella Bassianus seuralaisineen.)


SATURNINUS

		Patriisit jalot, oikeuteni tukeet,
		Aseilla asiaani ajakaa;
		Te, kansalaiset, rakkaat toverini,
		Perintöäni miekoin puolustakaa.
		Sen vanhin poika olen, jota viimeks
		Somisti Rooman valtadiadeema.
		Isäni arvon tahdon omistaa;
		Ei sortaa esikoisuuttani saa.


BASSIANUS

		Toverit, suosijani, Rooman miehet,
		Caesarin poikaan, Bassianukseen,
		Jos mieltynyt on Rooman valtasilmä,
		Tie Kapitoliin sulkekaa ja älkää
		Häpeän lähestyä salliko
		Sit' istuinta, jok' oikeuden, hyveen,
		Jalouden, kohtuuden on pyhäkkö,
		Vaan vaali suokoon voiton ansiolle;
		Ajakaa vaalin vapautta, miehet.


(Marcus Andronicus astuu esiin, kruunu kädessä.)


MARCUS

		Te, prinssit, jotka ystävin ja lahkoin
		Tapaatte kruunua ja valtaa, tietkää,
		Ett' yksimielisesti Rooman kansa,
		Jot' edustamme me, nyt vaalin kautta
		On Rooman keisariksi määrännyt
		Andronicuksen, joka Pius-nimen
		Sai suurist' ansioistaan Roomaa kohtaan.
		Niin kelpo miestä, oivaa sotilasta
		Ei ole toista tässä kaupungissa.
		Senaatti hänet kutsunut on kotiin
		Sodista ankarista goottein maalta.
		Hän, vihollisten kauhu, poikineen
		Tuon sotaisan ja vahvan kansan voitti.
		On asiaamme vuotta kymmenen
		Hän puoltanut ja miekoin lannistanut
		Vihollis-uhkaa. Viidesti hän Roomaan
		Palasi haavoissaan ja poikans' uljaat
		Toi tantereelta kotiin kirstuissa.
		Nyt vihdoin voitonmerkein ahdattuna
		Palajaa Roomaan taas Andronicus,
		Kehuttu Titus, aseloistossaan.
		Siis pyydämme – sen miehen kunniaksi,
		Jonk' aimo jälkeläisen saavan suotte,
		Ja senaatin ja Kapitolin nimeen,
		Joit' arvon kunnioittaa tahdotte —
		Eritkää, hajoittakaa seurueenne!
		Pois väkivalta! Nöyrää rauhan tietä
		Siivosti esiintuokaa ansionne.


SATURNINUS

		Tribuunin kaunis puhe suostuttaa.


BASSIANUS

		Marcus Andronicus, niin suoruuteesi
		Ja totuuteesi luotan, niin sua hellin
		Ja omaisias, niin on mulle rakas
		Sun jalo veljes Titus poikineen
		Ja hän, joss' aatokseni kaikki elää,
		Lavinia armas, Rooman kaunistus,
		Ett' ystäväni kaikki kotiin päästän
		Ja onneni kansansuosin vaakaan
		Ma punnittavaks asiani heitän.


(Bassianuksen seuralaiset menevät.)


SATURNINUS

		Te ystävät, te oikeuteni tukeet,
		Nyt kiittäin teidät kotiin lasken kaikki,
		Ja maani suopeuteen ja suosioon
		Ma itseni ja asiani heitän.


(Saturninuksen seuralaiset menevät.)

		Niin ole, Rooma, hyvänsuopa sinä,
		Kuin sinuun luottava ja harras minä.
		Avatkaa portit minun sisään mennä.


BASSIANUS

		Niinikään minun, halvan kilpaajan.


(Menevät ylös Kapituliin.)

		Toinen kohtaus.
		Sama paikka.


(Eräs päällikkö tulee.)


PÄÄLLIKKÖ

		Tie auki! Sankari Andronicus,
		Hyveiden turva, Rooman uljain urho,
		Sodissa kaikiss' aina voittoisa,
		Palannut onnell' on ja kunnialla
		Seuduilta, missä miekoin ahdisti
		Ja alleen voitti Rooman viholliset.


(Torvien ja rumpujen soidessa tulevat Martius ja Mucius;


heidän jäljessään kaksi miestä, jotka kantavat mustalla


vaatteella peitettyä ruumiinarkkua; sitten Qvintus ja Lucius


Heidän jälkeensä Titus Andronicus; sitten Tamora, Alarbus,


Demetrius, Chiron, Aaron ja muita gootteja vankeina; sotureita


ja kansaa. Kantajat laskevat arkun maahan ja Titus puhuu.)


TITUS

		Sua tervehdin,
		Surupuvussasi voittorikas Rooma!
		Kuin laiva, purettuaan tavaransa,
		Taas kalleuksineen palaa satamaan,
		Miss' ensin nosti ankkurin, niin tulee
		Andronicuskin laakeroituna
		Ja maataan tervehtelee kyynelin,
		Ilokyynelin, taas Rooman nähdessään.
		Zeus, Kapitolin suojelija suuri,
		Luo pyhiin menoihimme armon katse!
		Viidestäkolmatt' urho-pojasta —
		Puolt' enempää ei Priamuksell' ollut —
		On tässä jäännös, elävä ja kuollut.
		Palkitkoon Rooma lemmell' eloon jääneet,
		Ja niille, jotka nyt vien viimelepoon,
		Se haudan suokoon esi-isäin viereen.
		Täss' suovat gootit levon miekalleni.
		Omistas huoletonna, julma Titus,
		Viel' annatko sa poikas hautaamatta
		Kamalaa Styxin rantaa harhailla? —
		Nuo veljein viereen viekää! – (Hautaholvi avataan.) Toisianne
		Nyt vaiti tervehtikää kuolleen tapaan!
		Levossa maatkaa, isänmaanne uhrit! —
		Oi, sinä, ilojeni pyhä piilo,
		Avujen, aateluuden kallis säily,
		Kuin monta poikaa multa kätketkään,
		Joit' isä ei näe enää ikänään!


LUCIUS

		Suo meille uljain goottilainen vanki,
		Sen että silvomme ja roviolla
		Ad manes fratrum lihat uhraamme
		Tään tyrmän eessä, miss' on veljein luut,
		Niin että haamut leppymättömät
		Maan pääll' ei kummittelis hirmuksemme.


TITUS

		Ylevin näistä viekää: vanhin poika
		Tuon onnettoman kuningattaren.


TAMORA

		Seis, roomalaiset veljet! – Armon herra,
		Voittoisa Titus, sääli kyyneleitä,
		Emon kyyneleitä pojan puolesta!
		Jos sinun poikas oli kalliit sulle,
		Mun poikani on yhtä kallis mulle.
		Siin' eikö kyllä, että vankeina
		Toit meidät Roomaan ikeen-alaisina
		Paluutas, voittomatkaas ylentämään?
		Kadulla vielä poikaniko tapat,
		Siks että sankarina maataan puolsi?
		Sun poikasi jos oikeus oli maataan
		Ja kuningastaan puoltaa, niin myös minun.
		Oi, Titus, hautaas älä verin tahraa!
		Jumalten luonnett' omistaa jos tahdot,
		Sit' armon antajana omista:
		On armo tosi-aateluuden merkki.
		Suur' Titus, säästä esikoistani!


TITUS

		Anteeksi, rouva hyvä; mieles malta.
		Nuo niiden veljiä on, jotka kansas
		Näk' elossa ja kuolleina; nyt hurskaast'
		Anovat veljein veren sovitusta.
		On uhri poikas; hänen kuolla täytyy,
		Jott' uikuttavat haamut tyyntyisi.


LUCIUS

		Pois hänet viekää! Heti tulen tekoon!
		Ja miekoillamme ruumis roviolla
		Niin silpokaamme, ettei palaa jää.


(Lucius, Qvintus, Martius ja Mucius menevät, mukanaan Alarbus.)


TAMORA

		Jumalatonta, julmaa hurskautta!


CHIRON

		Noin raaka puoliksiko Scythiakaan?


DEMETRIUS

		Äl' ylvään Roomaan vertaa Scythiaa.
		Alarbus lepoon käy; me eloon jäämme
		Tituksen katseen uhkaa vapisemaan.
		Kokoa mieles, äiti; toivo vielä:
		Ne jumalat, joilt' aseet alkeat
		Sai Troian kuningatar[1 - Troian kuningatar. Hecuba, tarun mukaan, repi silmät Trakian kuninkaan Polymestorin päästä, kun tämä oli ahneudesta surmannut hänen poikansa, joka on kuninkaan turviin jätetty.] verin kostaa
		Trakian tyrannille teltassaan,
		Myös suovat, että goottein kuningatar —
		Niin, kuningatar, gootteja kuin gootit —
		Saa verin kostaa vihollisilleen.


(Lucius, Qvintus, Martius ja Mucius palaavat, miekat vyöllä.)


LUCIUS

		Isä ja herra, roomalainen tapa
		On suoritettu: silvottu Alarbus;
		Sisukset vireill' uhritulta pitää,
		Jok' ilmaa höystää niinkuin suitsutus.
		Nyt jäljell' on vain veljet haudata
		Ja riemuin heitä tervehtiä Roomaan.


TITUS

		Se tehkää! Heidän sieluilleen nyt lausuu
		Hyvästit viimeiset Andronicus:


(Torvien soidessa arkku lasketaan hautaan.)

		Levätkää kunniassa, poikani!
		Rauhassa maatkaa, Rooman parhaat urhot,
		Maailman muutteista ja murheist' erin!
		Ei täällä vilppi vaani, kateus paisu,
		Ei kiron myrkyt kasva, ei käy myrsky,
		Ei melu, kaikk' on tyyntä iki-unta.
		Levätkää kunniassa, poikani!


(Lavinia tulee.)


LAVINIA

		Eläköön kunniassa kauan Titus!
		Ylevä isä, elä maineessa!
		Tään haudan partaalla ma kyynelveron
		Nyt maksan veljieni peijaisiksi,
		Ja polvill' edessäsi maata kastan
		Paluusi johdost' ilokyynelin.
		Mua siunaa voitokkaalla kädelläsi,
		Jonk' onnest' iloitsevat Rooman parhaat.


TITUS

		Oi, hyvä Rooma, tämän lievikkeen
		Sydämmen iloks säästit vanhukselle! —
		Lavinia, elä iäkkäämmäks isää,
		Hyveides mainett' ikuisesti lisää!


(Marcus Andronicus, Saturninus, Bassianus ja muita tulee.)


MARCUS

		Eläköön kauan Titus, veli rakas!
		Triumphis Roomalle on ilonäky.


TITUS

		Suur' kiitos, tribuuni ja jalo veljyt!


MARCUS

		Ja tervetulleet sodast' onnekkaasta,
		Te langot elävät ja kaatuneet.
		On sama onnen osa teillä, nuoret,
		Jotk' isänmaanne eestä taistelitte;
		Mut sen on peijaisjuhla taattavin,
		Ken Solonin on onnen saavuttanut[2 - Ken Solonin on onnen saavuttanut. Tarkoittaa Solonin tunnettua lausetta: "ei kukaan ole onnellinen ennen kuolemaansa."]
		Ja maineen vuoteell' uhmaa sattumaa.
		Titus Andronicus, tää Rooman kansa,
		Jonk' aina olit tosi ystävä,
		Mun, tribuuninsa, kautta lähettää
		Tään valkean ja tahrattoman vaipan[3 - Tään valkean ja tahrattoman vaipan. Tällaiseen – toga candidaan – tuli, tasavallan tavan mukaan, viranhakijan pukeutua; siitä nimi candidatus.]
		Ja kuolleen keisarimme poikain kanssa
		Sun keisar'ehdokkaaksi asettaa.
		Se ylles pue, ole candidatus,
		Ja Roomaa päätönt' auta saamaan pää.


TITUS

		Parempaa päätä jalo ruumis kaipaa
		Kuin vanhan heikkoudesta vaappuvaa.
		Tähänkö pukeuisin vaivaks teille?
		Mun tänään julkisesti valitsette
		Ja huomenn' elämän ja kruunun heitän
		Ja uutta vaivaa teille tuotan vain. —
		Ma vuotta neljäkymment' olen ollut
		Soturis, Rooma, onnell' ohjannut
		Maan sotavoimaa, hautaan kätkenyt
		Ykskolmatt' urhopoikaa, jotka saivat
		Ritarilyönnin kentällä ja aseiss'
		Uroina maansa eteen kaatuivat.
		Kunniasauva vanhukselle sopii,
		Ei maita vallitseva valtikka;
		Sen viime pitäjässä lujuutt' oli.


MARCUS

		Sa kruunun, Titus, saat, jos sitä pyydät.


SATURNINUS

		Tribuuni julkea, vai tiedät sen?


TITUS

		Oi, tyynny, Saturninus!


SATURNINUS

		Roomalaiset,
		Minulle oikeutta! – Miekka maalle,
		Patriisit! Älkää kätkekö sit' ennen
		Kuin Saturninus Rooman keisar' on. —
		Pois hornan kattilaan, Andronicus,
		Jos multa kansan sydämmet sa ryöstät!


LUCIUS

		Mies ylpeä, jok' onnes ehkäiset,
		Kun jalo Titus hyvää sulle aikoo!


TITUS

		Oi, tyynny, prinssi! Kansan sydämmet
		Ma sulle hankin, puolees taivutan ne.


BASSIANUS

		Andronicus, min' en sua imartele.
		Vaan kunnioitan kuolinhetkeen asti.
		Jos lahkoani ystävilläs lisäät,
		Niin suuresti sua kiitän; kiitoshan
		On jalomielisille parhain palkka.


TITUS

		Te, jalot tribuunit, ja Rooman kansa,
		Äänenne pyydän, vaali-oikeutenne:
		Ne uskokaa Andronicukselle.


TRIBUUNIT

		Andronicusta kunnioittaakseen
		Ja urhon kotiin paluust' iloitakseen,
		Sen kansa ottaa, kenen määrää hän.


TITUS

		Tribuunit, kiitos suur'! Siis Saturninus
		Valitkaa, keisarinne vanhin poika,
		Jonk' avut varmaan Roomaa kirkastavat,
		Niin kuin Titaanin säteet maailmaa,
		Ja oikeuden kypsyttävät maassa.
		Jos neuvoani kuulette, niin hänet
		Siis kruunatkaa, – ja keisar' eläköön!


MARCUS

		Patriisit ja plebeijit, yhteis-äänin
		Ja hurraa-huudoin Saturninuksen
		Siis valitsemme Rooman keisariksi:
		Eläköön keisarimme Saturninus!


(Pitkällistä torventoitausta.)


SATURNINUS

		Titus Andronicus, sua suosiostas
		Mua kohtaan tämän päivän vaalissa
		Täss' ansiosi-mukaisesti kiitän
		Ja töillä hyvyytesi palkitsen.
		Aluksi, Titus, korottaakseni
		Sun mainettas ja perhees arvoa,
		Ma teen Laviniasta keisarinnan,
		Sydämmeni ja Rooman haltijan,
		Ja Pantheoniss' otan avioksi.
		Tää onko mieleesi, Andronicus?


TITUS

		On, arvon herra; tämä liitto mulle
		On varsin kunniaksi. Rooman nähden
		Täss' omistan nyt Saturninukselle,
		Kuninkaalle ja valtakunnan päälle,
		Maanpiirin valtiaalle, miekkani,
		Triumphi-vaununi ja vankini, —
		Arvoisa lahja Rooman keisarille!
		Nää ota vastaan kunniani merkit,
		Jotk' alamaisen veroks etees lasken.


SATURNINUS

		Suur' kiitos, jalo Titus, elon tuoja!
		Kuink' annistas ja sinust' ylpeilen,
		On Rooma muisteleva. Vähääkään jos
		Unohdan äärettömist' ansioistas,
		Uskollisuutens' unohtakoon Rooma!


TITUS (Tamoralle)

		Olette, rouva, keisarin nyt vanki;
		Hän arvonne ja säädyn mukaan teitä
		Ja seuraannekin hyvin kohtelee.


SATURNINUS

		Ihana nainen! Moist' ei pintaa tapaa:
		Tuon naisin, jos viel' oisin naimaan vapaa. —
		Pois otsan pilvet, kaunis kuningatar!
		Vaikk' ilon tappanut on tappiosi,
		Et silti Roomaan tullut pilkaksi:
		Sua ruhtinaallisest' on kohdeltava.
		Sanaani luota; katkeruus ei kaataa
		Saa toivoa; voi lohduttajas nostaa
		Sun goottein kuningatart' ylemmäksi. —
		Lavinia, ethän tätä paheksu?


LAVINIA

		En suinkaan: aateluutennehan takaa,
		Ett' tarkoituksenne on siivo, vakaa.


SATURNINUS

		Lavinia, kiitos! – Tulkaa, roomalaiset!
		Vapaiksi vangit pääskööt lunnaitta.
		Nyt rummuin, torvin vaali julistakaa!


BASSIANUS

		Anteeksi, Titus, mun on tämä neiti.


(Tarttuu Laviniaan.)


TITUS

		Mitä, herra? Tosiko on tarkoitus?


BASSIANUS

		On, jalo Titus, luja myöskin päätös
		Pysyä kiinni oikeudessani.
		MARCUS. Suum cuique, sanoo roomalainen laki; On oikeus hällä ottaa omansa.


LUCIUS

		Se hänen tuleekin, jos minä elän.


TITUS

		Pois, konnat! Missä keisarin on vahti?
		Petosta! Viety on Lavinia.


SATURNINUS

		Viety?
		Ken hänet vei?


BASSIANUS

		Se, joka vaikka konsa
		Pois keltä tahans' ottaa morsionsa.


(Bassianus ja Marcus vievät pois Lavinian.)


MUCIUS

		Avuksi, veljet! Minä ovea
		Sill'aikaa miekallani vartioitsen.


(Lucius, Qvintus ja Marcius menevät.)


TITUS

		Mukaani, prinssi! Tytön palautan.


MUCIUS

		Täst' ette pääse.


TITUS

		Mitä, nulkki? Kuka
		Mua Roomass' estää?


(Pistää Muciuksen kuoliaaksi.)


MUCIUS

		Auta, Lucius, auta!


(Lucius palaa.)


LUCIUS

		Isä, väärin teitte, enemmän kuin väärin:
		Tapoitte turmariidass' oman pojan.


TITUS

		Et sinä eikä hän mun poikiani:
		Mun poikani ei noin mua häväisis.
		Lavinia keisarille tuo, sa konna!


LUCIUS

		Kuolleena kyllä, vaan en vaimoks hälle;
		Hän kihloilla on toiseen sidottu.


(Menee.)


SATURNINUS

		Ei, Titus; keisarin ei tarvis häntä,
		Ei hänt', ei sua, ei heimostasi ketään.
		Sit' uskon, jok' on pilkannut mua kerran,
		Mut sua ja pettopoikias en koskaan,
		Jotk' ootte yhtyneet mua häväisemään.
		Toist' eikö Roomass' ollut pilkattavaa
		Kuin Saturninus? Niin, Andronicus,
		Tää teko hyvin soveltuu sun kerskaas,
		Ett' olen sulta kruunun kerjännyt.


TITUS

		Kamalaa! Mitä tietää moinen moite?


SATURNINUS

		Pois matkaasi, ja anna avus sille,
		Jok' äsken miekka kädessä häntä liehi!
		Saat uljaan vävyn, miehen, joka sopii
		Pojilles hurjapäille kumppaniksi,
		Kun Rooman yhteiskuntaa ryöstävät.


TITUS

		Tuo sydämmen on haavaan puukonpisto.


SATURNINUS

		Tamora rakas, kuningatar goottein,
		Jok' olet ihanimpiin roomattariin
		Kuin impiins' uljas Phoebe verrattuna,
		Jos suostut moiseen äkkivalintaan,
		Niin, Tamora, sun otan morsioksi
		Ja Rooman kuningattareksi teen.
		Sa, goottein kuningatar, suostutko?
		Niin, kautta kaikkein Rooman jumalain
		Käsill' on pappi jo ja vihkivesi,
		Heleät loistaa tuohukset, ja kaikki
		Hymenin juhlaa varten valmist' on —
		Sen vannon, Rooman katuja en astu,
		En palatsiini nouse ennen kuin
		Vien täältä mukanani vihkivaimon.


TAMORA

		Ja tässä, taivaan kuullen, sulle, Rooma,
		Ma vannon: goottein kuningattaren
		Jos Saturninus nostaa näin, niin lupaa
		Hän olla hänen toiveittensa orja
		Ja nuoruutensa vaalija ja äiti.


SATURNINUS

		Siis Pantheoniin, kaunis kuningatar!
		Jaloa ruhtinastanne nyt, herrat,
		Ja sulo morsiantaan seuratkaa,
		Jonk' antoi taivas Saturninukselle,
		Näin kääntäin toisin hänen kohtalonsa.
		Häämenot täydet siellä toimitamme.


(Saturninus seuralaisineen, Tamora poikineen, Aaron ja gootit poistuvat.)


TITUS

		Hääsaattoon minua ei kutsuttu!
		Sa milloin, Titus, yksin käydä sait
		Ja solvattuna näin ja häväistynä?


(Marcus, Lucius, Qvintus ja Martius palaavat.)


MARCUS

		Oi, Titus, katso! Kas, mit' olet tehnyt!
		Sa kiivaudessa oivan poikas tapoit.


TITUS

		Ei, hupsu tribuuni, hän mun ei ollut,
		Et sinä, eikä nuokaan, joista lähti
		Tää heimoamme häväisevä työ,
		Epatto veli, epatot myös pojat!


LUCIUS

		Mut haudatkaamme hänet niinkuin tulee:
		Suo hälle sija veljiensä viereen.


TITUS

		Pois, petturit! Ei tähän kammioon!
		Viissataa vuott' on tämä hauta ollut;
		Sen uljaaks uudistin; se arvopaikka
		On urhojen ja Rooman uskottujen,
		Ei kurjan, kapinassa kaatuneen.
		Haudatkaa mihin mieli, vaan ei tähän.


MARCUS

		Veli, armoton sa olet. Maine kertoo
		Nepaani Muciuksen urhotöistä;
		Hän haudattava veljeinsä on viereen.


QVINTUS & MARTIUS

		On pakosta, tai meistä saa hän seuraa.


TITUS

		Pakosta? Kuka konna sanoi sen?


QVINTUS

		Se, joka siitä vastaa, vaikk' ei tässä.


TITUS

		Mua uhmatenko hänet hautaatte?


MARCUS

		Ei, jalo Titus; sua pyydämme,
		Ett' anteeks hälle suot ja hautaat hänet.


TITUS

		Sinäkin, Marcus, iskit arvooni:
		Söit noiden poikain kanssa kunniaani.
		Olette vihamiehiäni kaikin;
		Pois! Kyllänsä jo teistä vanhus saikin.


MARCUS

		Hän houreissaan on aivan; tulkaa pois!


QVINTUS

		En minä, kunnes Mucius haudataan.


(Marcus ja Tituksen pojat polvistuvat.)


MARCUS

		Veli, sen nimen kautta luonto pyytää, —


QVINTUS

		Isä, sen nimen kautta luonto puhuu, —


TITUS

		Vait sinä, muut jos tahtoo mitään voittaa!


MARCUS

		Suur' Titus, sinä puoli sieluani, —


LUCIUS

		Isä, meidän kaikkein olemus ja sielu, —


MARCUS

		Oi, salli Marcus-veljes haudata
		Nepaansa kallis tähän hyveen kätköön:
		Hän kuoli kunnian ja Lavinian tähden.
		Äl' ole barbaari, vaan roomalainen:
		Helleenit hautasivat Ajaxinkin,
		Tuon henkipaton; häntä hautaamaan
		Laerteen viisas poika[4 - Laerteen viisas poika. S.o. Odysseus.] heitä neuvoi.
		Ilosi, nuori Muciuskin, siis tässä
		Sijansa saakoon.


TITUS

		Nouse, Marcus, nouse! —
		Näin surullist' en päivää ole nähnyt:
		Mua Roomass' omat pojat häväisevät! —
		No, hautaa hänet; sitten hautaa minut.


(Mucius lasketaan hautaan.)


LUCIUS

		Tuoss' ystäväisi luona luusi maatkoot,
		Siks kunnes kumpus voittomerkit peittää!


KAIKKI (polvillaan)

		Jaloa Muciust' ei saa itkein surra:
		Ken hyveen eestä kuoli, maineess' elää.


MARCUS

		Mut – jättääksemme nämä synkät mietteet —
		Kuink' on tuo viekas goottein kuningatar
		Niin äkist' ylentynyt Roomassa?


TITUS

		En tiedä; tiedän vain, ett' on niin laita;
		Mut onko siinä juonta, tietää taivas.
		Hän velass' eikö suuress' ole sille,
		Jok' onneen moiseen hänet toi niin kaukaa?
		Hän varmaan jalosti sen palkitsee.


(Torventoitauksia. Toisesta ovesta tulevat Saturninus seurueineen, Tamora, Demetrius, Chiron ja Aaron; toisesta Bassianus, Lavinia ja muita.)


SATURNINUS

		No, Bassianus, sinä voiton sait:
		Iloksi olkoon sulle morsiosi!


BASSIANUS

		Ja sulle sun: en sano enempää,
		Ja vähempää en toivo; hyvästi!


SATURNINUS

		Jos laki Roomass' on ja mulla valta,
		Niin sinä, petturi, ja puolueesi
		Kadutte vielä tätä ryöstöä.


BASSIANUS

		Se ryöstöäkö, omani jos otan,
		Oman kihlattuni, oman vaimoni?
		Mut Rooman laki tässä päättäköön;
		Sill'aikaa pidän mikä mulle kuuluu.


SATURNINUS

		Hyv' on; mua hylysti sa kohtelet,
		Mut tylysti sua pitelen, jos elän.


BASSIANUS

		Mun teostani tulee vastata
		Paraimman mukaan, vaikka hengelläni.
		Nyt sen vain sanon teidän armollenne —
		Sen olen Roomalle ma velkapää —
		Tään jalon miehen, Titus-sankarin,
		On kunnia ja maine häväistynä;
		Hän pelastaaksensa Lavinian
		Nuorimman poikans' omin käsin tappoi
		Sun tähtesi ja vihastuen siitä,
		Ett' antiaan ei vapaast' antaa saanut.
		Siis armoon ota hänet, Saturninus:
		Hän töissään sinua ja Roomaa kohtaan
		On ollut niinkuin ystävä ja isä.


TITUS

		Bassianus, sinä työni jätä rauhaan;
		Sinä ja nuo, te minut häväisitte.
		Vanhurskas taivas tietää sen ja Rooma,
		Kuink' olen Saturninust' ihaillut.


TAMORA

		Suur' ruhtinas, jos valtasilmäs koskaan
		Tamoraan armossa on katsonut,
		Niin kuule, mitä puoltamaton puhuu:
		Ma pyydän, armas, anteeks anna kaikki.


SATURNINUS

		Mitä, rouva? Tulin julki häväistyksi,
		Ja senkö kostamatta nielisin?


TAMORA

		Ei, Rooman jumalat mua varjelkoot,
		Ett' oisin syypää sinun häpeääsi!
		Mut kautta kunniani taata tohdin,
		Ett' ylvä Titus syytön kaikess' on:
		Tuo raivo on vain suora tuskan ilme.
		Ma pyydän, ota hänet armoihin;
		Älä hylkää turhast' oivaa ystävää;
		Äl' yrmein katsein riko hellää mieltä. —


(Syrjään Saturninukselle.)

		Neuvooni suostu, anna perään; salaa
		Kaikk' äkeys ja harmi: uusi olet
		Sa valtaistuimella istukas;
		Vähällä voivat patriisit ja kansa
		Tituksen käydä puolelle ja sinut
		Pois syöstä kiittämättömyyden vuoksi,
		Jok' on, näet, julma synti Roomassa.
		Pyyntööni suostu, jätä huoli mulle.
		Kun aika tulee, tapan heidät kaikki,
		Hävitän perheensä ja puolueensa,
		Tuon julman isän pettosikiöineen,
		Joit' armahtamaan poiuttani pyysin.
		Näkevät, mit' on antaa kadulla
		Kuningattaren turhaan polvistua. —


(Ääneen.)

		Tule, rakas; – tulkaa pois, Andronicus; —
		Vanhusta auta, mieltään virkistä,
		Sen muuten katsees hirmumyrsky murtaa.


SATURNINUS

		Oi, nouse, Titus! Keisarinna voitti.


TITUS

		Suur' kiitos teille, valtias, ja hälle!
		Uutt' antaa voimaa sanat nuo ja katseet.


TAMORA

		Nyt, Titus, liittynyt kun olen Roomaan
		Ja tunnustettu roomattareksi,
		Mun tulee keisaria hyvään johtaa.
		Niin, tänään, Titus, kaikki viha sammuu,
		Ja mulle kunniaks se olkoon, että
		Sovitin teidät ystäväinne kanssa. —
		Ma teidän puolestanne, Bassianus,
		Tein pyhän lupauksen keisarille,
		Ett' alistutte sekä mukaannutte. —
		Lavinia, – ja te, nuoret, – rohkeutta!
		Mun neuvostani polvillanne nöyräst'
		Anokaa majesteetilt' anteeksi.


LUCIUS

		Sen vannon keisarin ja taivaan nähden,
		Ett' aie oli sopuisimmin puoltaa
		Vain sisaren ja omaa kunniaa.


MARCUS

		Sen minäi kunniani kautta vannon.


SATURNINUS

		Pois vain, ja vait! Meit' älkää vaivatko.


TAMORA

		Ei, rakkaani, nyt ollaan ystäviä.
		Tribuuni lankoinensa polvistuvat;
		En kieltoon tyydy; rakas, katso taakses.


SATURNINUS

		Sun tähtes, Marcus, ja sun veljes tähden
		Ja armaan Tamorani pyynnöstä
		Suon anteeks noiden nuorten ilkityöt.
		Nouskaatte! Näet, Lavinia, vaikka minut
		Tylysti jätit, sain tok' ystävän,
		Ja varmana kuin kuolo vannoin, etten
		Papista poikamiesnä eriäisi.
		Pois tulkaa! Keisarin jos hoviin mahtuu
		Kaks morsianta, niin, Lavinia, sinä
		Ja ystäväsi olkaa vieraani. —
		Tää, Tamora, on rakkauden päivä.


TITUS

		Jos majesteetin halu huomenna
		On tulla pantterin ja hirven ajoon,
		Niin aamull' ääness' ovat koirat, torvet.


SATURNINUS

		Ma tulen, Titus; siitä kiitokset!


(Torventoitauksia. Menevät.)




TOINEN NÄYTÖS



Ensimmäinen kohtaus


Rooma. Hovilinnan edusta


(Aaron tulee.)


AARON

		Olympon huippuun Tamora nyt nousee
		Fortunan nuolten saavuttamatonna;
		Siell' istuu korkealla, hänt' ei häiri
		Salaman leimu, pauhu pauanteen,
		Ei kateuden kalvaan uhka yllä.
		Kuin koitart' aurinkoinen tervehtii
		Ja, meren huilattuaan säteillänsä,
		Tulisin vaunuin tähtirataa kiitää,
		Niin Tamorakin: hänen älyään
		Kumartaa mainen korkeus, ja hyve
		Vavisten kierii hänen vihans' eessä.
		Terästä sydämmes ja älys, Aaron,
		Ja sinäi nouse yhtä korkealle
		Kuin keisarinnas, jota voittoriemuin
		Jo kauan pidit lemmenkahleissa
		Ja silmäis lumopiiriin sidottuna
		Lujemmin kuin Prometheus Kaukasoon!
		Pois mieli matala ja orjanpuku!
		Kilisten kullassa ja helmiss' aion
		Ma uutta keisarinnaa palvella.
		Sanoinko: palvella? Ei, kiemailla
		Lumoojaa tuota, jumalatarta,
		Semiramista, nymphaa, sireeniä,
		Mi lumoo Rooman Saturninuksen
		Ja tuhoon hänet vie ja valtakunnan.
		Haa! Mikä riita?


(Demetrius ja Chiron tulevat sisään riidellen.)


DEMETRIUS

		Nuoruutesi, Chiron,
		Älyä puuttuu, älys terää puuttuu,
		Tapoja myöskin, noin kun väliin tunget,
		Vaikk' ehdoton on mulla suosio.


CHIRON

		Demetrius, aina sinä pöyhkeilet,
		Masentaa nytkin kerskallas mua aiot.
		Ei parin vuoden ikäero sua
		Tee suosikiks ja mua suosittomaks;
		Min' olen yhtä hyvä palvelemaan
		Ja kaunoistani palvomaan kuin sinä;
		Ja miekkani sen näyttää ilmeisemmin,
		Kuink innolla Laviniaa ma lemmin.


AARON

		Hoi, karttuja![5 - Hoi, karttuja! Lontoon oppipoikain huuto katumellakoissa.] Täss' yljät tappelevat.


DEMETRIUS

		Nulikka, senkö vuoks, ett' äiti laittoi
		Kupeelles vahingossa tanssisäilän,
		Noin uljaasti nyt ystäviäs uhkaat?
		Sa lastas anna liimaantua tuppeen,
		Siks kunnes paremmin sit' osaat käyttää!


CHIRON

		Mut siksi täysin tuntea sa saat,
		Mit' uskallan, vaikk' onkin taito pieni:


DEMETRIUS

		Kopeilet, poika!


(Paljastavat miekkansa.)


AARON

		Mitä teette, herrat?
		Lähellä linnaa miekan paljastatte
		Ja kadull' ääntä moista pidätte?
		Tuon salavihan syyn ma hyvin tunnen,
		Mut kultamiljoonistakaan en sois,
		Ett' asialliset sen tietäisivät;
		Ja mistään hinnast' äitinne ei tahtois
		Noin tulla häväistyksi hovissa.
		Hävetkää! Miekka pois!


DEMETRIUS

		En minä, kunnes
		Sen pistän hänen rintaansa ja työnnän
		Takaisin hänen kurkkuunsa sen herjan,
		Jot' on mua häväistäkseen huokunut.


CHIRON

		Min' olen siihen varalla ja valmis,
		Suupaltti konna, joka sanoin pauhaat,
		Mut miekkatyöss' et mitään uskalla.


AARON

		Pois, sanon minä! Kautta jumalien.
		Joit' urhoolliset gootit palvovat,
		Tää turha riita tuhoo meidät kaikki!
		Oi, aatelkaahan, herrat, mik' on vaara
		Näin prinssin ilmeist' oikeutta sortaa.
		Niin kevytmielinen Laviniako
		Ja Bassianusko niin turmeltunut,
		Noin että hänen vaimostaan sais kiistää
		Ja sit' ei seurais rangaistus ja kosto?
		Pois, herrat, pois! Jos keisarinna tietäis
		Tään epäsoinnun syyn, niin suuttuis soittoon.


CHIRON

		Sen tietköön hän ja koko mailma: mulle
		Lavinia rakkaamp' on kuin koko mailma.


DEMETRIUS

		Kakara, nöyremp' ole valinnassasi
		Lavinia vanhimman on veljes oma.


AARON

		Olette hullut. Ettekö te tiedä
		Kuink' ollaan Roomass' äkäiset ja kateet
		Ja kilpaylkiä ei siedetä?
		Niin, tietkää, herrat, tästä juonest' oma
		Sikiää surmanne.


CHIRON

		Haa, tuhat surmaa
		Ma kärsisin, jos hänet voittaisin!


AARON

		Vai voittaisitte?


DEMETRIUS

		Mitä kummaa siinä?
		Hän nainen on, ja siksi kosittava;
		Hän nainen on, ja siksi voitettava;
		Lavinia on hän, siksi lemmittävä.
		Enemmän vettä myllyn kautta kulkee,
		Kuin mitä tietää mylläri; ja helppo
		On leikatusta leiväst' ottaa viilu.
		Vaikk' keisarin on veli Bassianus,
		Niin Vulcanuksen koristetta muutkin
		Ja paremmat on kantaneet kuin hän.


AARON (syrjään)

		Niin kyllä, vaikka itse Saturninus!


DEMETRIUS

		Miks olla toivoton, kun voittaa voi
		Sanoilla, lahjoilla ja silmäyksillä?
		Mitä? Etkö kaurist' usein kaatanut
		Ja vienyt kotiin vahdin nokan ohi?


AARON

		Siis näyttää siltä niinkuin pieni keikka
		Ois mielessä?


CHIRON

		Niin oikein: kuperkeikka!


DEMETRIUS

		Osasit pilkkaan, Aaron.


AARON

		Jospa tekin!
		Niin päästäis koko tästä jupakasta.
		Mut kuulkaa: hupsujako olette,
		Kun tuosta kiistelette? Suututtaisko,
		Jos onnistuisi kummankin?


CHIRON

		Ei mua.


DEMETRIUS

		Ei muakaan, kun vain saan muass' olla.


AARON

		Hävetkää, sopikaa, ja riita pois!
		Vain oveluus ja juoni teitä auttaa
		Halunne perille; siis päättäkää
		Se, mitä hyväll' ette saavuta,
		Väkisin ottaa, niinkuin parhain sopii.
		Sen sanon: ei Lucretia puhtaamp' ollut
		Kuin Bassianuksen Lavinia tuo.
		Joudumpi tie, kuin vitkain huokausten,
		On valittava; minä keksin keinon.
		Tuloss' on, herrat, juhlametsästys,
		Siell' yhtyy kaikki Rooman kaunottaret.
		Avara metsä on ja laaja, monta
		On syrjäpaikkaa siellä, jotka ovat
		Kuin luodut ryöstölle ja ilkitöille.
		Tuo sievä hirvi sopii ajaa sinne
		Ja vä'in kaataa, jos ei sanoin voi.
		Tää ainut tie on tarjona. No, tulkaa;
		Nyt keisarinna, joka pyhän älyns'
		Omistaa kostolle ja konnuudelle,
		On saapa tiedon tästä hankkeesta.
		Hän juoniamme hioo neuvoillaan
		Ja eripuran väliltänne estää
		Ja kummankin vie määrään toivottuun.
		Kuin Faman huone keisarin on linna,
		Täpöisen täynnä kieltä, korvaa, silmää;
		Mut metsä julm' on, turta, kuuro, mykkä:
		Kävellä siellä voitte, haastaa, ryöstää,
		Himonne täyttää taivaan näkemättä
		Ja ahmia Lavinian aarteita.


CHIRON

		Ei neuvos ole arkalasta, poika.
		DEMETRIUS. Sit fas aut nefas, kunnes virran löydän Ja taian, joka tämän poltteen poistaa; Per Styga, per manes vehor.


(Menevät.)

		Toinen kohtaus.
		Metsä lähellä Roomaa. Torvien toitotusta ja koirien
		haukuntaa kuuluu.


(Titus Andronicus, Marcus, Lucius, Qvintus, Martius ja metsästäjiä tulee.)


TITUS

		Jo ajo käy; on aamu sinikirkas
		Ja keto tuoksuu, metsä vihannoi.
		Täss' irti koirat! Haukkuun havahtukoot
		Nyt keisari ja armas nuorikko,
		Ja prinssi myöskin; torvet raikukoot,
		Niin että koko hovi vastaan kaikuu.
		Te, pojat, teidän niinkuin minun tulee
		Visusti pitää huolta keisarista:
		Mua viime yönä pahat unet häiri,
		Mut huomenkoitto taas mun virkisti.


(Jahtitorvien toitotusta.)


(Saturninus, Tamora, Bassianus, Lavinia, Demetrius, Chiron seuralaisineen tulevat.)


TITUS

		Teen keisarille hyvät huomenet,
		Ja yhtä hyvät teille, keisarinna! —
		Lupasin torvill' ajomerkin antaa.


SATURNINUS

		Se hauska oli toitaus, hyvät herrat,
		Mut nuorikoille liian aikaista.


BASSIANUS

		Lavinia, mitä sanot?


LAVINIA

		Mulle ei:
		Kaks tuntia jo valveill' olen ollut.


SATURNINUS

		No, joutuin tänne hevoset ja vaunut!


Sitt' erän pyyntiin! (Tamoralle.) Roomalaisen ajon

		Nyt saatte nähdä, rouva.


MARCUS

		Mull' on koirat,
		Jotk' ylös saavat karjaan pantterinkin
		Ja korkeint' äkkijyrkkää nousevat.


TITUS

		Hevoset mulla, jotka saaliin jälkeen
		Kuin pääskyt kedon yli kiitävät.




Конец ознакомительного фрагмента.


Текст предоставлен ООО «ЛитРес».

Прочитайте эту книгу целиком, купив полную легальную версию (https://www.litres.ru/uilyam-shekspir/titus-andronicus-25476335/) на ЛитРес.

Безопасно оплатить книгу можно банковской картой Visa, MasterCard, Maestro, со счета мобильного телефона, с платежного терминала, в салоне МТС или Связной, через PayPal, WebMoney, Яндекс.Деньги, QIWI Кошелек, бонусными картами или другим удобным Вам способом.



notes



1


Troian kuningatar. Hecuba, tarun mukaan, repi silmät Trakian kuninkaan Polymestorin päästä, kun tämä oli ahneudesta surmannut hänen poikansa, joka on kuninkaan turviin jätetty.




2


Ken Solonin on onnen saavuttanut. Tarkoittaa Solonin tunnettua lausetta: "ei kukaan ole onnellinen ennen kuolemaansa."




3


Tään valkean ja tahrattoman vaipan. Tällaiseen – toga candidaan – tuli, tasavallan tavan mukaan, viranhakijan pukeutua; siitä nimi candidatus.




4


Laerteen viisas poika. S.o. Odysseus.




5


Hoi, karttuja! Lontoon oppipoikain huuto katumellakoissa.


