Othello
Уильям Шекспир




William Shakespeare

Othello




Näytelmän henkilöt:

VENETIAN DOGI.

BRABANTIO, senaattori.

Toisia senaattoreita.

GRATIANO, Brabantion veli.

LODOVICO, Brabantion sukulainen.

OTHELLO, maurilainen ylimys, Venetian valtion palveluksessa.

CASSIO, hänen luutnanttinsa.

JAGO, hänen vänrikkinsä.

RODRIGO, venetialainen ylimys.

MONTANO, Kypron maaherra.

Narri, Othellon palveluksessa.

DESDEMONA, Brabantion tytär, Othellon puoliso.

EMILIA, Jagon puoliso.

BIANCA, Cassion lemmikki.

Merimiehiä, sanansaattajia, airut, sotaherroja, ylimyksiä, soittoniekkoja ja palvelijoita.

Tapahtumapaikka: ensimmäisessä näytöksessä Venetia, seuraavissa

Kypron satama.




ENSIMMÄINEN NÄYTÖS



Ensimmäinen kohtaus


Venetia. Katu

		Rodrigo ja Jago tulevat.


RODRIGO

		Vait! Mitä puhut! Kovin se mua loukkaa,
		Jos, Jago, sua, jok' omanasi käytät
		Mun kukkarotani, noin kohdellaan.


JAGO

		Mut, hitto vieköön, ettehän mut kuule!
		Jos tuommoista ma koskaan uneksinkaan,
		Niin kammokaa mua.


RODRIGO

		Kerroithan sa mulle
		Vihaavas häntä.


JAGO

		Jos en sitä tee,
		Niin inhokaa mua. Kolme mahtimiestä
		Aneli, lakki kourass', että tekis
		Mun luutnantikseen hän, – niin mies kuin olen,
		Kykyni tunnen: täyttää voin sen paikan.
		Mut oikkupäisenä ja ylpeänä
		Hän heitä kiertää pöyhkeill' estetyillä,
		Joit' inhoittavin sotalausein höystää;
		Ja päätteeks, anojille kiellon antaa;
		Sill', "uskokaa", hän sanoi,
		"Valinnut sotaherrani jo olen".
		Ja ken se oli tuo?
		Niin, aatelkaapas, suuri laskuherra,
		Florensilainen, eräs Michael Cassio,
		Mies tuiki rakastunut pulskaan naikkoon;
		Ei kenttäjoukkoj' ole johtanut hän,
		Enemmän sotarinnast' ei hän tiedä
		Kuin kehruutyttö; kaikk' on kirjan mukaan,
		Jost' yhtä hyvin kielipalko neuvos
		Rupattaa osaa; lorua sen miehen
		On sotatiedot, kokemusta vailla.
		Sai paikan tuo, ja mun – jonk' arvon nähnyt
		Hän Rhodoss' on ja Kyprossa ja muissa
		Niin pakanain kuin kristittyjen maissa —
		Tuo "debet-kredit" pitää tuulen alla;
		Numeromiesi tuo, hän – onneks olkoon! —
		Nyt luutnantt' on, ja minä, herra nähköön,
		Vaan hänen Mustuutensa vänrikki!


RODRIGO

		Sen pyövel' ennen oisin, jumaliste!


JAGO

		Ei auta; se on virka-uran kirous:
		Ylennykseen vie suositus ja armo
		Eik' etuoikeus, jonka mukaan toinen
		Edeltäjänsä perii. Tuomitkaa nyt,
		Mist' olen velkapäänä maurilaista
		Rakastamaan.


RODRIGO

		Ma hänt' en palvelis.


JAGO

		Oi, huolet' olkaa; häntä palvelenkin
		Vaan kostuakseni. Me emme kaikki
		Voi herroj' olla, eikä kaikki herrat
		Voi uskotuita palvelijoita saada.
		On moni nöyrä, köyryselkä raukka,
		Jok', orjankahleisiinsa ihastunna,
		Jatustaa aikansa, kuin herran aasi,
		Rehusta vaan, ja vihdoin hyljyks joutuu.
		Hyi, moista rehti-elukkaa! Taas toisill'
		On katsanto ja ulkomuoto nöyrä,
		Mut sydän kiintynyt on itsehensä;
		Isäntiään he näöks palvelevat
		Ja voivat hyvin, ja kun täys' on tasku,
		He herroj' ovat. Moisill' ymmärryst' on;
		Tuot' olen karvaa minä, sen ma myönnän.
		Kah, ystävä, niin totta kuin Rodrigo
		Te olette, jos mauri oisin, Jagon'
		En olla tahtois. Häntä palvellessa
		Vaan itseäni palvelen; en lemmest',
		En ystävyydestä, sen tietköön taivas,
		Mut näöks vaan ja omaks hyödykseni.
		Jos, nähkääs, ulkomuodossani koskaan
		Sydämen tosi-olento ja laatu
		Ilmaantuis, olis aika silloin kantaa
		Hihalla sydän, jossa sitä naakat
		Hakata sais. En ole mikä olen.


RODRIGO

		Kuin suuri on sen turpahuulen onni,
		Jos hänet saa hän!


JAGO

		Herättäkää isä,
		Vainotkaa miestä, myrkyttäkää naute;
		Asia huutoon, heimo ilmiraivoon!
		Vaikk' Eedenissäkin hän asuis, purkoot
		Hänt' itikat! Jos ilolt' ilo tuntuu,
		Sekoittakaa sen verran tuskaa siihen,
		Ett' osan karvastaan se kauhduttaa!


RODRIGO

		Täss' isä asuu; äänehen ma huudan.


JAGO

		Mut hirveällä tuskan ulvonnalla,
		Kuin suurissa on kaupungeissa laita,
		Kun äkist' yöllä tulipalo uhkaa.


RODRIGO

		Brabantio, hoi! Signor Brabantio, hoi! hoi!


JAGO

		Herätkää, hoi, Brabantio!
		Varkaita, varkaita! Hoi, huonettanne
		Varokaa, tytärtänne, kirstujanne!
		Varkaita, varkaita!


(Brabantio ilmestyy ylhäälle ikkunaan.)


BRABANTIO

		Mik' on noin hirveähän meluun syynä?
		Mik' on nyt hätä?


RODRIGO

		Onko perehenne
		Kotona kaikki?


JAGO

		Lukossako ovet?


BRABANTIO

		No kuinka niin?


JAGO

		Olette ryöstetty.
		Pukeukaa joutuun, hitto vie! Pois puolet
		On sielustanne, sydän pirstaleina.
		Nyt, juur' nyt vanha musta jäärä astuu
		Valkoista uuhtanne. Oi, nouskaa, nouskaa!
		Hereille korrostajat, kello soimaan!
		Tekeepi piru teidät tuoraks muuten.
		Nouskaatte, sanon!


BRABANTIO

		Mitä? Miss' on järkes?


RODRIGO

		Arvoisa herra, äänen' on kai tuttu?


BRABANTIO

		Ei; ken se on?


RODRIGO

		Rodrigo nimeni.


BRABANTIO

		No, sitä kirotumpi! Kielsinhän,
		Ett'et sais koskaan ovelleni tulla.
		Olethan suoraan sanovan mun kuullut:
		Tytärtäni et saa; ja nyt kuin hullu,
		Ahmattuna ja viinan vimmassa,
		Täynn' ilkeätä koiruutta, sa tulet
		Ja rauhan multa ryöstät.


RODRIGO

		Herra, herra!


BRABANTIO

		Mut tuntoni ja arvoni, se tiedä,
		Voi tekos tehdä sulle katkeraksi.


RODRIGO

		Tyyn' olkaa!


BRABANTIO

		Mitä ryöstöstä sa haastat?
		Venetiass' ollaan nyt; ei metsätölli
		Mun taloni ole.


RODRIGO

		Arvoisa Brabantio,
		Suorassa, puhtaass' aikehessa liikun.


JAGO

		Tuhat tulimmaista! Te, herra, olette niitä, jotka eivät Jumalata tahdo palvella, vaikka perkele käskis. Kun tulemme ja teemme teille hyvän työn, pidätte meitä riitapukareina; tahdotte tyttärenne antaa barbarialaisen oriin astuttavaksi; tahdotte että lapsenne lapset teille hirnuisivat, tahdotte saada konkareita langoiksenne ja ravureita orpanoiksenne.


BRABANTIO

		Ken olet sinä, rietas herjaaja?


JAGO

		Mies, joka tulen teille kertomaan, että tyttärenne ja mauri par'aikaa leikkivät "kaksiselkäistä".


BRABANTIO

		Sin' olet konna.


JAGO

		Ja te – senaattori.


BRABANTIO

		Tuon sinä vastaat; tunnen sun, Rodrigo.


RODRIGO

		Ma kyllä kaikkeen vastaan. Mutta kuulkaa;
		Jos teidän tietenne ja luvallanne —
		Jolt' aivan näyttää – kaunis tyttärenne,
		Näin synkkään kesk'-yön aikaan – turvanansa
		Ei paremp' eikä pahempi kuin halpa,
		Rahalla saatu gondolieri – viedään
		Himokkaan maurin ruokottomaan helmaan;
		Jos sen te tiesitte ja hyväksyitte,
		On loukkauksemme julkea ja raaka.
		Mut jos sit' ette tienneet, silloin syyttä
		Torutte meitä, tuntoni sen sanoo.
		Niin säädyttömäks älkää mua luulko,
		Ett' ilvehtisin näin ma arvollanne.
		Jos teilt' ei lupaa tyttärenne saanut, —
		Sen sanon vielä, – suur' on hänen syynsä.
		Kun sulon, älyn, rikkauden ja onnen
		Näin uhraa vierahalle seikkailijalle,
		Maankulkurille. Hankkikaapa varmuus:
		Jos huoneessaan tai taloss' on hän vaan,
		Lain kova koura rangaiskoon mua siitä,
		Ett' teitä petin näin.


BRABANTIO

		Tult' iskekää!
		Minulle tuohus! – Väki valvehille! —
		Tää tapaus uneheni vivahtaa;
		Sen pelkkä uskominen mun jo murtaa. —
		Hoi, tulta, tulta, kuulkaa!


(Poistuu.)


JAGO

		Hyvästi!
		Mun täytyy mennä: hyödyllist' ei liene
		Eik asemani mukaist' esiin nousta
		Othelloa vastaan, – niinkuin minun täytyy,
		Jos tänne jään; – ei valtio, sen tiedän —
		Alentavaa vaikk' onkin tämä hälle —
		Voi häntä jättää; syyt niin tärkit tänne
		Anoneet hänt' on Kypron sotaa varten,
		Jok' edess' on nyt, – että, vaikka kuolis,
		Niin sopivaa, kuin hän on, siihen toimeen
		Ei saata löytää. Siihen nähden, vaikka
		Hänt' inhoan kuin tuskaa helvetin,
		Mun sentään, hengenpiteen vuoksi, täytyy
		Uskollisuuden lippu nostaa: merkki,
		Jok' on vaan merkki. Varmaan häntä löytääksenne
		Hakijat "joutsilinnaan" johtakaa;
		Siell' olen hänen kanssaan. Hyvästi!


(Lähtee.)


(Brabantio tulee ja palvelijoita, soihdut kädessä.)


BRABANTIO

		Se tott' on, paha kyllä! Hän on poissa.
		Mit' inhast' elämästäni nyt jääpi,
		On pelkkää katkeruutta. – No, Rodrigo,
		Sa mistä hänet näit? – O, häijy tyttö! —
		Kuin? Maurin kanssa? – Voi, ett' olen isä!
		Kuin hänet tunsit? – Petost' ääretöntä! —
		Hän mitä sanoi? – Tulta lisää! – Heimo
		Hereille! – Lienevätkö naimisissa?


RODRIGO

		Varmaankin, luulen sen.


BRABANTIO

		O, taivaan taatto!
		Kuink' ulos pääs hän? – Veren kavallusta! —
		O, isät, älkää tytärtenne mieltä
		Töist' arvostelko! – Eikö taikaa, jolla
		Voi nuoruuden ja kainouden pettää?
		Siit' olettenko lukenut, Rodrigo?


RODRIGO

		Kyll' olen.


BRABANTIO

		Herättäkää veljeni! —
		Oi, te jos tytön olisitte saanut! —
		Mies tuonne, toinen tuonne! – Tiedättenkö,
		Kuin kiinni saisin hänet sekä maurin?


RODRIGO

		Sen luulen tietäväni: kelpo vahti
		Minulle suokaa vaan ja mukaan käykää.


BRABANTIO

		Edellä! Joka talon luona huudan;
		Voin vaikka käskeäkin. – Miekkoj' oiti!
		Yövartijata pari tänne tuokaa. —
		Kas niin, Rodrigo; – vaivanne ma maksan.


(Lähtevät.)

		Toinen kohtaus.
		Toinen katu.


(Othello, Jago ja seuralaisia, soihdut kädessä, tulee.)


JAGO

		Surmannut vaikka sodass' olen monta,
		Niin tunto sentään ehdon-murhan kieltää.
		Välistä kauna häijyytt' olis tarpeen.
		Olenpa miettinyt sen seitsemästi
		Tokaista häntä noin vaan kylkeen hiukan.


OTHELLO

		Parempi niin kuin on.


JAGO

		Mut kas, hän loukkas
		Ja sätti, herjas teidän armoanne
		Niin ilkeästi,
		Ett' oma pieni hurskauteni tuota
		Voi tuskin sietää. Mutta, anteeks, herra!
		Todella, olettenko nainut? Tietkääs,
		Magnifico on sangen suosittu,
		Ja hänen sanans' yhtä paljon painaa
		Kuin doginkin; hän teidät eroittaa,
		Tai keksii kaikki kiusat, harmit, joihin
		Pakosta laki hälle vallan antaa.


OTHELLO

		Pahintaan koittakoon hän! Valtiolle
		Tekemät työni voittaa kaikki kanteet.
		Ei ole tietty, – mut kun kuulen että
		Kehulla arvon saa, niin julistan sen, —
		Ett' olen synnyltä ja hengeltäni
		Kuninkaan verta; ansioni voivat
		Niin ylhäist' onnea, kuin tää on mulle,
		Kypäri päässä puhutella. Tiedäs,
		Suloista Desdemonaa jos en lempis,
		Tilaani vapaata ja koditonta
		En kahleisiin ma kytkis, vaikka saisin
		Merenkin aarteet. – Kah! mi valo tuolla?


JAGO

		Hakeva isä ystäväinsä kanssa.
		Pois poistukaa.


OTHELLO

		En, min' en tahdo piillä:
		Nimeni, arvoni ja tuntoni.
		Ei pelkää julkisuutta. Nekö ovat?


JAGO

		Ei, kautta Janon, sit' en luule.


(Cassio ja muutamia sotaherroja tulee, soihdut kädessä.)


OTHELLO

		Luutnanttini, ja dogin miehiä. —
		Yön vallat suosikoot teit', ystävät!
		Mit' uutta?


CASSIO

		Dogi teitä tervehtii
		Ja vaatii kiireen kautta teitä luokseen
		Nyt oiti.


OTHELLO

		Mikä, luuletten, on asia?


CASSIO

		Jotakin Kyprosta, jos oikein arvaan;
		Palavan kiire toimi; laivastosta
		Lähettiläit' on tusinoittain tullut
		Tän' yönä, toinen toisen kantapäillä.
		Senaattorit on nousseet, dogin luona
		He kooss' on. Kiivaast' etsitähän teitä;
		Kun teit' ei löytty kotoa, niin laittoi
		Senaatti kolme eri joukkokuntaa
		Teit' etsimään.


OTHELLO

		Hyv' että löysitte mun.
		Ma oiti tulen, taloon tuohon annan
		Vaan sanan.


CASSIO

		Mitä toint' on hällä täällä?


JAGO

		Maalaivaan iskenyt hän on tän' yönä;
		Jos hän sen pitää saa, niin hänen kelpaa.


CASSIO

		En ymmärrä.


JAGO

		He, hän on nainut.


CASSIO

		Kenen?


(Othello palajaa.)


JAGO

		No niin, tuon – Tulkaa, kenraal'.


OTHELLO

		Olen valmis.


CASSIO

		Kas, tuossa teitä toinen joukko etsii.


JAGO

		Se on Brabantio; varuill' olkaa, herra;
		Häll' aikeet pahat on.


(Brabantio, Rodrigo ja oikeudenpalvelijoita, soihdut


ja miekat kädessä, tulee.)


OTHELLO

		Hoilaa, ja seis!


RODRIGO

		Kas, se on mauri.


BRABANTIO

		Tappakaa se varas!


(Kumpikin puoli paljastaa miekkansa.)


JAGO

		Rodrigo, te! No, tulkaa, koitellaanpa!


OTHELLO

		Pois miekat kirkkaat, kaste ruostuttaa ne.
		Paremmin ijällänne hallitsette
		Kuin miekallanne, hyvä herra.


BRABANTIO

		Sinä,
		Likainen rosvo! Miss' on tyttäreni?
		Kirottu mies, sa hänet lumosit.
		Kaikelta, mill' on järki, kysyn: kuinka —
		Jos hänt' ei kietonut ois noidan paulat —
		Noin hento, kaunis, onnellinen impi,
		Niin naimiselle nurja, että hylkäs
		Nuo rikkaat, hienot kansan suosikitkin,
		Hän julkipilkaks tullaksensa karkais
		Kotoa moisen mustan pedon helmaan,
		Jok' ennen kammon tuo, kuin lemmen nostaa!
		Tuomitkoon mailma, eikö päivänselvää,
		Ett' olet lemmon taikaa käyttänyt sä,
		Lumoten myrkyillä ja hurmajuomill'
		Ihanan nuoruuden. Se tutkittakoon,
		Se luultavaa ja järjenmukaist' on.
		Senvuoksi sun nyt vangitsen ja syytän
		Sua kansanvimmaajaksi, joka käytät
		Luvattomia noidan keinoja.
		Hänehen iskekää! Jos vastustaa hän,
		Niin pieskää hänet pehmeäks.


OTHELLO

		Seis,
		Te, jotka puollatten mua, ja te toiset!
		Tapella jos mun tulee, kuiskuttajaa
		En siihen toimeen kaipaa. Mihin teill' on
		Mua mieli viedä?


BRABANTIO

		Tyrmään, kunnes oikeus
		Lain mukaan ajan määrääpi ja kutsuu
		Sun vastaamaan.


OTHELLO

		Mut jos ma totteleisin,
		Kuink' olis dogi siihen tyytyväinen,
		Jonk' airut tässä vieress' on ja kutsuu
		Tärkeissä valtakunnan asioissa
		Mua hänen luo?


OIKEUDENPALVELIJA

		Niin oikein: dogi istuu
		Nyt neuvostossa, johon teitäkin on
		Haettu varmaan.


BRABANTIO

		Dogi neuvostossa!
		Näin keskell' yötä! – Viekää hänet sinne.
		En turhaa minä kanna. Dogiin itseen
		Ja kaikkiin virkaveljihini koskee
		Tää loukkaus niin, kuin itse he sen tuntis.
		Lain asiaks jos moista työt' et tee,
		Pakanat, orjat kohta vallitsee.


(Lähtevät.)

		Kolmas kohtaus.
		Neuvoshuone.


(Dogi ja senaattorit istuvat pöydän ympärillä


Oikeudenpalvelijoita.)


DOGI

		Näist' uutisista puuttuu sopusointu,
		Jok' uskottaviks sais ne.


1 SENAATTORI

		Niinpä kyllä.
		Ne yht' ei pidä: minun kirjeessäni
		On mainittuna satakuusi laivaa.


DOGI

		Mun sataneljäkymmentä.


2 SENAATTORI

		Mun kaksisataa.
		Mut vaikk' ei luku yhteen sovi aivan, —
		Niin kuin käy arviolta laskeiss' aina, —
		Niin turkkilaisen laivaston he kaikki
		Sanovat purjehtivan Kyproon päin.


DOGI

		Kun tuumitaan, se mahdollist' on kyllä.
		Niin ei mua petä harhalaskut, ett'en
		Pääasiaa ma pelvoll' uskois todeks.


MERIMIES (ulkoa)

		Hoi, hoilaa, hoilaa!


PALVELIJA

		Airut laivastosta!


(Merimies tulee sisään.)


DOGI

		Mik' asiasi?


MERIMIES

		Turkkilaisten aikeet
		On Rhodos-saareen; signor Angelo
		Sen ilmoittaa mun käski neuvostolle.


DOGI

		Mit' arvelette tästä muutoksesta?


1 SENAATTORI

		Jos kuinka harkitaan, se mahdotont' on;
		Lumetta vaan, jok' ohjaa näön harhaan.
		Jos muistetaan, kuin tähdellinen Kypros
		On Turkille, ja ajatellaan että,
		Samalla kuin se sopivamp' on hälle
		Kuin Rhodos, se myös helpomp' anastaa on,
		Se kun, näet, ei niin varustettu ole,
		Vaan kokonansa puuttuu sitä turvaa
		Kuin Rhodoll' on; – kun tuota ajatellaan,
		Niin turkkilainen meist' ois liian tyhmä,
		Jos parhaan palan viimeiseksi jättäis,
		Hyläten helpost' anastetun voiton
		Vaan hyödyttömään vaaraan syöstäksensä.


DOGI

		Niin kyllä, Rhodos häll' ei mieless' ole.


1 PALVELIJA

		Kah, lisää uutisia!


(Sanansaattaja tulee.)


SANANSAATTAJA

		Arvoisat, viisaat herrat, turkkilaisiin,
		Jotk' äsken purjehtivat Rhodoon suoraan,
		Siell' yhtynyt on toinen laivasto.
		1 SENAATTORI. Tuot' arvelin. – Kuin monta heitä lienee?


SANANSAATTAJA

		Noin kolmekymment' alusta; nyt suuntaa
		He muuttavat ja käyvät peittämättä
		Kyproa kohti. Signor Montano,
		Rehellinen ja uljas palvelijanne,
		Tän teille alamaisest' ilmoittaa
		Ja pyytää, että häntä uskoisitte.


DOGI

		Siis tottakin on Kyproon heillä matka. —
		Marcus Lucchese, hän onko kaupungissa?


1 SENAATTORI

		Hän Florensiss' on.


DOGI

		Kirjoittakaa hälle,
		Ett' oiti tänne saapuu hän.


(Brabantio, Othello, Jago, Rodrigo ja oikeudenpalvelijoita tulee.)


1 SENAATTORI

		Tuoss' ompi Brabantio ja urhollinen mauri.


DOGI

		Urhollinen Othello, turkkilaista,
		Yhteistä vihamiestä vastaan teidän
		Nyt oiti mentäv' on. —


(Brabantiolle)

		Kah, teit' en nähnyt;
		No, terve, jalo signor! Neuvojanne
		Ja apuanne täällä kaipasimme.


BRABANTIO

		Ja minä teidän. Anteeks, jalo dogi!
		Ei ammattini eikä virkakäskyt
		Mua vuoteelt' ajaneet; ei yhteishyvä
		Mua koske nyt; vaan yksityinen murhe,
		Kuin hyökyvirta, tulvallaan mun peittää,
		Niin että surut muut se itseens' ahmii
		Ja aina sama on.


DOGI

		Mik' asianne?


BRABANTIO

		Oi, tyttäreni! Oi, mun tyttäreni!


1 SENAATTORI

		Hän onko kuollut?


BRABANTIO

		Kuollut on hän mulle.
		Häväisty, viety multa pois ja taikain
		Ja puoskajuomain kautta noiduttu.
		Noin hullust' ei voi horjahtua luonto —
		Jos ei se tylsä ole, sokko, rampa —
		Muun kautta paitse taian.


DOGI

		Ken se liekin
		Noin ilkeästi häntä houkutellut
		Pois itsestään ja teistä, – itse saatte
		Lukea lain niin ankaraks, kuin suinkin
		Te tahdotte, vaikk' omaa poikaanikin
		Kanteenne koskis.


BRABANTIO

		Kiitän nöyrimmästi! —
		Täss' on se mies, tää mauri, joka, näen mä,
		On valtakunnan asioissa saanut
		Teilt' eri kutsun.


DOGI & SENAATTORI

		Surkuteltavaa!


DOGI (Othellolle)

		No, mitä vastaatten te puolestanne?


BRABANTIO

		Ei muuta mitään kuin ett' on se niin.


OTHELLO

		Arvoisat, mahtavat ja suuret herrat,
		Te ylevät ja taatut suosijani!
		Tuon vanhan miehen tyttären ma vein,
		Se totta on; nain hänet, se on totta;
		Niin suur' on päästä päähän rikokseni,
		Sen suuremp' ei. On haasti mulla raaka,
		Ja rauhan hempukieltä tuskin tunnen;
		Siit' alkain, seitsemän kun vuoden voima
		Mull' oli käsivarressani tuossa,
		Yheksää kuuta vailla, tähän päivään
		Päätoimi sen on telttakentäll' ollut.
		En suurta mailmata paljon tunne,
		Pait mikä sotaa, tappelua koskee;
		Senvuoks en puoltopuheill' asiaani
		Juur' kaunistele. Mut jos suvaitsette,
		Niin koko rakkauteni juoksun kerron
		Koristamatta, suoraan; rohdot, juomat
		Ja loihtehet ja tenhot mahtavat, —
		Sellaisist' olen, nähkääs, syytettynä —
		Joill' immen tuon ma voitin.


BRABANTIO

		Tyttö kaino,
		Niin tyynen siivo, että tunnettaankin
		Jo punastuu hän; hänkö – luonnon, ijän
		Ja maansa, maineensa ja kaiken pilkaks —
		Rakastuis mieheen, jota nähdä pelkää!
		Sen järki vajaa, rampa on, jok' uskoo,
		Ett' avuisuus noin saattaa hairahtua
		Pois luonnon uralta; ja luulla täytyy
		Kavalan hornan juonet siihen syyksi.
		Senvuoks ma vielä kerran väitän, että
		Hän verta-hurmaavilla nestehillä
		Tai muilla tehokkailla juomill' ompi
		Lumonnut hänet.


DOGI

		Todistust' ei väite,
		Jos teill' ei ole häntä vastaan syitä
		Parempia kuin moinen tyhjä luulo
		Ja ainainen ja kurja todenmoisuus.


1 SENAATTORI

		Mut sanokaa, Othello: olettenko
		Kavalin pakkokeinoin myrkyttänyt
		Ja tytön mielen vallannut, vai onko
		Pyyteenne siivo ollut, moinen, joka
		Lähentää sielun sieluun?


OTHELLO

		Tehkää hyvin
		Ja "joutsilinnast'" impi noutakaa;
		Minusta isän kuullen haastakoon hän.
		Jos tytön puhe minut viekkaaks näyttää,
		Niin antamanne luottamus ja toimi
		Pois ottakaa, niin, viekää vaikka henki!


DOGI

		No, tuokaa Desdemona tänne.


OTHELLO

		Mukaan,
		Vänrikki! Paikan tunnette te parhain.


(Jago ja muutamia seuralaisia lähtee.)

		Siks kunnes saapuu hän, niin totta kuin ma
		Vikani taivahalle tunnustan,
		Niin totta teille korvin kuullaksenne
		Nyt kerron, kuin tuon kaunon lemmen voitin,
		Ja minun hän.


DOGI

		Othello, kertokaa se.


OTHELLO

		Immen isä
		Mua suosi, kutsui minut usein luokseen,
		Kyseli elämäni kaikki vaiheet
		Vuodesta vuoteen, taistelut ja voitot
		Ja muutkin kohtaloni. Kaikki hälle
		Ma selvittelin, poikavuosist' alkain
		Ja itse tarinoimishetkeen saakka.
		Mont' onnetonta seikkaa siinä kerroin
		Ja julmaa vaaraa merellä ja maalla;
		Kuin rynnätessä tuskin surman vältin;
		Kuink' otti korska vihamies mun vangiks
		Ja orjaks myi mun; kuinka pelastuin ma;
		Ja kulkuretkieni kummat vaiheet.
		Tilaisuutt' oli siinä puheeks ottaa
		Avarat rotkot, karut auhdot, vuoret
		Ja louhokset ja lumihuippu-vaarat
		Ja toisiansa syövät kannibalit
		Ja antropophagit ja muut, joill' oli
		Pää hartioitten alla. Desdemona
		Hän harras oli näitä kuulemaan,
		Mut pois hänt' usein askarehet vaati,
		Ja kun ne kiireest' oli suorittanna,
		Palasi taas hän sekä ahnain korvin
		Puhettan' ahmi. Tuon kun huomasin ma,
		Valitsin ajan, keksin keinon, jolla
		Häneltä lypsin pyynnön hartahan,
		Ett' tarinoisin retkeilyni kaikki,
		Joist' oli hän vaan kuullut kappaleita
		Ja niitäkään ei tarkoin. Minä suostuin,
		Ja monast' itkun houkuttelin hältä,
		Kun jonkun kovan kohtauksen kerroin,
		Mink' olin nuorna kärsinyt. Kun päätin,
		Sain mailman täyden huokauksia palkaks;
		Hän vakuutti: "Oi kummaa, kumman kummaa!
		Oi, sääli tuota, ihmeen sääli!" Toivoi,
		Ett'ei hän tuota kuullut ois, mut sitten
		Hän toivoi, ett' ois hänkin moinen mies.
		Mua kiitti, pyytäin, jos mull' ystäv' olis,
		Ken häntä lempis, että kertomahan
		Hänt' opettaisin näin, niin hänet varmaan
		Hän ottais. Yskän ymmärsin ja kosin.
		Hän kohtaloni vuoksi mua lempi,
		Ma häntä hänen säälintänsä tähden.
		Tuo ainoa on taika mitä käytin.
		Täss' ompi hän: todistakoon hän itse.


(Desdemona ja Jago seuralaisineen tulevat.)


DOGI

		Minunkin tyttäreni voittais varmaan
		Tarina tuo. Brabantio hyvä, parhaaks
		Nyt kääntäkäätte mit' on rikottu:
		Parempi miekan tyngell' otella
		Kuin käsin paljain.


BRABANTIO

		Pyydän, häntä kuulkaa;
		Jos puolekskin hän kosineensa myöntää,
		Periköön ikisurma mun, jos miestä
		Ma vielä soimaan. – Tule tänne, daami;
		Täss' oiva seurassa ket' enimmin
		Sun kuulla tulee?


DESDEMONA

		Kunnon isääni.
		On kuuliaisuus tässä jaettu, nään mä.
		Teilt' elo, kasvatus on, niistä kiitän,
		Ja teitä kunnioittamaan mua neuvoo
		Elo ja kasvatus. Te kuuliaisuuteni
		Olette herra, sillä tyttärenne
		Min' olen. Mutta täss' on puolisoni.
		Sen verran kuuliaisuutta kuin äitin'
		Osoitti teille, kun hän teitä katsoi
		Paremmaks isää, samaa minun tulee
		Osoittaa maurille, mun herralleni.


BRABANTIO

		Jumala kanssanne! – Mun työn' on tehty.
		Nyt valtatoimiin, jos niin suvaitsette.
		Parempi ottolaps kuin oma siitos! —
		Lähemmäks, mauri! Sydämestän' aivan
		Täss' annan sulle, minkä sydämestä
		Sult' epäisin, jos sull' ei jo sit' oisi. —
		Ja sinä, helmi, mitä sinuun tulee,
		Iloitsen, ett'ei toist' ole lasta mulla;
		Sun pakos mun niin julmaks saattais, että
		Sen löisin kahleisiin. – Mun työn' on tehty.


DOGI

		Puhua mun nyt suokaa puolestanne
		Ja tehdä tuomio, joka portaan lailla
		Nuo lempiväiset suosioonne saattaa.
		Mit' ei voi auttaa, turha sit' on surra,
		Pahinta kokenutt' ei mikään murra.
		Tuhoa mennyttä ken vaikertaa,
		Se uuden tuhon niskoillensa saa.
		Mit' ei voi kovan onnen kourist' estää,
		Parasta pilkaten sen herjat kestää.
		Varasta nauramalla varkaan ketät,
		Mut joutavia surren itses petät.


BRABANTIO

		Siis Kypron meiltä vieköön turkkilainen,
		Sit' ei hän saa, jos nauraa voimme vainen.
		Se tuomion hyvin kantaa, jok' ei siitä
		Muut' itselleen kuin lohdutusta niitä.
		Mut sitä tuomio ja suru painaa,
		Ken tuskain hinnaks kärsimystä lainaa.
		Kaksmieliset on moiset lausumat,
		Sokuriksi ja sapeks kelpaavat.
		Mut sanat sanoj' on; en koskaan kuullut,
		Ett' ehjäks sydän korvan kautt' on tullut.
		Nöyrimmästi pyydän, että nyt käymme valtiotoimiin käsiksi.


DOGI

		Turkkilainen lähestyy suunnattomilla voimilla Kypron saarta. – Te, Othello, tunnette parhaiten paikan varustukset, ja vaikka meillä siellä on maaherrana erittäin kyvykkääksi tunnustettu mies, niin kuitenkin yleinen mieli, tuo tapausten yksinvaltainen haltijatar, pitää teidät paljon luotettavampana. Teidän täytyy siis hyväntahtoisesti hämmentää uuden onnenne kirkkaus ryhtymällä tähän karkeaan ja myrskyiseen toimeen.


OTHELLO

		Totunnan hirmuvalta, jalot herrat,
		On sodan pii- ja teräsvuoteen mulle
		Pehmeimmäks höyhenpatjaks tehnyt. Myönnän,
		Ett' iloisuuden luontevan ja raittiin
		Tuo mulle vastukset, ja valmis olen
		Nykyiseen sotaan turkkilaista vastaan.
		Kumartain nöyräst' anon senaatilta
		Vaan kelpo huolenpidon vaimostani,
		Sopivan asunnon ja elintarpeet
		Ja moista mukavuutta sekä seuraa,
		Kuin hänen säätyyns' sopii.


DOGI

		Isän luona,
		Jos suvaitsette.


BRABANTIO

		Ei, sit' en ma tahdo.


OTHELLO

		En minäkään.


DESDEMONA

		En minäkään. En siellä
		Asua tahdo; vaivaks olis hälle
		Alati mua nähdä. Armas dogi,
		Lempeihin korviin pyyntön' ottakaa
		Ujoudelleni avuks tullen suokaa —
		Äänenne mulle turvakirjaksi.


DOGI

		No, mitä tahdotten te, Desdemona?


DESDEMONA

		Rakastuin mauriin elääkseni hälle:
		Sen kohtaloni tuima äkkimyrsky
		Julistakohon julki. Puolisoni
		Noill' avuillaan juur' sydämmeni voitti.
		Othellon kasvoissa ma sielun näin,
		Ja hänen maineelleen ja urhoudelleen
		Pyhitin onneni ja sydämeni.
		Jos minä, hyvät herrat, rauhan koina
		Kodissa oljeksin, kun hän käy sotaan,
		Jään lemmen juhlatapoja ma vaille
		Ja armaan poissa-olless' aikaa raskast'
		Elellä saan. Mun suokaa mennä mukaan.


OTHELLO

		Ma pyydän, myöntykää! Hän tahtons' saakoon.
		En tätä rukoile, sen taivas tietköön,
		Himoille kulkkulaen kutkukkeeksi
		Tai veren tyydykkeeks, tuon nuorten hurman,
		Jok' itsessäni jo on lauhtunut;
		Vaan suloiseksi mielinouteeks hälle.
		Varjelkoon taivas teitä luulemasta,
		Ett' tarkin, suuren työnne laiminlöisin
		Siks että hän mua seuraa! Ei, jos lemmen,
		Tuon löyhkäsulan, hääreet hekumallaan
		Niin huumauttaa huomion ja tarmon,
		Ett' ilonhumut tehtäväni tärvää,
		Padaksi kypärini muuttukoon,
		Ja kaikki inhat, halvat kommelukset
		Mun mainettani vastaan rynnätkööt!


DOGI

		Määrätkää keskenänne, lähteekö hän
		Vai jääkö; kiireisyyttä vaatii toimi,
		Ja joutuun täytyy vastata.


1 SENAATTORI

		Tän' yönä On teidän lähteminen.


OTHELLO

		Mielist' aivan.


DOGI

		Yheksält' aamull' yhdytähän täällä. —
		Othello, joku tänne jättäkää,
		Ken toimittaa voi valtakirjan teille
		Ja muuta, mikä koskee toimianne
		Ja virkaanne.


OTHELLO

		Jos suotte, vänrikkini;
		Rehellinen hän on ja taattu mies;
		Ma hänen haltuuns' uskon puolisoni
		Ja mitä, herra dogi, hyväks näätte
		Jäljestä lähettää.


DOGI

		No, olkoon niin. —
		Hyv' yötä kaikki! —


(Brabantiolle.) Ja te, jalo herra:

		Jos hyve itsessään on kaunistusta, —
		Vävynne kaunis ompi eikä musta.


1 SENAATTORI

		Hyväst', uljas mauri! Desdemonaa helli.


BRABANTIO

		Jos silmät sull' on, varo häntä, oi!
		Hän petti isän, pettää sunkin voi.


(Dogi, senaattorit y.m. lähtevät.)


OTHELLO

		Hänt' uskolliseks takaan hengelläni. —
		Sun haltuus, kelpo Jago, Desdemonan
		Ma heitän nyt; suo vaimos hälle seuraks;
		Ens' tilassa tuo heidät luokseni. —
		Tule, Desdemona; tiima mulla vaan
		On maallisilta toimilta ja töiltä
		Lemmellen' antaa. Aikaa täytyy kuulla.


(Othello ja Desdemona lähtevät.)


RODRIGO

		Jago! —


JAGO

		Mitä sanot, jalo henki?


RODRIGO

		Tiedätkö, mitä aion tehdä?


JAGO

		Kaiketi mennä levolle ja nukkua.


RODRIGO

		Aion tuossa paikassa itseni hukuttaa.


JAGO

		Jos sen teet, niin emme enää ikänä ole ystäviä. Oi, mikä typerä keikari olet!


RODRIGO

		Typerätä on elää, kun elämä on pelkkää tuskaa, ja silloin meillä on määräys kuolla, kun kuolema on lääkärinämme.


JAGO

		O, kuinka viheliäistä! Minä olen katsellut mailmaa neljä kertaa seitsemän vuotta, ja siitä saakka, kun saatoin toisistaan eroittaa hyvän työn ja solvauksen, en ole vielä ikänä tavannut ihmistä, joka ymmärtäisi itseänsä rakastaa. Ennenkuin itseni menisin hukuttamaan rakkaudesta tuollaiseen helmikanaan, vaihtaisin vaikka muotoa babiaanin kanssa.


RODRIGO

		Mitä tehdä? Häpeän, suoraan puhuen, että näin olen rakastunut, mutta minussa ei ole kuntoa sitä seikkaa auttamaan.


JAGO

		Kuntoako? Joutavia! Itsestämme riippuu, olemmeko sitä tai tätä. Ruumiimme on yrttitarha, jonka tarhurina tahtomme on; jos nyt tahdomme siihen nokkosia panna tai vuohenkaalia kylvää, isoppia istuttaa tai ajuruohoa siitä karkoittaa; yhtä siemenlajia siihen juurruttaa tai vuorotella useammalla; antaa sen kesantona karjettua tai ahkerasti sitä ruokota, – kyky siihen, näetkös, ja johtava voima on tahdossamme. Jos ei elämän vaa'an toisella laudalla olisi järki pitämässä tasapainossa toista, aistillisuuden lautaa, niin saattaisi veremme ja luontomme heikkous vietellä meitä mitä hullunkurisimpiin johtopäätöksiin. Mutta meillä on järki, jolla voimme jäähdyttää raivokkaita halujamme, lihan kutkutuksia ja hillittömiä himojamme, joista luullakseni se, minkä te rakkaudeksi sanotte, on vaan istukas tai siitos-oksa.


RODRIGO

		Mahdotonta!


JAGO

		Se on vaan veren kiihkoisuutta ja tahdon myöntymistä. Rohkaise mieltäsi ja ole mies! Vai hukuttaa itsesi? Kissoja hukutetaan ja sokeita koiranpentuja. Olen itseni ystäväksesi julistanut, ja tunnustan olevani lujimmilla ja kestävimmillä varppiköysillä ansioihisi sidottuna; en ole milloinkaan voinut sinulle olla suuremmaksi avuksi kuin nyt. Pane kultaa kukkaroosi; mene mukana sotaan; muuta tekoparralla muotosi; kultaa kukkaroon, sanon minä! Mahdotonta on, että Desdemona ajan pitkään saattaa mauria rakastaa, – kultaa kukkaroon! – eikä mauri häntä. Alku oli niin kiivas, ja saatpa nähdä, että loppu on samanlainen; kultaa vaan kukkaroon! – Nuo maurilaiset ovat muuttelevaisia haluissaan; – kukkaro täyteen kultaa! – se ruoka, mikä nyt maistuu hänelle makealta kuin akasiapuu, muuttuu pian katkeraksi kuin karvas kurkki. Vaimo kaipaa vaihetusta niinkuin nuoret ainakin; kun hän miehestään on kyllänsä saanut, huomaa hän pian valinnassaan erehtyneensä. Hänellä pitää olla vaihetusta, pitää; siis, kultaa kukkaroon! Jos kaikin mokomin tahdot hornaan syöstä, niin on tämä keino paljon hauskempi kuin hukuttauminen. Ota kultaa niin paljon, kuin irti saat. Jos ei tekopyhyys ja tyhjä vala barbarilaisen kulkurin ja nokkelan venetiattaren välillä ole älyni ja koko helvetin joukkokuntaa voimakkaammat, niin sinä hänet saat; siis hanki vaan kultaa. Hiiteen koko tuo hukuttaminen. Se ei ole sinulle laisinkaan sallittu. Parempi sinulle sittenkin tulla hirtetyksi kesken nautintojasi kuin hukuttaa itsesi ja jäädä hänestä osattomaksi.


RODRIGO

		Saanko sinuun toivoni kiinnittää, jos uskallan koettaa?


JAGO

		Luota minuun. Mene vaan ja hanki kultaa. Olen usein sinulle sanonut, ja sanon sen vieläkin kerran ja vielä sittenkin kerran, että vihaan tuota mauria. Mulla on siihen sisimmästä sydämestäni syytä, eikä sullakaan sen vähemmän; pitäkäämme yhtä kostaessamme hänelle. Jos saat hänet aisankannattajaksi, niin teet sillä itsellesi huvin ja minulle hauskuuden. Paljon on sattumuksia ajan kohdussa, jotka vaan synnytystä odottavat. Eteenpäin vaan! Kas niin, hanki kultaa kukkaroon. Enemmän huomenna tästä asiasta. Hyvästi!


RODRIGO

		Missä huomenna yhdymme?


JAGO

		Minun luonani.


RODRIGO

		Hyvään aikaan saavun.


JAGO

		Hyvä on; hyvästi! – Kuules, Rodrigo!


RODRIGO

		Mitä?


JAGO

		Hukuttauminen sikseen; – kuuletko?


RODRIGO

		Olen mieltä muuttanut! Myyn kaikki tilukseni.


JAGO

		Hyvä on; hyvästi! Pane vaan tarpeeksi kultaa kukkaroon.


(Rodrigo lähtee.)

		Näin narrej' aina kukkarona käytän;
		Opitun taidon häväisemist' oisi
		Kuluttaa aikaa moisen hölmön kanssa,
		Jos siit' ei lähtis hyötyä ja hupaa,
		Ma vihaan mauria; ja hoetaanpa,
		Ett' on hän vihkivuoteessani käynyt;
		En tiedä, onko niin, mut toimin sulast'
		Epäilyksestä niin, kuin ois se varma.
		Mua suosii hän: se hankettani auttaa.
		Ihana mies on Cassio – annas nähdä!
		Tydytän kostoni ja paikan sieppaan, —
		Kaks konnantyötä! – Miten? – Annas olla: —
		Othellon korvaan joskus kuiskaan, ett' on
		Cassio Desdemonan suosittu;
		Häll' epäluulon-alainen on muoto
		Ja käytös – naisten viettelijäksi luotu.
		On vilpitön ja suora maurin luonne;
		Hän rehdiks uskoo sen, ken siltä näyttää,
		Nokasta hänt' on yhtä helppo vetää
		Kuin aasia. —
		Kas niin! Se siitty on: tuon epäluoman
		Nyt yön ja hornan pitää ilmaan tuoman.


(Lähtee.)




TOINEN NÄYTÖS



Ensimmäinen kohtaus


Merikaupunki Kyprossa. Satama


(Montano ja kaksi ylimystä tulee.)


MONTANO

		Näkyykö mitään niemelt' ulapalla?


1 YLIMYS

		Ei mitään; korkealle aallot tyrskyy.
		En yhtä purjett' eroittaa voi taivaan
		Ja meren välillä.


MONTANO

		Minusta tuuli
		Rajusti maalle puskee; noin ei koskaan
		Puistellut ole tornejamme myrsky.
		Merellä jos se näin on meuhannut,
		Niin mitkä tammikaaret pysyis koossa,
		Kun päälle hyökkää vuoret? Kuinka käynee?


2 YLIMYS

		Hajonnut Turkin laivasto on varmaan.
		Käykääpä rantaan vaahtoiseen, – on niinkuin
		Vihaansa laine pilviin saakka purskuis,
		Ja niinkuin hyöky, myrskyn pieksemänä,
		Harjaansa julmaa nostaisi ja vettään
		Otavan silmiin sylkis sammuttaakseen
		Ikuisen taivaannavan tähtivahdit.
		Äkäistä mert' en ole koskaan nähnyt
		Noin raivoissaan.


MONTANO

		Jos turkkilaisten laivat
		Ei tuulen suojaan päässeet, vei ne hukka;
		Ei mointa saata kestää.


(Kolmas ylimys tulee.)


3 YLIMYS

		Uutisia!
		Lopussa nyt on sota; raivo myrsky
		Niin turkkilaist' on piessyt, että ontuu
		Hän hankkeissaan. Venetialainen haaksi
		Kamalan häviön ja puutteen vallass'
		On suuren osan laivastosta nähnyt.


MONTANO

		Kuin? Tottako?


3 YLIMYS

		Veronalainen laiva
		On satamahan tullut; Michael Cassio,
		Urhoisan maurin luutnantti, on maalla,
		Mut mauri itse vielä merell' on
		Ja kohta valtiaana Kyproon saapuu.


MONTANO

		No, sepä hauskaa: kelpo kuvernööri!


3 YLIMYS

		Mut Cassio, vaikka lohdukkaasti haastaa
		Hän Turkin häviöstä, murheissansa
		Rukoilee maurin puolesta: näet, heidät
		Eroitti tuima myrsky.


MONTANO

		Jumal' auksi!
		Hänt' olen palvellut: hän uhka sotur'
		On päällikkönä. Lähtekäämme rantaan,
		Niin äsken tulleen laivan saamme nähdä
		Ja urhokast' Othelloa tähystää,
		Siks että ulappa ja sinitaivas
		Sulaapi silmiss' yhdeksi.


1 YLIMYS

		Sen teemme.
		Jokainen hetki uutten tulokkaiden
		Odottamista on.


(Cassio tulee.)


CASSIO

		Ma kiitän teitä,
		Te tämän urhosaaren urhot miehet,
		Näin mauria kun suositten. – Oi, taivas
		Turvatkoon häntä luonnon voimaa vastaan!
		Myrskyisen meren valtaan jäi hän multa.


MONTANO

		Hyv' onko laiva?


CASSIO

		Lujaa tekoa,
		Ja perämiesi tunnettu on taatuks
		Ja taidokkaaksi. Siis voi toivonikin,
		Kun viel' ei kuolonsairaaks kiihtynyt se,
		Odottaa luottavasti parannusta.


(ULKOA.)

		Kah, purje, purje!


(Sanansaattaja tulee.)


CASSIO

		Mit' on ääntä tuo?


SANANSAATTAJA

		Kaupunki tyhj' on. Meren rantaa pitkin
		Riveissä kansaa seisoo, huutain: "purje!"


CASSIO

		Mua toivon' uskottaa, ett' on se mauri.


(Laukauksia kuuluu.)


2 YLIMYS

		He tervehtivät höylist' ampumalla;
		Varmaankin ystäviä.


CASSIO

		Menkää, herra,
		Ja tuokaa tieto tulijasta.


2 YLIMYS

		Kyllä.


(Lähtee.)


MONTANO

		Luutnantti hyvä, onko naimisissa
		Tuo kenraalinne?


CASSIO

		Onnellisiss' aivan;
		Hän tytön sai, mi kaikkein kuvausten
		Ja rohkeimmankin maineen kanssa kilpaa;
		Somimman kynän kehutkin hän voittaa
		Ja puhtahassa luonnon pukimessaan
		Saa taiteen ymmälle. —


(2 ylimys palajaa.)

		No, ken on tullut?
		2 YLIMYS. Othellon vänrikki vaan, eräs Jago.


CASSIO

		Sep' aivan onnekas ja joutu matka.
		Säät rajut, vinhat myrskyt, karjaspäät,
		Lietselät, umpiluodot, jotka piillen
		Salassa viatonta taikaa väijyy,
		Kuin kauneutta he tuntis, murhamielens'
		Unohtavat, ja ehjän' ohi kulkee
		Tuo jumalatar Desdemona.


MONTANO

		Ken se?


CASSIO

		Hän, josta puhuin, valtiaamme valtias,
		Jot' uljas Jago saattaa: tulollaan hän
		Ehdätti toivehemme viikon päivät. —
		Zeus suuri! varjele Othelloa,
		Sen purjeet täytä henkes voimall', että
		Aluksellaan hän valkamamme siunais,
		Sylihin Desdemonan hehkuin vaipuis,
		Lois sammuneihin mieliin uutta tulta
		Ja koko Kypron lohduttais.


(Desdemona, Emilia, Jago, Rodrigo seuralaisineen tulevat.)

		Oi, kas!
		Kas, laivan rikkaus on maalle noussut! —
		Sen eteen polvillenne, Kypron miehet! —
		Signora, terve sulle! Taivaan armo
		Edestä, takoa ja kaikin puolin
		Sua ympäröitköön!


DESDEMONA

		Kiitos, uljas Cassio!
		Mit' uutta minun miehestäni kuuluu?


CASSIO

		Hän viel' ei ole tullut; muut' en tiedä,
		Kuin ett' on terve hän ja kohta saapuu.


DESDEMONA

		Oo! mutta pelkään. – Miten jäi hän teistä?


CASSIO

		Tuo pilvien ja meren suuri kiista
		Eroitti meidät. Mutta, vaiti! Laiva!


(ULKOA.)

		Kah! laiva, laiva!


(Laukauksia kuuluu.)


2 YLIMYS

		He linnaa tervehtivät: nekin kai
		On ystäviä.


CASSIO

		Tieto hankkikaa. —


(Ylimys lähtee.)

		Vänrikki, terveeks! —


(Emilialle.) Tervetullut, rouva! —

		Pahaksi älkää panko, Jago, vaikka
		Tapaani käytän: kasvatus se minut
		Näin rohkean on kohteliaaksi tehnyt.


(Suutelee Emiliaa.)


JAGO

		Jos huuliltaan hän suo sen verran teille,
		Kuin tarjoaa hän mulle kieleltänsä,
		Niin saatte kyllin.


DESDEMONA

		Raukka tuskin puhuu!


JAGO

		Ma mitä kuulen! Liiaksikin paljon!
		Sen aina huomaan, kun ma maata tahdon.
		Edessä teidän armonne, sen arvaan,
		Hän kielens' alas sydämeensä nielee
		Ja aatoksissaan haukkuu.


EMILIA

		Syyt' ei sulla
		Sanoa tuota.


JAGO

		Eipä vainen! Ulkon'
		Olette niinkuin kuvat, kotoisalla
		Kuin porokellot, kyökissänne pedot,
		Paheessa pyhät, loukattuina pirut,
		Hotikot töissä, maaten työtyrit.


DESDEMONA

		Hyi suas, parjaaja!


JAGO

		Jos tott' ei tuo, mun saatte Turkkiin myödä:
		Te päivät leikitten, yöt teette työtä.


EMILIA

		Ylistystän' et kirjoittaa saa sinä.


JAGO

		En tahdokaan.


DESDEMONA

		No, mitä kirjoittaisit,
		Jos minua sun tulis ylistää?


JAGO

		Oi, armas rouva, mua säästäkäätte:
		Ei minusta, jos en saa sättiä.


DESDEMONA

		No, koita! – Valkamaan kai joku lähti?


JAGO

		Kyll', armas rouva.


DESDEMONA (syrjään)

		Iloinen en ma ole, mutta peitän
		Tosi-oloni ja toiselt' aivan näytän. —
		No, entä ylistykses?


JAGO

		Olen työssä;
		Mut voi! mun keksintöni päästä lähtee
		Kuin karvakankahasta linnunliima:
		Se aivot vie ja kaikki. – Runotarpa
		Väettää jo, ja näin se synnyttää:
		Jos suloinen ja älykäs on tuo,
		Hän älyn käyttää, sulon käytöks suo.


DESDEMONA

		Hyvä ylistys! Entä jos hän on älykäs ja musta?


JAGO

		Ken musta on ja lisäks älyinen,
		Parikseen kyllä löytää valkoisen.


DESDEMONA

		Hullua hullumpaa vaan!


EMILIA

		Entä jos kaunis ja houkkamainen?


JAGO

		Ei kaunis ole koskaan houkkamainen:
		Näet, houkkanakin äidiks kelpaa nainen.


DESDEMONA

		Vanhoja tyhmiä loruja, jotka saattavat hupsuja olutkapakassa naurattaa.
		Kuinka viheliäinen lieneekään ylistyksesi naisesta, joka on ruma ja
		houkka?


JAGO

		Niin rumaa houkkaa ei lie, ett'ei tään
		Voi käydä niin kuin kauniin älykkään.


DESDEMONA

		Voi, kauheata älyttömyyttä! Pahimmalle paras ylistys! Vaan mitenkä ylistät sitten oikein kelpo naista, semmoista, joka ansioittensa nojalla voisi vaatia itse ilkeyttä todistamaan puolestaan?


JAGO

		Ken aina kaunis on, ei koskaan pöyhkä,
		Nopea kieleltänsä, mut ei röyhkä;
		Ken rikas on, mut kultiaan ei näytä;
		Tahtonsa saada voi, mut sit' ei käytä;
		Vihoissaan kostollen voi sijaa antaa,
		Mut kiukun karkoittaa ja herjan kantaa;
		Ken järjeltään niin lyhyt olla kaihtaa,
		Ett' turskan päähän lohen hännän vaihtaa.
		Ken aatella ja vaiti olla voi
		Ja miestä saadakseen ei kiemuroi;
		Semmoinen olento hän voi – niin, mitä?


DESDEMONA

		No, mitä?


JAGO

		Imettää narreja ja olutkirjaa pitää.


DESDEMONA

		Oi, mikä rampa ja ontuva johtopäätös! Älä ota häneltä oppia, Emilia, vaikka hän miehesikin on. – Mitä luulette, Cassio, eikö hän ole sangen jumalaton ja kevytmielinen leikinlaskija?


CASSIO

		Hän puhuu suoraa kieltä, rouvaseni; häntä pitää enemmän soturina kuin oppineena arvostella.


JAGO (syrjään)

		Hän tarttuu hänen käteensä; niin, oikein! Kuiskuttelevaan! Tuollaiseen pieneen lukinseittiin kiedon minä kärpäsen, Cassion suuruisen. Niin, hymyile hänelle, hymyile! Tartut kuin tartutkin vielä omiin kiemuroihisi. Oikein puhuttu, aivan niin! Jos tuollaisten elkeitten tähden virkasi menettäisit, niin olisi parasta, ett'et niin usein suutelisi noita kolmea sormeasi, joilla nytkin taas niin mukavasti hienoutta osoittelet. Oivallista! Kelpo suudelma! Perhanan kauniita kumarruksia! – Niin, niin, aivan niin! – Kas niin, taasko sormet suuhun? Jospa edes olisivat peräruiskuja! – (Torvi kuuluu.) Mauri! Se on hänen torvensa.


CASSIO

		Niin totta onkin.


DESDEMONA

		Käykäämme kohti, ottamahan vastaan.


CASSIO

		Kah, tuossa hän jo tulee.


(Othello seuralaisineen tulee.)


OTHELLO

		Urottareni kaunis, oi!


DESDEMONA

		Othelloni!


OTHELLO

		Oi ihme, suuri kuin mun ihastuksen',
		Ett' ennen mua saavuit! Mikä autuus!
		Jos joka myrskyn jälkeen näin on tyyntä,
		Niin riehukoon se, kunnes herää tuoni!
		Kavutkoon laiva ylös lainevuorta
		Olympon korkuista, ja taas niin syvään,
		Kuin horna taivaast' on, se alas syösköön!
		Kuink' onnellista kuolla nyt! Niin täysi
		Nyt autuuteni määrä on, ma pelkään, —
		Ett' tulevaisuus helmassaan tällaist' ei
		Iloa toista tuo.


DESDEMONA

		Evätköön taivas,
		Ett' ilo, lempi päiviemme kanssa
		Ei kilvan kasvais!


OTHELLO

		Amen, armaat vallat! —
		Julistaa en voi autuuttani kyllin,
		Se tähän jää: täss' iloa on liiaks!
		Tuo, tuo,


(Suutelee häntä)

		se suurin epäsointu olkoon
		Sydämissämme!


JAGO (syrjään)

		Hyv' on sointu vielä!
		Mut minä säristän tuon soiton kielet,
		Niin totta kuin ma olen kunnon mies.


OTHELLO

		Käykäämme linnaan. – Uutisia kuulkaa:
		Sota lopuss' on ja Turkki upotettu. —
		Kuin voivat vanhat ystävämme täällä? —
		Sä, armas, olet Kyproon tervetullut;
		Minusta paljon pitävät he täällä.
		Oi, kulta, joutavia juttelen:
		Mua oma autuus hurmaa. – Jago hyvä,
		Käy valkamaan ja tavarani nouda
		Ja laivaherra sieltä linnaan käske;




Конец ознакомительного фрагмента.


Текст предоставлен ООО «ЛитРес».

Прочитайте эту книгу целиком, купив полную легальную версию (https://www.litres.ru/uilyam-shekspir/othello-25476559/) на ЛитРес.

Безопасно оплатить книгу можно банковской картой Visa, MasterCard, Maestro, со счета мобильного телефона, с платежного терминала, в салоне МТС или Связной, через PayPal, WebMoney, Яндекс.Деньги, QIWI Кошелек, бонусными картами или другим удобным Вам способом.


